Käyttäjän Aija Salo blogi
Aarioikeisto jarjestaytyy Euroopassa
Eraan unkarilaisen radiokanavan kaksi tyontekijaa erotettiin muutama paiva sitten heidan laitettuaan kanavan nettisivuille kuvamanipulaation seksuaalivahemmistoon kuuluvasta hallituksen virkamiehesta rinnassaan vaaleanpunainen kolmio, natsien keskitysleireilla kayttama homosymboli. Mm. Unkarin paaministeri ja radiokanavan johto ovat tuominneet kuvan ja sen julkistamisen jyrkasti.
Lasten ja nuorten psykiatrian rahat kiven alla - taas
Valilla tulee kaytya lukemassa Suomenkin uutisia. Paivan ikava uutinen on tama, otsikolla Rahapula uhaka jalleen lasten ja nuorten psykiatrista hoitoa: http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id68631.html.
Raitiovaunujen ovet voivat olla mitä epäkäytännollisimpiä
Brysselissä raitiovaunujen ovien välissä on seinä. Ovet siis avautuvat kahdeksi hyvin kapeaksi aukoksi. On turha yrittää ahtaa niistä sisään lastenvaunuja - tai edes lihavaa ihmistä. Matkalaukun saaminen ovesta sisään käy keskikokoisesta haasteesta. Mistään matalalattiaratkaisusta on turha haaveilla. Järki hoi!
Turvesaunan kohtalo
Eilisessä Taiteiden yössä Helsingissä saunoin Töölönlahden turve-savusaunassa ensimmäistä - ja todennäköisesti viimeistä - kertaa. Sauna on kököttänyt siinä Happihuoneen nurkalla vuosia. Minä vain en ole kehdannut mennä kysymään, milloin ja miten siinä saa kylpeä. Nyt kehtasin, kannatti.
Töölönlahti on kai kaavoitettu jo, erinäköisille lasitaloille ja kansalaispuistollekin. Sauna on työnsä tehnyt, sauna saa mennä. Syyskuun lopussa sen ja happihuoneen pitäisi olla purettu.
Tiedatko kivan asunnon Helsingissa?
Tapasin eilen mukavan naisen, joka on muuttamassa Brysselista Helsinkiin EU:n uuteen kemikaalivirastoon. Tai siis, han ei varsinaisesti muuta virastoon vaan menee sinne toihin lokakuun alussa, ja haluaa muuttaa kivaa asuntoon hyvien kulkuyhteyksien paassa. Lupasin vinkata, jos vastaani tulee jotain sopivaa. Kerro siis minulle, jos tiedat Helsingista siistin, vapaan yksion tai kaksion mieluiten viiden kilometrin sateella keskustasta. Vuokra luokkaa max. 600 e. Kiitos vihjeista!
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- …
- seuraava ›
- viimeinen »