Kunnallisvaalit 2008 - ehdokkaat - Asikkala
Kunnallisvaalit 2008 - ehdokkaat - Asikkala
Asikkalan vihreät ehdokkaat
2 Kamppila, Pirjo
toimittaja
Rohkeutta on asettua ehdokkaaksi
pienessä maalaiskunnassa, ainakin muun kuin valtapuolueen
nimissä.
Omana pontimenani ehdokkuudelle on tuoda
kotikuntaani näkemyksiä ja kokemuksia, joita elämän
varrella on takkiin tarttunut. Näkemyksiä on tuonut työ
maakuntalehden toimittajana ja kokemuksia vapaaehtoistyö
erilaisissa Asikkalan yhdistyksissä.
Asikkalan
vaaliteema nro 1 on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ollut
kyläkoulujen kohtalo. Itse asun maalaiskylässä, josta
lapset lähtevät bussilla Vääksyyn jo ekaluokalla.
Kukaan lapsi tai vanhempi ei ole järjestelyä moittinut.
Päinvastoin: olemme tyytyväisiä lapsen saamasta
hyvästä opetuksesta ja ilmaisista kyydeistä.
Toivon,
että Asikkalassa alettaisiin keskustelemaan isommista ja
kauaskantoisemmista ratkaisuista. Ensi alkuun voisi pohtia, miten
ratkaisemme tulevan vanhusväestön buumin.
Toisekseen:
millaiseksi haluamme Vääksyn keskustan kehittyvän?
Lisää väljiä tontteja, kerrostaloja vai jotain
ihan muuta, kuten tiivistä, matalaa ja ekologista rakentamista?
Sellaista, jota tullaan katsomaan ja ihailemaan kaukaakin!
Kolmanneksi: miten saisimme koulut yhteistyöhön
kotien kanssa? Etenkin yläaste-lukio tuntuu elävän
omassa maailmassaan. Yhteydet vanhempiin ovat niukimmat mahdolliset.
3 Koivunen, Jarmo
dipl.ins., eläkkeellä
Rohkeutta on - luottaa ihmiseen. Asikkalassa on sekä nopeita päätöksiä vaativia asioita että tarvetta pitkän tähtäimen tutkimukseen, pohdintaan ja päätöksiin. Onneksi meillä on myös hyvä keskustelukulttuuri ja yhteistyötaito, jotka luovat hyvät edellytykset onnistuneille lopputuloksille.
Suuret ikäluokat ovat siirtymässä eläkkeelle ja palaamassa omille tai aviopuolisonsa juurille tai muuten hakeutumassa luonnonkauniiseen maalaisympäristöön. Nyt on ideoinnin ja visioinnin aika. Minusta tuntuisi luontevalta lähteä selvittämään pienten lähikuntien kanssa, löytyykö tälle alueelle riittävän yhtenäinen visio ja mitä se merkitsisi palvelujen ja kustannusten kannalta. Asikkala voisi tehdä vähän pohjatyötä, jotta yhteiset keskustelut lähtisivät jouhevasti käyntiin.
Meitä kotona-asuvia eläkeläisiä on monenlaisia: on vireitä ja vetreitä, joilla olisi vielä paljon annettavaa, ja on myös heitä, jotka olisivat kiitollisia pikkupalveluista. Pienellä kunnan porkkanalla voitaisiin nämä tarpeet saada kohtaamaan - unohtamatta vierailuja muidenkaan eläkeläisten luona. Hanke poikisi varmaan uusia vapaaehtoisvetoisia harraste- ja tapaamispiirejä yms. yhteistä toimintaa. Kaikki tämä parantaisi elämänlaatua ja säästäisi terveyden- ja vanhustenhoidon kustannuksia.
Puuhamieskin löytyisi.
4 Lehtioksa, Irmeli
homeopaatti, yrittäjä
5 Wikström, Tuula
hum.kand.
