Väyrysen esitystä voi tukea

Pekka Haavisto 7.2.2010

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen teki Pulkkilassa lauantaina ehdotuksen, että muodostettaisiin parlamentaarinen ympäristökomitea arvioimaan Suomen ympäristöpolitiikkaa kokonaisuutena.

Minusta tämä esitys on kannatettava. En kuulu niihin, jotka vastustavat järjestään kaikkea mitä esitetään Väyrysen tai Keskustapuolueen suunnasta. Toki kannattaa olla aina hieman varuillaan, kun muistaa Keskustan varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan esitystä viime vuonna itsenäisen ympäristöministeriön lakkauttamisesta ja sulauttamisesta luonnonvaraministeriöön. Tälle Rantakankaan linjalle ei kuitenkaan muista puolueista - eikä edes Keskustasta - löytynyt laajaa tukea.

Väyrynen muistetaan hyvin Rion kokouksen veteraanina - ja hän itse myös palaa Rion johtopäätöksiin. Kun katsoo vuoden 1992 Rion kokouksen asialistaa ja johtopäätöksiä, on helppo huomata että ilmastoasiat ovat sittemmin edenneet mm. Kioton ja Kööpenhaminan kokouksissa, mutta monet biodiversiteettiasiat junnaavat paikallaan.

Nyt vietetään kansainvälistä biodiversiteettivuotta 2010, mutta Suomessakin esimerkiksi eteläisen Suomen metsiensuojelu on edennyt melko hitaasti. Koko maailman mittakaavassa biodiversiteettikysymykset ovat osin jääneet ilmastokeskustelun alle. Seuraava suuri merkkipaalu Rion jälkeen on vuosi 2012, jolloin on kulunut 20 vuotta Rion kokouksesta. Silloin varmasti kansainvälinen yhteisö arvioi kokonaisuutena, mihin saakka Riosta on päästy.

Tähän aikatauluun Väyrysen ehdottama parlamentaarinen ympäristökomitea sopisi hyvin. Se voisi arvioida ympäristönsuojelun tavoitteita, painopisteitä ja käytettävissä olevia varoja tuleville vuosille. Varmaan on paikallaan myös katsoa, miten ympäristöhallintoa tehostetaan entisestään - luopumatta ympäristöministeriön itsenäisestä roolista.

Ympäristökomitean työssä pitäisi puolueiden lisäksi olla mukana niin elinkeinoelämän kuin luonnonsuojelujärjestöjenkin edustus. Ellei muuta, tällainen työ nostaisi taas uudestaan ympäristö- ja luonnonsuojelukysymykset takaisin politiikan keskiöön.

Blogi myös osoitteessa: http://haavisto.blogspot.com/

 

VDISOUHOLFtzRKgL

By iwioqstuwi (not verified) 18.02.2010

jIdPuX qeavlfuuyalu, [url=http://djlfgfsiopgg.com/]djlfgfsiopgg[/url], [link=http://gtfhsruxqxbq.com/]gtfhsruxqxbq[/link], http://ixbboabospsg.com/

orjbQNCiXYvBuaGtKa

By ushulp (not verified) 18.02.2010

jOvAx3 nquiprosbohp, [url=http://vpvcuhywlioa.com/]vpvcuhywlioa[/url], [link=http://ptwshqndvwdu.com/]ptwshqndvwdu[/link], http://sqcxukecuvos.com/

Ovatko vihreät laajemminkin Väyrysen linjoilla?

By Seppo (not verified) 18.02.2010

Tämä ei ilmeisesti ole satiiria. Pekka Haavisto kannattaa Väyrysen ideaa parlamentaarisen ympäristökomitean perustamisesta. Hän muistaa Väyrysen Rion kokouksen veteraanina ja toteaa kuinka biodiversiteettiasiat junnaavat paikallaan.

Jos se Väyrysestä olisi ollut kiinni, ei näin olisi käynyt. Biodiversiteettiasioissa olisi Rion jälkeen edetty aimo harppauksin – taaksepäin. Olettaen, että Väyrysen omiin puheisiin voi luottaa.

MTV3 21.06.2007:"Keskustapoliitikko Paavo Väyrynen pitää vihreiden metsäoppia harhaisena ja vaatii suojelualueiden metsien tehokkaampaa hyödyntämistä." ja "...kyseenalaistaa esimerkiksi ajatuksen siitä, että vanhat metsät takaisivat luonnon monimuotoisuuden."

Merilapinhelmi 14.06.2006"Esimerkiksi Vuotoksen allas on saatava nopeasti rakenteille joko vesilakia muuttamalla tai Kemijoen rakentamista koskevalla erityislailla. Tämä saattaa olla mahdollista nyt kun Kokoomus näkyy asettuneen kannattamaan Vuotoksen ja myös Kollajan altaan rakentamista."

Edelleen Paavo Väyrynen pitää ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä liian lepsuna vihreiden suuntaan. Paulaa, joka kannattaa turpeenpolttoa ja Vuotoksen rakentamista, salli rakentamisen kansallispuistoihin, romutti alueellisen ympäristöhallinnon, jarrutti EU:n ilmastotavoitteita Kööpenhaminan kokouksen alla, yritti purkaa Iijoella koskiensuojelulain...

Pekka Haaviston mielestä Väyrysen komitea voisi edelleen tehostaa ympäristöhallinnon toimintaa. Edelleen tehostaa? Nyt toteutettu itsenäisten ympäristökeskusten lakkauttaminen, toimintojen alistaminen TEM:n ja VVM:n alaisuuteen ja voimavarojen karsiminen on  Haaviston mielestä siis "ympäristöhallinnon toiminnan tehostamista".

  Väyrysen esitys ei tähtää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, päinvastoin:

"Suomen ympäristöpolitiikassa tarvitaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen mielestä perusteellinen uudelleenarviointi. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen rinnalla tulee ottaa tähänastista painavammin huomioon ilmastopolitiikan tavoitteet ja muu luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen.Myös ympäristöpolitiikan päätöksentekojärjestelmää on arvioitava ennakkoluulottomasti uudelleen. On ilmeistä, että periaatteellisestikin tärkeitä ympäristöpolitiikan ratkaisuja on siirretty liiaksi virkamiehille ja tuomioistuimille.Ympäristöpolitiikan uudet linjaukset voitaisiin tehdä parhaimmin parlamentaarisessa komiteassa. Jos komitea asetettaisiin lähikuukausina, sen työn tulokset voitaisiin ottaa huomioon seuraavaa hallitusta muodostettaessa."

Väyrynen haluaa, että nyt istuva, hämärän vaalirahoituksen avulla koottu, luonnonsuojeluun ja ympäristönsuojeluun nihkeästi, osin jopa vihamielisesti suhtautuva parlamentin enemmistö päättäisi vaalien jälkeisen hallituksen ympäristöohjelman, jonka tavoitteena näyttää olevan ympäristöhallinnon alasajon viimeistely. Erityisesti Väyrystä vaivaa, että Suomessa ovat vielä voimassa jonkinlaiset oikeusvaltion periaatteet, vallan kolmijako, ja itsenäiset tuomioistuimet. Hän haluaisi rakentaa Suomesta banaani- ja banaalitasavallan ja alistaa oikeuslaitoksen poliitikkojen käsiin, jotta Keskustan ajamat Vuotos- ym. hankkeet eivät kompastuisi laillisuusvalvontaan.

Väyrysen visiossa nykyinen vaaliskandaalien varjostama parlamentti päättäisi ennakkoon vaalien jälkeisestä ympäristöpolitiikasta. En ymmärrä, miten tuollainen voisi elvyttää ihmisten pahoin hiipunutta äänestysintoa ja uskoa parlamentaariseen vaikuttamiseen.

TRATPfDmKeZy

By brycehalpern (not verified) 13.03.2010

vbZBLUNYUjHG

By christer (not verified) 20.03.2010

GiasCxS

By GiasCxS (not verified) 18.04.2010

jtNEXRfz GiasCxS

tSfGZUos

By tSfGZUos (not verified) 20.04.2010

EETwPyt tSfGZUos

twZmFot

By twZmFot (not verified) 24.04.2010

OtPeQCJ twZmFot

Post new comment

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa