Ympäristönsuojelu on oikeudenmukaisuutta

Ympäristönsuojelussa on kyse oikeudenmukaisuudesta. Nykyisillä ja tulevilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus puhtaaseen ja lajirikkaaseen ympäristöön. Ympäristöongelmien ratkaiseminen on yhteiskunnan keskeisiä haasteita. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden uudistaa yhteiskuntaa kestävään, elämänlaatua korostavaan suuntaan.

Elämäntapamme vaikuttavat kaikkiin - suomalaisen ekologinen jalanjälki on maailman viidenneksi suurin. Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, koko nykyiselle ihmiskunnalle tarvittaisiin neljä maapalloa. Rikkaat maat ovat vuosisatojen aikana keränneet ekologista ja moraalista velkaa käyttämällä maapallon yhteisistä voimavaroista enemmän kuin reilun osuutensa. Samojen valtioiden on nyt kannettava päävastuu globaalien ympäristöongelmien ratkaisusta ja tunnustettava kehitysmaiden oikeus elintasonsa parantamiseen.

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhka. Katastrofin välttämiseksi päästöt on maailmanlaajuisesti vähennettävä murto-osaan nykyisestä. Uusia päästörajoituksia laadittaessa on noudatettava ilmasto-oikeudenmukaisuutta, jonka mukaan kaikilla maailman asukkailla on yhtäläinen, rajattu oikeus tuottaa kasvihuonekaasuja. Suomella on jo riittävästi kestäviä tapoja korvata fossiiliset polttoaineet energiantuotannossa. Ydinvoimaa ei tarvita, koska on parempia vaihtoehtoja turvata energiansaanti. Ydinvoima lisää turvattomuutta maailmassa ja hidastaa siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin ja energiankulutuksen järkeistämiseen. Olemassa olevasta ydinvoimasta on luovuttava asteittain. Myös öljyn korvaaminen maakaasulla on vain väliaikainen ratkaisu matkalla kohti kestävää energiantuotantoa.

Puhdas vesi ja riittävä ravinto ovat jokaisen oikeus. Viidesosa maapallon asukkaista kärsii nälästä ja puhtaan veden puutteesta vaikka, molempia on maailmassa riittävästi. Kehitysmaille on luotava mahdollisuudet suojella omavaraisuuttaan ruuan tuotannossa. Lisäksi paikallisille tuottajille on taattava maataloustuotteiden hinnasta riittävä osa. Maailman makean veden varannot tulee suojella maatalouden, teollisuuden ja yhdyskuntien päästöiltä. Merten luonnonvarojen liikakäytön vuoksi kalakannat ovat monilla alueilla romahtamassa. Rajoitusten lisäksi lajistoltaan tärkeille merialueille onkin luotava kokonaan kalastuksesta vapaita suojelualueita.

Itämeren pelastaminen on nostettava suomalaisen ja eurooppalaisen ympäristöpolitiikan kärkeen. Itämeri on maailman saastunein meri. Suomen lähivesien pilaajista pahimmat ovat maan omat päästöt, vaikka ne meren kokonaiskuormittajana ovat monia muita maita vähäisemmät.  Itämeren pelastamiseksi on vähennettävä kaikkia päästöjä. Esimerkiksi maataloudessa tulee tukea ravinteiden kierrätystä ja luomutuotantoa, kalankasvatuksessa suljettuja kasseja ja yhdyskunnissa tehokasta jätehuoltoa. Itämeren alueen yhteistyöllä on asetettava tiukkoja päästönormeja suurimpien kuormittajien päästöjen vähentämiseksi.

Luonnon monimuotoisuus on itseisarvo. Kaikki elämä on arvokasta itsensä eikä vain ihmisen tarpeiden vuoksi. Luonnon monimuotoisuuden vähenemisessä on yleensä kyse ennen kaikkea ihmisten välinpitämättömyydestä, joka johtaa muiden lajien elinympäristön muuttumiseen tai tuhoamiseen. Kaikki lajit eivät sopeudu muutokseen; arvioiden mukaan jopa kolmannes eliölajeista voi hävitä vuoteen 2050 mennessä. Yksilöiden ja yhteiskunnan toimintaa on muutettava luonnon monimuotoisuutta vaalivaksi.

Metsäluonnon monimuotoisuus on vaarassa. Tehometsätalouden takia moni eliölaji on kuolemassa sukupuuttoon. Metsätalouden menetelmiä on uudistettava, talousmetsiä ennallistettava ja riittävän suuria yhtenäisiä metsäalueita suojeltava. Esimerkiksi Etelä-Suomessa suojellun metsän osuutta on selvästi nostettava. Maailman metsien suojelemiseksi taas tulee kehitysyhteistyössä, kaupassa ja ulkopolitiikassa huomioida ekologisen kestävyyden edistäminen.

Lajien suojelemisen lisäksi tavoitteena tulee olla eläinten yksilötason hyvinvointi. Eläinten kohtelun vähimmäisvaatimusten tulee perustua kunkin eläimen lajityypilliseen käyttäytymiseen. On tunnustettava eläinten asema tuntevina ja eri tavoin itsestään tietoisina olentoina. Tuotantoeläinten elinolosuhteissa on paljon parannettavaa. Kotieläintaloudessa tulee painottaa luomutuotantoa, koska se antaa eläinten toteuttaa sosiaalisia ja liikunnallisia käyttäytymistarpeitaan. Eläinsuojelulainsäädännön toteutumista on valvottava nykyistä tarkemmin. Turkistarhauksesta on eettisistä syistä luovuttava, ja luopuvia tarhaajia on tuettava uuden elinkeinon tai tuotantosuunnan kehittämiseksi. Samoin nykymuotoinen broilerikasvatus ja kananmunien tuotanto häkkikanaloissa on lopetettava.

Ympäristöongelmien ennaltaehkäisy vahvistaa myös turvallisuutta. Yhä useammin sotien perimmäiset syyt liittyvät luonnonvarojen hallintaan. Ympäristöongelmille on tyypillistä, että ne ilmenevät alkuvaiheessa niin sanottuina hitaina trendeinä ja vasta kriittisessä vaiheessa tulevat uutisotsikot inhimillisestä kärsimyksestä. Monet nykyisistä turvallisuusriskeistä liittyvät suoraan tai välillisestä ympäristötuhoihin.

Reilussa yhteiskunnassa on hyvä arki

Yhteiskunnan reiluus mitataan arjen hyvinvoinnissa. Jokaisella on oikeus hyvään ja turvalliseen arkeen. Se tarkoittaa esimerkiksi riittävää toimeentuloa, oikeutta hyvään terveydenhuoltoon ja koulutukseen, sekä työn ja muun elämän sujuvaa yhteensovittamista. Tavoitteena tulee olla sellainen politiikka, jossa ongelmia ei ratkaista, vaan ne ehkäistään. Se tarkoittaa ennakoivaa toimintaa ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin puolesta. Samalla on lisättävä ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Hyvässä yhteiskunnassa on tilaa ja tarvetta erilaisille ihmisille. Ihmisten jako työllisiin ja työttömiin syyllistää tarpeettomasti ilman vakituista työtä olevat ja syystä tai toisesta sosiaaliturvan varassa elävät. On myös paljon yhteiskunnalle arvokasta työtä, jota tälläkin hetkellä tehdään ilman palkkaa. Ihmisarvoiseen elämään kuuluu myös kohtuullisen elämän takaava perustoimentulo. Tämä oikeus kuuluu kaikille työmarkkinoiden ulkopuolisille väestöryhmille - niin opiskelijoille, lapsiperheille kuin eläkeläisillekin. Köyhyys Suomessa on lisääntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana voimakkaasti. Eriarvoisuuden kierre on katkaistava ja köyhyyden poistaminen otettava keskeiseksi tavoitteeksi. Asunnottomuus on yhteiskunnan häpeäpilkku.

Tavoitteeksi on otettava terveydellinen tasa-arvo, jossa henkinen ja fyysinen hyvinvointi ei riipu taloudellisesta tilanteesta. Julkisen vallan on luotava edellytykset oman terveyden vaalimiselle. Tulojen niukkuus ei saa johtaa siihen, ettei ihmisillä ole varaa harrastaa tai syödä terveellisesti. Terveyspalveluiden tasapuolisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja niiden demokraattista ohjausta on parannettava. Varsinkin lasten ja nuorten terveydenhuoltoon on panostettava terveyserojen vähentämiseksi. Vaikeasti sairaiden mahdollisuuksia olla täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä on jatkuvasti edistettävä. Potilaiden omaa osuutta terveydenhuollon maksuista ei saa lisätä.

Terveyspolitiikassa on korostettava ennaltaehkäisyä. Esimerkiksi arkiliikuntaan kannustaminen, huolehtiminen työssä jaksamisesta tai ennalta ehkäisevä mielenterveystyö ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin toimiva terveydenhuolto. Ne parantavat elämänlaatua ja vähentävät terveysongelmien kasautumista. Tämä on erityisen tärkeää väestön ikääntymisen aiheuttamien terveydenhuollon erityistarpeiden vuoksi.

Koulutus ja sivistys ovat perusoikeuksia, joiden on oltava tasavertaisesti jokaisen saavutettavissa. Koulutus on tärkeää myös yhdenvertaisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Siksi koulutuksen on oltava maksutonta peruskoulusta korkeakouluihin, ja opiskelijoille on varmistettava riittävä taloudellinen toimeentulo ilman pakkoa samanaikaiseen ansiotyöhön tai lainanottoon. Kaikilla koulutuksen asteilla on oltava riittävät resurssit laadukkaaseen, erilaiset oppijat huomioon ottavaan, koulutukseen. Koulutuksellinen tasa-arvo on myös kilpailuvaltti, koska pienellä maalla ei ole varaa hukata osaamispotentiaalia.

Jokaiselle lapselle tulee tarjota hyvä varhaiskasvatus. Pohjoismaiden neuvolapalvelut ovat ainutlaatuisia, ja niitä sekä päivähoitoa että perhepalveluita on edelleen kehitettävä ennen kaikkea lasten tarpeiden näkökulmasta.

Laadukas ja laajamittainen koulutus on suomalaisen yhteiskunnan menestystarina. Peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen on annettava jokaiselle nuorelle erilaisia mahdollisuuksia myöhempiin koulutusvalintoihin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kaikenikäisten maahanmuuttajien mahdollisuuksiin kouluttautua ja työllistyä. Samoin lisähuomiota tarvitsevat ne nuoret, joilla on vaikeuksia suoriutua perus- tai ammattikoulutuksesta. Yhteiskunnan eri ammateille osoittama arvostus ohjaa nuorten hakeutumista myös ammatillisille aloille. Lisäksi koulutustarjonta ja työmarkkinoiden tarpeet on sovitettava yhteen nykyistä paremmin. Vapaa sivistystyö ja vaihtoehtopedagogiikka tuovat arvokkaan lisän koulutustarjontaan, ja niiden toimintaedellytyksiä tulee tukea. Kaikenikäisten aikuisten koulutus on arvokasta elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille on taattava riittävät resurssit ja toiminnallinen itsenäisyys. Tutkimuksenvapaus on keskeinen periaate, jota on kunnioitettava vastaisuudessakin. Koulutuksella ja tieteellä on erityinen arvonsa kulttuurillisen sivistyksen luojana, eikä niitä tule pakottaa tuloksellisuuden ja markkinoiden säänneltäväksi. Toisaalta koulutus ja tiede ovat merkittäviä hyvinvointia edistäviä tekijöitä. Kansalliseen taloudelliseen menestykseen johtavaa osaamista syntyy, kun opiskelijoille ja tutkijoille tarjotaan tilaa luovuuteen ja oppimiseen. Suomalaisen korkeakoulupolitiikan on myös aktiivisesti tuettava eurooppalaisen koreakoulualueen rakentamista sekä tieteen ja sivistyksen asemaa Euroopassa. Opiskelijoiden ja tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta on edistettävä, sillä se lisää tiedonvaihtoa ja kulttuurista ymmärrystä.

Kulttuuri ja taide ovat sekä yhteiskunnallinen itseisarvo että väline hyvään elämään. Kulttuuripolitiikan arvot ovat monimuotoisuus, vapaus, tasa-arvo, vastuullisuus ja jatkuvuus. Taidetta tulee olla mahdollisuus luoda ja harrastaa monista eri lähtökohdista eikä yhteiskunnan tule säädellä sen sisältöjä. Valtion on kannettava vastuunsa kulttuurin rahoituksesta, eikä sitä ei tule jättää kaupallisuuden tai hyväntekeväisyyden varaan. Kaikilla on oikeus kulttuuriin.

Yhdenvertaisuuden lähtökohtana on erilaisuus

Kaikilla ihmisillä on oikeus vapaaseen elämään ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin sukupuolestaan, sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisutavasta riippumatta. Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet eivät kohtele naisia ja miehiä tasa-arvoisesti. Vallitseva kaksinapainen järjestelmä rajoittaa kaikkien ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja toimia yhteiskunnan jäsenenä. Vihreän feminismin tavoitteena on yhteiskunnan rakenteiden korjaaminen siten, että syntyy kaikille reilumpi, sukupuoleen liittyvistä ennakko-odotuksista vapaa yhteiskunta. Vihreä feminismi on myös miesten vapautusliike.

Sukupuolten tasa-arvon on oltava yhteiskunnallisen päätöksenteon valtavirtaa. On tietoisesti etsittävä ja muutettava patriarkaalisia rakenteita, jotka estävät naisten ja miesten täysivaltaisen ja monipuolisen osallistumisen työ-, perhe- tai yhteiskuntaelämään. Kaiken julkisen toiminnan sukupuolivaikutuksia on arvioitava etukäteen järjestelmällisesti ja avoimesti. Ihanneyhteiskunnassa sukupuoleen ei tarvitse kiinnittää huomiota, mutta sukupuolittuneet rakenteet on ensin tehtävä näkyviksi, jotta niitä voidaan muuttaa. Tästä syystä sukupuolikiintiöt ovat toimiva keino tasa-arvon edistämiseen. Myös sukupuolten välinen samapalkkaisuus voidaan saavuttaa, kun eriarvoistavat rakenteet on korjattu.

Jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet yhdistää työ ja perhe. Erityisesti nuoriin naisiin kohdistuvaan työsyrjintään on puututtava ja vanhempainvapaista aiheutuvat työnantajakulut jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken. Myös keskenään samaa sukupuolta oleville vanhemmille on annettava yhtäläinen oikeus vanhempainetuuksiin. Isien vastuunottoa perheessä ja osallisuutta lasten elämään on vahvistettava ja äitien valinnanmahdollisuuksia laajennettava. Nykyisen vanhempainvapaan kokonaiskesto on pidennettävä yhteen vuoteen siten, että osa vapaasta korvamerkitään toiselle vanhemmalle. Vihreä feminismi vahvistaa tasa-arvon toteutumista työelämässä sekä tukee perheiden monimuotoisuutta ja perheen sisäisen työnjaon irrottamista sukupuolirooleista.

Perheitä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta. Samaa sukupuolta olevien avoparien ja rekisteröityjen parien tulee saada vastaavat oikeudet sisäiseen ja ulkoiseen adoptioon, hedelmöityshoitoihin, juridiseen vanhemmuuteen ja tulonsiirtoihin kuin eri sukupuolta olevilla pareilla. Viranomaisten asiantuntemusta perhemuotojen moninaisuudesta on lisättävä, jotta kaikki perheet saavat yhtä laadukkaita palveluja. Viranomaisten ja lakien sijaan ihmisten tulee saada itse määritellä perheensä. Todellisuudessa uus- ja sateenkaariperheissä lapsella voi olla useampi kuin kaksi vanhempaa. Myös adoptio- ja etävanhempien vanhemmuutta on tuettava. Adoptiovanhemmilla tulee olla oikeus samoihin etuuksiin kuin muillakin vanhemmilla. Lasten tekemisen ja parisuhteen muodostamisen tulee olla yhteiskunnassa tasa-arvoisesti mahdollista, mutta myös vapaaehtoisen lapsettomuuden tai sinkkuuden on oltava yhtä arvokkaita ja kunnioitettuja valintoja.

Tasa-arvon edistäminen hyödyttää kaikkia. Miehet ovat yhteiskunnassa yliedustettuina sekä parhaiten menestyvien että pahimmin syrjäytyneiden keskuudessa. Vaikka naistenkin köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti, miehille avioero tai työttömyys aiheuttaa tilastollisesti naisia suuremman riskin esimerkiksi syrjäytymiseen, alkoholisoitumiseen tai asunnottomuuteen. Erilaisten miesten valmiuksia toimia tasa-arvoisesti ja itsenäisesti yhteiskunnan jäseninä on tuettava etsimällä keinoja avartaa vallitsevaa yksipuolista miehen mallia. Samaten lasten oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa esimerkiksi eron jälkeen on tuettava. Suuntaamalla tasa-arvokasvatusta erityisesti pojille ja nuorille miehille voidaan edistää mallien moninaistumista ja aitoa tasa-arvoa. Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä syrjii perusteettomasti miehiä ja pitää osaltaan yllä maailmaa, jossa miehen tulee hyväksyä väkivallan käyttö ja hierarkkinen toimintamalli.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava yhteiskunnallinen ongelma. Sukupuolittuneen väkivallan vähentäminen onnistuu vain erityistoimin. Väkivallan tunnistaminen ja tehokkaat vastatoimet edellyttävät viranomaisten välistä yhteistyötä, koulutusta ja asian tärkeyden korostamista. Myös viharikosten tunnistamista, tilastointia ja torjumista on tehostettava. Tällaisia ovat esimerkiksi rasistisista syistä, seksuaalisen suuntautumisen tai vakaumuksen vuoksi tehdyt rikokset. Sekä uhreille että tekijöille on kehitettävä nykyistä laajempia turva- ja tukitoimia. Lapset ja nuoret tulee kasvattaa kunnioittamaan erilaisuutta ja toisen ihmisen koskemattomuutta, myös nuorison keskuudessa esiintyvään seksuaaliseen häirintään on puututtava.

Lapsi tarvitsee rauhaa kasvaa omaan tahtiinsa. Julkisten tilojen tulee olla kaikkien käytettävissä turvallisesti ja tasapuolisesti ketään esineellistämättä, tästä syystä yhdenvertaisuuslaki on ulotettava koskemaan paitsi peruskoulua myös mainontaa niin, ettei ketään saa julkisissa tiloissa esineellistää sen kautta. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa on arvioitava toimintasuunnitelmien sukupuolivaikutukset, luovuttava heteronormatiivisista oppisisällöistä ja opetettava oikeaa tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolivähemmistöistä. Oppilaita tulisi rohkaista hakeutumaan ennakkoluulottomasti heitä itseään kiinnostavien aineiden pariin ja löytämään oma persoonallisuutensa, ilman sukupuolirooleja.

Inhimillisen vanhuuden lähtökohtana on itsenäisyyden ja toimijuuden tukeminen. Vuoropuhelua ja yhteistyötä eri ikäryhmien välillä on lisättävä ja väestön ikääntymisen edellyttämät muutokset on suunniteltava ja toteutettava yhdessä.

Vamma tai sairaus ei saa rajoittaa oikeutta julkisiin palveluihin. Vammaisilla tulee olla oikeus asuntoon ja subjektiivinen oikeus tarpeellisiin avustaja- ja tukipalveluihin. Yhteiskunnan esteettömyyttä on edistettävä aktiivisesti mm. rakentamisen, liikenteen ja tietotekniikan ratkaisuilla. Ottamalla vammaisten erilaiset toimintaedellytykset huomioon päätöksenteossa ja yhdyskuntasuunnittelussa tuetaan heidän oikeuksiaan toimia täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta kouluttautumiseen, perheen perustamiseen ja työelämään.

Hyvässä yhteiskunnassa jokainen voi valita vapaasti maailmankatsomuksensa. Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus toteutuvat parhaiten toimivassa monikulttuurisessa ja suvaitsevassa yhteisössä. Erilaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen vapauttaa koko yhteiskunnan. Niin julkisten instituutioiden kuin työelämänkin on oltava tasavertaisesti avoinna erilaisille kulttuureille, uskonnoille ja uskonnottomille. Suomeen muualta muuttaneiden ja kotimaisten vähemmistöjen kulttuurit ja uskontojen moninaisuus rikastuttavat paikallisia perinteitä ja tulevat osaksi suomalaista kulttuuria. Ihmisten pyrkimyksiä toteuttaa itseään osana laajempaa yhteisöä on tuettava. Maailmankatsomuksen ja uskonnon vapautta on puolustettava, monikulttuurisessa yhteiskunnassa valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti ja valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava. Kuitenkaan väärän suvaitsevaisuuden nimissä ei tule hyväksyä ihmisoikeuksien loukkaamista, ja kaikilta tulee vaatia yhtäläistä muiden arvostamista.

Tarvitaan monipuolista kielipolitiikkaa, jolla turvataan kielten ja kulttuurien moninaisuus, kansainvälistyminen ja maahanmuutto. Sekä Suomen kaksikielisyyttä että perinteisten vähemmistöjen asemaa on tuettava. Kaksikielisissä kunnissa tulee myös käytännössä saada palveluja molemmilla kielillä. Saamelaisten oikeudet eivät ole Suomessa edelleenkään toteutuneet kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Lainsäädännössä tulee taata saamelaisten oikeudet maahan, veteen ja perinteisiin elinkeinoihin, sekä omien kieltensä käyttöön. Romaniväestön asemaa ja koulutusta on parannettava ja viittomakielisten mahdollisuuksia oman kielensä käyttöön tulee edistää.

Perustuslain mukaisesta syrjintäkiellosta on tehtävä todellisuutta. Syrjinnän vastainen lainsäädäntö on otettava käyttöön kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Yhdenvertaisuuslakia on täydennettävä siten, että kaikkea syrjintää säädellään samalla tavoin. Vastaavasti vähemmistövaltuutetun toimialaa ja resursseja on laajennettava kattamaan myös seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen ja ikään kohdistuva syrjintä. Julkisen vallan on tuotettava tietoa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelusta ja tarjottava esimerkiksi työnantajille koulutusta, jotta lain vaatimista suunnitelmista olisi todellista hyötyä työelämässä. Moneen vähemmistöön tai erityisryhmään kuuluva ihminen voi joutua moniperustaisen syrjinnän kohteeksi. Tällaisen syrjinnän ehkäisyyn ja torjumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Tasa-arvon vaatimus ei tunne valtioiden rajoja. Suomi ei ole tasa-arvon mallimaa, mutta useissa maissa naisten ja erilaisten vähemmistöjen asema on silti huonompi. Suomen on nostettava tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset painokkaasti esiin ulkomaansuhteissaan, kauppapolitiikassaan, kehitysyhteistyössään ja Euroopan unionissa toimiessaan. Lähtökohtana ei tule olla muita kulttuureja väheksyvä asenne vaan kaikkien ihmisten yhtäläiset perus- ja ihmisoikeudet sekä niiden ensisijaisuus suhteessa esimerkiksi talouteen.

Eettistä ulkopolitiikkaa

Käsityksen oikeudenmukaisuudesta on oltava ulkopolitiikan ytimessä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee perustua laajaan turvallisuusnäkemykseen, maailmanlaajuiseen solidaarisuuteen, ihmisoikeuksien ja demokratian kunnioittamiseen sekä konfliktien ennaltaehkäisyyn. On tuettava Yhdistyneiden kansakuntien asemaa maailmanrauhan ja globaalin oikeudenmukaisuuden edistäjänä.

Suomen on toteutettava eettistä ulkopolitiikkaa, jolla rakennetaan kaikille parempaa maailmaa. Suppeasti omaan hetkelliseen kansalliseen etuun keskittyvä ulkopolitiikka ei ole kenenkään etu, vaan asettaa eri maat ja ihmiset vastakkain. Kansainvälisten oikeusperiaatteiden on koskettava kaikkia valtioita ja Suomen on tuomittava myös valtioiden harjoittama laiton tai epäeettinen toiminta, kuten terrorismi tai kidutus.

Kehitysyhteistyömäärärahat on nostettava YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin kansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä, ja muiden Pohjoismaiden tavoin 1 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Suomen tulee olla esimerkki siitä, miten rikkaiden maiden panostuksella voitaisiin maailmasta poistaa pahin köyhyys ja taata kaikille lapsille pääsy kouluun. Kehitysyhteistyöpanostuksen määrän lisäksi tärkeää on parantaa myös laatua; resursseja on suunnattava erityisesti naisten ja lasten koulutukseen sekä kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen demokratiaa ja paikallisia järjestöjä tukemalla. Köyhimpien maiden velat on annettava anteeksi, mikäli maat sitoutuvat hyvään hallintoon.

Uudet uhat edellyttävät ennalta ehkäiseviä, pehmeitä ratkaisuja. Turvallisuusuhat ovat muuttuneet. Perinteisten sotilaallisten ja valtiollisten uhkien sijaan ja rinnalle ovat nousseet terrorismi, ydinenergian riskit, maailmanlaajuiset tartuntataudit, tietoyhteiskunnan haavoittuvuus ja ympäristökatastrofit. Uudet uhat ovat yleensä ylikansallisia ja vaativat kansainvälistä yhteistyötä. Parhaat keinot ovat pehmeitä, kuten maailmanlaajuisen oikeudenmukaisuuden lisääminen, köyhyyden vähentäminen, ympäristönsuojeluyhteistyö ja kansainvälinen aseidenriisunta.

Suomen tulee luopua yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyä valikoivaan asepalvelukseen. Kansainvälisten kriisinhallintatehtävien merkitys on kasvanut, ja useimmat eurooppalaiset valtiot ovatkin luopuneet yleisestä asevelvollisuudesta. Massiivisen maahyökkäyksen uhkaan varautumisen sijasta resurssit on käytettävä tehokkaasti vastaamaan nykyajan uhkia. Suomen on liityttävä maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Asepalvelusjärjestelmästä säästyviä resursseja tulee ohjata erityisesti uusien ei-sotilaallisten uhkien torjumiseen sekä koulutuksen ajanmukaistamiseen. Aseistakieltäytyjien vankilatuomioista on päästävä eroon välittömästi.

Suomen ja Euroopan unionin on kannettava vastuunsa myös globaalista turvallisuudesta. Kriisinhallinnan lähtökohtina tulee aina olla pyrkimys rauhaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Erityisesti siviilikriisinhallinnan kykyä on kehitettävä, toiminnassa tulee korostaa toimivien yhteiskuntarakenteiden merkitystä kriisien ennaltaehkäisyssä ja erityisesti kriisien jälkihoidossa. Euroopan unioni on hyvä esimerkki siitä, kuinka taloudellisen yhteistyön kautta voidaan rakentaa rauhaa, vaurautta ja vakautta, ja tässä hengessä myös unionin laajentuminen on nähtävä turvallisuuden laajentamisena. Suomen on osaltaan toimittava maailman vastakkainasettelujen poistamiseksi, erityisesti on tuettava rakentavaa vuoropuhelua kristinuskon ja islamin välillä Euroopassa. Maailmanrauha ja reilu maailmanjärjestys edellyttävät uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioitusta. Suomen ei tule hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Suomen eduskunnan tulee jatkossakin olla vastuussa Suomen puolustuksesta, voimavaroista ja kriisinhallintaoperaatioista.

Suomen on toimittava EU:ssa Venäjän demokraattisen kehityksen tukemiseksi. Ihmisoikeuksien ja sananvapauksien lisääntyminen vakauttaisi Venäjän kehitystä ja heijastuisi rauhoittavana tekijänä koko Euraasiaan. Vastaavasti kielteinen kehitys aiheuttaa paitsi inhimillistä kärsimystä Venäjällä, myös esimerkiksi lisääntyviä rajavalvonnan ja rikollisuuden haasteita Suomessa.