Määrällinen talouskasvu ei kerro mitään yhteiskunnan kehityksestä. Talouspolitiikan tavoitteeksi on talouskasvun sijaan otettava ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Oikeudenmukainen talous edellyttää poliittista ohjausta sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Työelämän pelisääntöjä on muutettava niin, että työ joustaa ihmisten tarpeiden mukaisesti. Tarvitaan perustuloa turvaamaan arki ja antamaan luottamusta tehdä elämänvalintoja.
Hyvinvoinnin säilyttäminen tulevaisuudessa on mahdollista vain, jos tuotanto ja kulutus muuttuvat ekotehokkaammiksi. Koko talousjärjestelmä on muutettava ympäristön kannalta kestäväksi. Se edellyttää konkreettisten ja jatkuvien tavoitteiden asettamista luonnonvarojen ja energian käytön vähentämiseksi. Teknologisen kehityksen myötä tuotteisiin ja palveluihin tarvitaan murto-osa nykyisin kuluvasta raaka-ainemäärästä. Uusi teknologia ei kuitenkaan yksin riitä, tarvitaan myös yhteiskunnallista ohjausta, vastuullista liiketoimintaa ja kulutustottumusten muutoksia. Kestävän yhteiskunnan rakentaminen ei vaadi hyvinvoinnin vähentämistä, vaan kattavaa rakennemuutosta, jossa ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys kulkevat käsi kädessä.
Ekologisen rakennemuutoksen keskeinen väline on verotuksen suuntaaminen aineelliseen kulutukseen ja luonnon kuormittamiseen. Nykyisen talouden perustava ympäristöongelma on, että ympäristöhaitat eivät sisälly hintoihin. Esimerkiksi päästökaupalla ja ekologisella verouudistuksella voidaan edistää kierrätystä, vähentää erityisesti uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä sekä lisätä tuotteiden ja energiankulutuksen ekotehokkuutta.
Hyvä verotusjärjestelmä tasaa tulonjakoa ja on rakenteeltaan yksinkertainen ja kannustava. Ekologisen verouudistuksen myötä työn verotusta voidaan asteittain vähentää, jolloin kannattavuus lisääntyy. Kun tämän lisäksi perustuloon pohjautuvassa järjestelmässä työ ja sosiaaliturva sovitetaan paremmin yhteen, on työn tekeminen aina kannattavaa.
Työllisyyden parantaminen on kansantalouden ja hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeä tavoite. Ekologinen verouudistus ja perustulo parantavat työllisyyttä. Tätä tukee myös monipuolinen elinkeinoelämä, joka sisältää erilaisia yrittäjyyden muotoja. Esimerkiksi pien- ja perheyrittäjien sekä osuuskuntien toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä on parannettava ja löydettävä uusia ja kannattavia ammatteja ja palveluita. Suomessa pitäisi tehdä mahdolliseksi yleishyödyllisten yhtiöiden perustaminen.
Globaalissa taloudessa menestyminen edellyttää uskallusta olla edelläkävijä. Suomen on määrätietoisesti panostettava voimakkaassa kasvussa olevaan puhtaan teknologian alaan, palveluelinkeinoihin ja luovaan talouteen. On hyödynnettävä omia vahvuuksia, kuten sosiaalisesti tasa-arvoista ja laadukasta koulutusjärjestelmää sekä vahvaa kulttuuria ja sivistystä. Esimerkki suomalaisesta menestystarinasta on ainutlaatuinen kirjastolaitos. Osaava työntekijä on ja tulee olemaan Suomen paras vahvuus kansainvälisessä taloudessa.
Vastuu palveluiden järjestämisestä on säilytettävä julkisena. Julkisten palvelujen tarjoamisessa ei ole tärkeintä se, miten ne tuotetaan vaan niiden vaikutus ihmisten elämänlaatuun, ympäristöön ja yleiseen hyvinvointiin. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi tuotettuja palveluita on oltava tarjolla monipuolisesti vastaamassa erilaisten ihmisten erilaisiin tarpeisiin. Kuntien tärkeimmissä lakisääteisissä palveluissa on kuitenkin toiminnan varmuuden takaamiseksi panostettava ensisijaisesti kuntien omaan, pitkäjänteiseen palvelutuotantoon.
Toimivassa yhteiskunnassa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tukevat toisiaan. Laaja julkinen sektori tasaa tuloeroja, lisää kansalaisten välistä tasa-arvoa ja toimii sosiaalisena turvaverkkona. Sen rakentamalle kestävälle pohjalle tulee luoda osaamiseen ja luovuuteen perustuvaa yrittämisen kulttuuria. Kolmannella sektorilla taas toimii paljon voittoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä järjestöjä, jotka myös tuottavat kuntalaisille palveluita. Niiden asema on turvattava, ja niissä toimivien tuhansien vapaaehtoisten ihmisten työn arvo on tunnustettava, jotta ne voivat menestyä kilpailussa. Julkisten hankintojen tulee suosia ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä tuotteita ja palveluita, kuten uusiutuvaa energiaa, luomua ja reilua kauppaa.
Euroopan unionin sisämarkkinoiden ongelmat on ratkaistava. Tavaroiden, palvelujen, pääomien ja ihmisten vapaa liikkuminen on parantanut Euroopan sosiaalisen suojelun vähimmäisvaatimuksia ja tasa-arvopolitiikkaa. Toisaalta vapaan liikkumisen periaate on esimerkiksi rajoittanut valtioiden mahdollisuuksia kansanterveyttä korostavaan alkoholipolitiikkaan. Unionin toimivallan kasvu julkisissa peruspalveluissa ei ole suotavaa, vaan ne on pidettävä kansallisessa päätösvallassa.
Globaali talous tarvitsee ohjausta. Vapaakaupan puolustajat ajavat talousmallia, joka ei välitä ympäristöstä, kärjistää tuloeroja entisestään ja käyttää hyväkseen kilpailuaseman vinoutumia. Sääntelemätön vapaakauppa ei ole yhdenkään kansan etujen mukaista ulosmitatessaan hetkellistä hyötyä. Aitoa vapaakauppaa ei ole, sillä sen kannattajat puolustavat usein tulleja ja vientitukea oman maansa talouden suojaamiseksi. Samojen sääntöjen tulee koskea kaikkia maita - ottaen kuitenkin huomioon lähtötilanteiden erilaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet. Kansainvälistä valuutansiirtoa tulee säädellä esimerkiksi Tobinin veron kaltaisella mekanismilla.
Maailmankaupan säännöt eivät saa rajoittaa valtioiden mahdollisuuksia vastata kansalaisten hyvinvoinnista. Kansainvälistä talousjärjestelmää on kehitettävä oikeudenmukaisuuden pohjalta, esimerkiksi HIV-lääkkeiden ja tartuntatautien rokotteiden tulee olla edullisesti saatavilla kaikkialla. Työntekijöiden oikeuksia on parannettava maailmanlaajuisesti. Reilumpi ja kestävämpi talouden globalisaatio antaa valtioille nykyistä paremmat mahdollisuudet vastata omien työmarkkinoidensa rakennemuutoksiin. Tällöin paranevat myös Suomen edellytykset pitkäjänteiseen ja sosiaalisesti kestävään työllisyyspolitiikkaan.
Hyvä ympäristöpolitiikka lisää hyvinvointia. Yhdistämällä vastuullista ympäristöpolitiikkaa korkeatasoisen ympäristöteknologian hyödyntämiseen Suomi voi olla kansainvälinen edelläkävijä. Se loisi koko maahan aivan uudenlaista vaurautta takaamalla ruoan ja tuotteiden turvallisuuden, luomalla työpaikkoja, lisäämällä liikkumisen vapautta ja parantamalla asumisen viihtyisyyttä.
Ympäristönsuojelun vaatimusten tulee ohjata kaikkea politiikkaa. Energiantuotannossa on painotettava hajasijoitusta, energiansäästöä ja uusiutuvia energianlähteitä siten, että vuoteen 2050 mennessä 2/3 energiasta syntyy uusiutuvista energialähteistä ja energiantuotannon kasvihuonekaasupäästöt vähentyvät 80 % vuoteen 1990 verrattuna. Turhan liikenteen vähentämiseksi asuinalueet on suunniteltava tiiviiksi ja viihtyisiksi kokonaisuuksiksi, joissa tärkeimmät palvelut löytyvät läheltä. Tarpeellista liikennettä on päästöjen vähentämiseksi ohjattava yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen. Jäljelle jäävästä autoliikenteestä aiempaa suurempi osa on ohjattava verotuksella ja muilla kannustimilla siirtymään ekoautoihin. Myös vesi- ja lentoliikenteen päästöjä tulee hillitä.
On kyseenalaistettava tuotteiden kuluttamisen määrää painottava kulttuuri, joka ei lisää ihmisten hyvinvointia. Kuluttaminen aiheuttaa suuren osan ympäristöongelmista ja siksi sen aiheuttamaa ympäristökuormaa tulee vähentää painopistettä muuttamalla. On siirryttävä vapaa-aikaa ja palveluita arvostavaan, ekologisempaan ja hyvinvointia tuottavaan kulutukseen. Tuotemerkintöjä tulee kehittää helpottamaan ekologisen ja turvallisen vaihtoehdon valitsemista.
Ekologisesti kestävän kehityksen keskeisiä periaatteita ovat varovaisuusperiaate, haittojen ehkäiseminen syntypaikalla ja haitan aiheuttajan kustannusvastuu. Päästökaupassa tämä toteutuu, kunhan valtio jakaa päästöoikeudet huutokaupalla ja estää ansiottomat tulonsiirrot energiantuottajille. Pysyvän jätteen tuottaminen pitää tehdä mahdollisimman kannattamattomaksi, kierrätys taas edulliseksi ja käteväksi. Kemikalisoituminen on yhä vakava ongelma sekä ihmisille että ympäristölle ja huomattava osa käytössä olevien aineiden vaikutuksista tunnetaan edelleen heikosti. Kemikaalien haitallisuuden arviointi ei kuitenkaan saa tarkoittaa eläinkokeiden lisääntymistä. Haitallisiksi epäiltyjen kemikaalien käyttöä on rajoitettava varovaisuusperiaatetta noudattaen, ja kansallista kemikaalipolitiikkaa tulee kehittää ihmisten ja ympäristön turvallisuuden ehdoilla.
Maataloutta on kannustettava nykyistä eettisempään ja ekologisempaan tuotantoon. Innovaatioita tulee etsiä teknologian lisäksi ekologiasta, maataloutta voidaan kehittää ravinteita kierrättäväksi, ympäristöä hoitavaksi ja kotieläinten lajinmukaista käyttäytymistä edistäväksi. Myös maaseudun säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää monipuolisempaa elinkeinorakennetta. Energiakasvien, kuten ruokohelven ja öljykasvien, tuotantoa on edistettävä, samoin biokaasujen talteenottoa esimerkiksi eläinten lannasta. Luomutuotantoa on suosittava, vähimmäistavoitteena on luomun 20 %:n osuus Suomen ruoankulutuksesta vuoteen 2015 mennessä. Lähiruoan suosiminen on perusteltua sen hyvän ekotaseen takia sekä aluepolitiikan vuoksi.
Yrittäjyyteen ja osuuskuntatoiminnan vahvistamiseen on panostettava erityisesti ekologisesti kestävillä yrittäjyyden aloilla. Uusiutuvan energian käyttäminen ei ainoastaan paranna ympäristön tilaa vaan takaa myös huoltovarmuuden ja lisää työllisyyttä koko maassa.
Ruoka ei ole mikä tahansa kulutushyödyke. Jokaisella on oikeus saada terveellistä, alkuperältään tunnettua ravintoa. Ruoan jakelussa on yksityisautoiluun ja ostoskeskuksiin perustuvan järjestelmän sijasta suosittava lähikauppoja ja suoramyyntiä sekä kehitettävä erilaisia tapoja toimittaa päivittäiset tuotteet suoraan kuluttajille. Geenimuunneltuja eliöitä ei saa päästää avoimeen ympäristöön, ellei voida osoittaa, ettei niihin liity ympäristö- tai terveysriskejä. Ekologista kuormitusta vähentävä kasvissyönti on nostettava tasaveroiseksi ravitsemusvaihtoehdoksi tukemalla tiedonsaantia monipuolisesta ja terveellisestä kasvisruokavaliosta.
Menestyvä talous on sellainen, jossa inhimillinen hyvinvointi kasvaa. Talouskasvua perustellaan yleensä ihmisten hyvinvoinnin lisääntymisellä. Todellisuudessa bruttokansantuote (BKT) ja muut talouskasvun mittarit eivät kuitenkaan mittaa hyvinvointia vaan rahatalouden suuruutta. BKT:n kasvulla ei myöskään ole suoraa yhteyttä hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen tai työllisyyteen vaan se voi päinvastoin olla esimerkiksi tuottavuuden kasvua työllisyyden kustannuksella. Talouden menestystä onkin alettava mitata toisin.
Yhteiskunnan rakenteiden tulee tukea hyvän elämän tavoittelemista. Omistamiseen perustuvan elintason nousu lisää onnellisuutta vain tiettyyn rajaan saakka. Rikkauden loputon lisäämisen ei tule olla politiikan lähtökohta, vaan sen tilalle on otettava kärsimyksen estäminen ja perustarpeiden turvaaminen.
Tarvitaan aikapolitiikkaa, jossa työn tuottavuuden kasvu lisää palkansaajan vapaa-aikaa. Teollisen yhteiskunnan suuri lupaus oli, että työn tuottavuuden kasvaessa ihmisille jää enemmän aikaa muuhun elämään. Yksityisesti moni jo tekee tämän valinnan, mutta samaan pitäisi pystyä koko yhteiskunnassa: tuottavuuden kasvu on voitava hyödyntää esimerkiksi pitempinä lomina tai lyhyempinä työviikkoina.
Luovuus syntyy siitä, että ihmisellä on aikaa olla ja ajatella. Pysähtymisen puute ehkäisee luovaa ideointia ja kyseenalaistamisen mahdollisuutta. Jatkuva tavoitteiden asettaminen kiihdyttää kilpailua kaikkialla, ja ikuisesti kiireinen ja stressaantunut ihminen viihtyy entistä huonommin työssä tai vapaa-ajalla. Liikunnan puutteen lisäksi pahoinvointia kasvattaa unen vähyys. Kollektiivinen univelka on todellinen - suomalaisesta työvoimasta yli puolella on jatkuvasti vähintään tunnin univelka. Jatkuvasti kasvavaa kiirettä ja kilpailua korostava yhteiskunta ei jätä aikaa myöskään hyville ihmissuhteille, omaehtoiselle yhteisöissä toimimiselle ja terveelle yksinoleilulle. Yhteiskunnasta tulisi tehdä lempeämpi ja erilaisia elämänkulkuja salliva. Paikka, jossa on oikeus hidastaa ja epäonnistuakin.
Suoraviivaisesta elämänura-ajattelusta pehmeään aaltoon - ihmiselle asetetut vaatimukset on sovitettava elämäntilanteen mukaan. Aallon alkupäässä, lasten syntymän ja pikkulapsivaiheen aikana, tulee molempien vanhempien voida halutessaan tehdä osa-aika- tai etätyötä. Näin heillä on mahdollisuus olla enemmän lastensa kanssa, elää kiireetöntä arkea ja voida hyvin. Lasten kasvettua isommiksi vanhemmat voivat palata töihin täysiaikaisesti. Ikävuosien karttuessa on jälleen oltava mahdollisuus palata työskentelemään osa-aikaisesti hyödyntäen kehittyneitä taitojaan ja välittäen osaamistaan eteenpäin. Kun aikaa lepoon ja virkistykseen on riittävästi, voi minkä tahansa ikäinen ihminen hyvin.
Työelämän muutoksen aiheuttama turvattomuus heijastuu koko yhteiskuntaan. On etsittävä ratkaisuja vahvistaa toisaalta perusturvaa ja toisaalta ihmisten mahdollisuuksia vaihtaa uuteen työhön. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustana oleva sosiaaliturva on edistänyt merkittävästi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Järjestelmää on kuitenkin kehitettävä vastaamaan nykyajan ihmisten muuttuviin tarpeisiin. Nykyinen sosiaaliturva nojaa liikaa työhistoriaan, jolloin työttömien ja pätkätyöläisten turva jää liian heikoksi. Perusturva ei saa olla tilapäistä, vaikka työ olisikin.
Käyttöön tulee ottaa kuukausittainen perustulo jokaiselle aikuiselle kansalaiselle. Kansalaispalkaksikin kutsuttu kaikille samansuuruinen perustulo takaisi kohtuullisen toimeentulon ja korvaisi valtaosan nykyisistä perusturvajärjestelmistä. Perustulo antaa ihmisille vapautta ja aikaa tehdä toivomiaan elämänvalintoja. Se kasvattaa tarjolla olevan työn määrää ja moninaisuutta, koska moni osa-aikainen tai harrastukseen pohjautuva työ tulisi taloudellisesti kannattavaksi. Työnteon tullessa mahdolliseksi nykyistä useammalle helpottuisi myös väestön ikääntymisen aiheuttama huoltosuhteen heikkeneminen. Toisaalta sosiaaliturvan hakemiseen liittyvä syyllistäminen ja syyllistyminen poistuisivat tehostaen sosiaalihallintoa ja vähentäen byrokraattista mielivaltaa. Perustulo auttaa ihmistä suunnittelemaan elämäänsä muuttuvista työ- ja elämäntilanteista huolimatta ja vahvistaa turvallisuudentunnetta ja toiveikkuutta, oman elämän hallintaa.
Perustuloon nojaava sosiaaliturva parantaa yrittäjien ja pienituloisten asemaa. On oltava kannustava mahdollisuus yhdistää ansiotulot ja yhteiskunnan tuki. Perustulon kanssa pientenkin lisäansioiden hankkiminen tulee kannattavaksi ja siksi järjestelmä parantaisi niin pätkätyöläisten kuin opiskelijoiden ja muiden työmarkkinoiden ulkopuolella olevien asemaa. Perustulo vahvistaisi yrittäjien toimeentuloturvaa tehden yrittäjyydestä nykyistä turvallisemman elämänvalinnan ja samoin lisäisi mahdollisuuksia palkkatyön ulkopuoliseen tuottavaan toimintaan, kuten taiteeseen ja vapaaehtoistyöhön. Perustulo loisi ihmisille uutta uskoa yrittämiseen ja omien unelmien toteuttamiseen.
Työnteon muotojen ja tahdin on joustettava ihmisen tarpeiden mukaan. Onnellinen työntekijä on hyvä, luova ja tehokas. Työn ja vapaa-ajan rajan katoamisen takia tarve myös työelämän joustavuudelle kasvaa, jokaisella tulee olla mahdollisuus yhä vapaammin määritellä työaikansa omien lähtökohtiensa mukaan. Esimerkiksi vuorotteluvapaajärjestelmää on tuettava, koska se lisää työssä jaksamista ja yleistä hyvinvointia. Jokaisella tulee olla oikeus suunnitella elämäänsä myös pidemmälle tulevaisuuteen, eikä perusteettomia pätkätöitä saa teettää, kun työn tarve on pysyvä.