Yhdenvertaisuuden lähtökohtana on erilaisuus

Kaikilla ihmisillä on oikeus vapaaseen elämään ja yhtäläisiin mahdollisuuksiin sukupuolestaan, sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisutavasta riippumatta. Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet eivät kohtele naisia ja miehiä tasa-arvoisesti. Vallitseva kaksinapainen järjestelmä rajoittaa kaikkien ihmisten mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja toimia yhteiskunnan jäsenenä. Vihreän feminismin tavoitteena on yhteiskunnan rakenteiden korjaaminen siten, että syntyy kaikille reilumpi, sukupuoleen liittyvistä ennakko-odotuksista vapaa yhteiskunta. Vihreä feminismi on myös miesten vapautusliike.

Sukupuolten tasa-arvon on oltava yhteiskunnallisen päätöksenteon valtavirtaa. On tietoisesti etsittävä ja muutettava patriarkaalisia rakenteita, jotka estävät naisten ja miesten täysivaltaisen ja monipuolisen osallistumisen työ-, perhe- tai yhteiskuntaelämään. Kaiken julkisen toiminnan sukupuolivaikutuksia on arvioitava etukäteen järjestelmällisesti ja avoimesti. Ihanneyhteiskunnassa sukupuoleen ei tarvitse kiinnittää huomiota, mutta sukupuolittuneet rakenteet on ensin tehtävä näkyviksi, jotta niitä voidaan muuttaa. Tästä syystä sukupuolikiintiöt ovat toimiva keino tasa-arvon edistämiseen. Myös sukupuolten välinen samapalkkaisuus voidaan saavuttaa, kun eriarvoistavat rakenteet on korjattu.

Jokaisella on oltava yhtäläiset mahdollisuudet yhdistää työ ja perhe. Erityisesti nuoriin naisiin kohdistuvaan työsyrjintään on puututtava ja vanhempainvapaista aiheutuvat työnantajakulut jaettava tasan kaikkien työnantajien kesken. Myös keskenään samaa sukupuolta oleville vanhemmille on annettava yhtäläinen oikeus vanhempainetuuksiin. Isien vastuunottoa perheessä ja osallisuutta lasten elämään on vahvistettava ja äitien valinnanmahdollisuuksia laajennettava. Nykyisen vanhempainvapaan kokonaiskesto on pidennettävä yhteen vuoteen siten, että osa vapaasta korvamerkitään toiselle vanhemmalle. Vihreä feminismi vahvistaa tasa-arvon toteutumista työelämässä sekä tukee perheiden monimuotoisuutta ja perheen sisäisen työnjaon irrottamista sukupuolirooleista.

Perheitä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta. Samaa sukupuolta olevien avoparien ja rekisteröityjen parien tulee saada vastaavat oikeudet sisäiseen ja ulkoiseen adoptioon, hedelmöityshoitoihin, juridiseen vanhemmuuteen ja tulonsiirtoihin kuin eri sukupuolta olevilla pareilla. Viranomaisten asiantuntemusta perhemuotojen moninaisuudesta on lisättävä, jotta kaikki perheet saavat yhtä laadukkaita palveluja. Viranomaisten ja lakien sijaan ihmisten tulee saada itse määritellä perheensä. Todellisuudessa uus- ja sateenkaariperheissä lapsella voi olla useampi kuin kaksi vanhempaa. Myös adoptio- ja etävanhempien vanhemmuutta on tuettava. Adoptiovanhemmilla tulee olla oikeus samoihin etuuksiin kuin muillakin vanhemmilla. Lasten tekemisen ja parisuhteen muodostamisen tulee olla yhteiskunnassa tasa-arvoisesti mahdollista, mutta myös vapaaehtoisen lapsettomuuden tai sinkkuuden on oltava yhtä arvokkaita ja kunnioitettuja valintoja.

Tasa-arvon edistäminen hyödyttää kaikkia. Miehet ovat yhteiskunnassa yliedustettuina sekä parhaiten menestyvien että pahimmin syrjäytyneiden keskuudessa. Vaikka naistenkin köyhyys on lisääntynyt huolestuttavasti, miehille avioero tai työttömyys aiheuttaa tilastollisesti naisia suuremman riskin esimerkiksi syrjäytymiseen, alkoholisoitumiseen tai asunnottomuuteen. Erilaisten miesten valmiuksia toimia tasa-arvoisesti ja itsenäisesti yhteiskunnan jäseninä on tuettava etsimällä keinoja avartaa vallitsevaa yksipuolista miehen mallia. Samaten lasten oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa esimerkiksi eron jälkeen on tuettava. Suuntaamalla tasa-arvokasvatusta erityisesti pojille ja nuorille miehille voidaan edistää mallien moninaistumista ja aitoa tasa-arvoa. Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä syrjii perusteettomasti miehiä ja pitää osaltaan yllä maailmaa, jossa miehen tulee hyväksyä väkivallan käyttö ja hierarkkinen toimintamalli.

Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa vakava yhteiskunnallinen ongelma. Sukupuolittuneen väkivallan vähentäminen onnistuu vain erityistoimin. Väkivallan tunnistaminen ja tehokkaat vastatoimet edellyttävät viranomaisten välistä yhteistyötä, koulutusta ja asian tärkeyden korostamista. Myös viharikosten tunnistamista, tilastointia ja torjumista on tehostettava. Tällaisia ovat esimerkiksi rasistisista syistä, seksuaalisen suuntautumisen tai vakaumuksen vuoksi tehdyt rikokset. Sekä uhreille että tekijöille on kehitettävä nykyistä laajempia turva- ja tukitoimia. Lapset ja nuoret tulee kasvattaa kunnioittamaan erilaisuutta ja toisen ihmisen koskemattomuutta, myös nuorison keskuudessa esiintyvään seksuaaliseen häirintään on puututtava.

Lapsi tarvitsee rauhaa kasvaa omaan tahtiinsa. Julkisten tilojen tulee olla kaikkien käytettävissä turvallisesti ja tasapuolisesti ketään esineellistämättä, tästä syystä yhdenvertaisuuslaki on ulotettava koskemaan paitsi peruskoulua myös mainontaa niin, ettei ketään saa julkisissa tiloissa esineellistää sen kautta. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa on arvioitava toimintasuunnitelmien sukupuolivaikutukset, luovuttava heteronormatiivisista oppisisällöistä ja opetettava oikeaa tietoa seksuaalisuudesta ja sukupuolivähemmistöistä. Oppilaita tulisi rohkaista hakeutumaan ennakkoluulottomasti heitä itseään kiinnostavien aineiden pariin ja löytämään oma persoonallisuutensa, ilman sukupuolirooleja.

Inhimillisen vanhuuden lähtökohtana on itsenäisyyden ja toimijuuden tukeminen. Vuoropuhelua ja yhteistyötä eri ikäryhmien välillä on lisättävä ja väestön ikääntymisen edellyttämät muutokset on suunniteltava ja toteutettava yhdessä.

Vamma tai sairaus ei saa rajoittaa oikeutta julkisiin palveluihin. Vammaisilla tulee olla oikeus asuntoon ja subjektiivinen oikeus tarpeellisiin avustaja- ja tukipalveluihin. Yhteiskunnan esteettömyyttä on edistettävä aktiivisesti mm. rakentamisen, liikenteen ja tietotekniikan ratkaisuilla. Ottamalla vammaisten erilaiset toimintaedellytykset huomioon päätöksenteossa ja yhdyskuntasuunnittelussa tuetaan heidän oikeuksiaan toimia täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta kouluttautumiseen, perheen perustamiseen ja työelämään.

Hyvässä yhteiskunnassa jokainen voi valita vapaasti maailmankatsomuksensa. Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus toteutuvat parhaiten toimivassa monikulttuurisessa ja suvaitsevassa yhteisössä. Erilaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen vapauttaa koko yhteiskunnan. Niin julkisten instituutioiden kuin työelämänkin on oltava tasavertaisesti avoinna erilaisille kulttuureille, uskonnoille ja uskonnottomille. Suomeen muualta muuttaneiden ja kotimaisten vähemmistöjen kulttuurit ja uskontojen moninaisuus rikastuttavat paikallisia perinteitä ja tulevat osaksi suomalaista kulttuuria. Ihmisten pyrkimyksiä toteuttaa itseään osana laajempaa yhteisöä on tuettava. Maailmankatsomuksen ja uskonnon vapautta on puolustettava, monikulttuurisessa yhteiskunnassa valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti ja valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava. Kuitenkaan väärän suvaitsevaisuuden nimissä ei tule hyväksyä ihmisoikeuksien loukkaamista, ja kaikilta tulee vaatia yhtäläistä muiden arvostamista.

Tarvitaan monipuolista kielipolitiikkaa, jolla turvataan kielten ja kulttuurien moninaisuus, kansainvälistyminen ja maahanmuutto. Sekä Suomen kaksikielisyyttä että perinteisten vähemmistöjen asemaa on tuettava. Kaksikielisissä kunnissa tulee myös käytännössä saada palveluja molemmilla kielillä. Saamelaisten oikeudet eivät ole Suomessa edelleenkään toteutuneet kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Lainsäädännössä tulee taata saamelaisten oikeudet maahan, veteen ja perinteisiin elinkeinoihin, sekä omien kieltensä käyttöön. Romaniväestön asemaa ja koulutusta on parannettava ja viittomakielisten mahdollisuuksia oman kielensä käyttöön tulee edistää.

Perustuslain mukaisesta syrjintäkiellosta on tehtävä todellisuutta. Syrjinnän vastainen lainsäädäntö on otettava käyttöön kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Yhdenvertaisuuslakia on täydennettävä siten, että kaikkea syrjintää säädellään samalla tavoin. Vastaavasti vähemmistövaltuutetun toimialaa ja resursseja on laajennettava kattamaan myös seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaisuuteen ja ikään kohdistuva syrjintä. Julkisen vallan on tuotettava tietoa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnittelusta ja tarjottava esimerkiksi työnantajille koulutusta, jotta lain vaatimista suunnitelmista olisi todellista hyötyä työelämässä. Moneen vähemmistöön tai erityisryhmään kuuluva ihminen voi joutua moniperustaisen syrjinnän kohteeksi. Tällaisen syrjinnän ehkäisyyn ja torjumiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Tasa-arvon vaatimus ei tunne valtioiden rajoja. Suomi ei ole tasa-arvon mallimaa, mutta useissa maissa naisten ja erilaisten vähemmistöjen asema on silti huonompi. Suomen on nostettava tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymykset painokkaasti esiin ulkomaansuhteissaan, kauppapolitiikassaan, kehitysyhteistyössään ja Euroopan unionissa toimiessaan. Lähtökohtana ei tule olla muita kulttuureja väheksyvä asenne vaan kaikkien ihmisten yhtäläiset perus- ja ihmisoikeudet sekä niiden ensisijaisuus suhteessa esimerkiksi talouteen.