Demokratiaohjelma

Hyväksytty valtuuskunnassa 21.11.2004.
Linkki ohjelman doc-versioon on sivun lopussa.

Sisällys

• Demokratia ei uusiudu itsestään
• Johdanto
• Demokratia verkossa
• Osallistava demokratia
  • Tieto-osallisuus
  • Palveluiden yhteissuunnittelu
  • Valmisteluosallisuus
  • Toimintaosallisuus
  • Erityisryhmien osallisuus
  • Alueosallisuus
• Suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa
  • Kunnalliset kansanäänestykset
  • Valtiolliset kansanäänestykset ja kansalaisaloite
• Edustuksellisen politiikan reformi
  • Suhteellisuuden parantaminen eduskuntavaaleissa
  • Vaali- ja puoluerahoituksen julkisuus
  • Kunnallispoliitikoille toimintamahdollisuudet
  • Maakuntahallinto demokratisoitava
• Lopuksi

Demokratia ei uusiudu itsestään

Johdanto

Demokratiaa on totuttu kutsumaan kansanvallaksi. Puhe "kansasta" ei kuitenkaan oikein istu nykyaikaiseen demokratiaan, koska yksittäiset kansalaiset ja heidän muodostamansa vapaaehtoiset yhdistykset ja muut yhteenliittymät ovat alkaneet yhä enemmän vaatia ääntään kuuluvaksi. Puolueiden painoarvo moninaisiin kansalaisjärjestöihin nähden on heikentynyt. Näin myöskään politiikkaa ei voi enää varata vain puolueille ja niiden toimintakentälle, edustukselliselle demokratialle.

Samaan aikaan talouden globalisaatio on siirtänyt valtaa kansalaisten vaaleissa valitsemilta edustuksellisilta elimiltä markkinavoimille, jotka ilmentävät itseään ihmisten arkielämää säätelevinä pakkoina kuten kiristyvänä kilpailuna työpaikoista, nopeita voittoja vaativan pääoman aiheuttamina kohtuuttomina tuottavuuspaineina – ja päätösvallan siirtymisenä maailmanlaajuisesti operoiville yrityksille. Globalisaatio on vienyt päätösvaltaa erityisesti kansallisvaltioilta. Ne eivät ole enää suvereeneja omien rajojensa sisällä, vaan ne ovat vastavetona talouden globalisoitumiselle joutuneet siirtämään valtaoikeuksia myös ylikansallisille toimijoille, joista Euroopan unioni on merkittävin. Sitä arvostellaan demokratiavajeesta, mutta vieläkin epädemokraattisempia ovat puhtaasti valtioiden väliset järjestöt, jotka asettavat pelisäännöt kansainväliselle kaupalle ja taloudelle. Demokratisoimisen tulee ulottua aina maailmanlaajuista päätöksentekoa harjoittaviin valtioiden välisiin järjestöihin asti.

Globalisaation jäsentäessä maailmaa uudestaan on myös syntynyt paineita alueellistaa päätöksentekoa. Suomessa kunnallinen itsehallinto on teoriassa varsin vahva, mutta käytännössä sitä rajoittaa valtio, joka asettaa kunnille laeilla raskaat velvoitteet takaamatta luotettavasti niiden rahoitusta. Kuntien väliset erot kasvavat elinkeinorakenteen muutosten ja niihin liittyvien muuttoliikkeiden seurauksena. Nykyiset tasausmekanismit eivät turvaa kuntien asukkaiden yhdenvertaisuutta eivätkä kunnallisen itsehallinnon toteutumista. 

Suomen maakuntahallinto ja seutuyhteistyökokeilulain mahdollistama seutuhallinto ovat eurooppalaisittain outo ja keskeneräinen yhdistelmä valtiovallan kontrollia sekä omaa aloitteellisuutta. Maakunta- ja seutuhallinnon päätöksenteossa on virkamiehistöllä vahva asema, joka korostuu, koska luottamushenkilöt ovat epäsuorasti valittuja. Tämä hämärtää poliittista vastuuta.

Seudulliset organisaatiot hakevat vielä muotojaan ja ovat vielä hyvinkin keskeneräisiä. Mikäli seudullisista hallintomalleista tehdään pysyviä, tulee niiden roolijakoa ja tiedonkulkua maakunta- ja kuntahallintoon nähden selkeyttää. Seutuvaltuuston koon tulee olla riittävän suuri, jotta valtuusto riittävästi edustaisi alueen väestöä. Seudullisen päätöksenteon tulee noudattaa kunta- ja hallintolakien pääperiaatteita muun muassa käsittelyn avoimuudesta, tiedottamisesta ja kuntalaisten sekä kansalaisjärjestöjen osallistumismahdollisuuksista. Niin maakunta-, seutu- kuin kunnanvaltuustojenkin kokousten tulee olla yleisölle avoimia.

Nykyaikainen demokratia pitääkin sisällään vaalien kautta toteutuvan edustuksellisen politiikan, kansalaisten suorat vaikutuskanavat kuten kansanäänestykset ja kansalaisaloitteet, sekä näitä yhdistävät kansalaisten osallistumismahdollisuudet, jotka turvaavat vuorovaikutuksen ja kansalaisten kuulemisen muodot vaalien välillä. Ratkaisuja on löydettävissä vain eri toimijaryhmien kumppanuuden avulla.

Toimivalta on jaettava eri päätöksentekotasojen kesken sen mukaan, että asioista päätetään niin lähellä ihmisiä kuin mahdollista – kysymyksestä riippuen paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti, ylikansallisesti aina globaalitasoon asti.

Demokratia vaatii jatkuvaa keskustelua ja huolenpitoa. Suomessa olisi syytä ottaa oppia vaikkapa naapurimaastamme Ruotsista, jossa demokratia on jatkuva puheenaihe ja vallankäyttö perinpohjaisten selvitysten kohde. Myös Suomessa tarvitaan valtatutkimusta, jolla on sukupuolinäkökulma.

Kansalaisten oikeus saada tietoa monipuolisesti on demokratian perusedellytys. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus vaikuttaa päätöksentekoon. Aina eivät demokraattiset päätökset ole lain mukaisia. Oikeusvaltioon kuuluu siksi mahdollisuus muutoksenhakuun riippumattomissa tuomioistuimissa. Pohjoismaista perua oleva oikeusasiamiesjärjestelmä on levinnyt laajalti. Juuri sen avulla voidaan valvoa hyvän hallinnon toteutumista, ja siihen kuuluu periaate, että hallinto on olemassa kansalaisia varten. Demokratiassa on tärkeää yksittäisen kansalaisen suojelu ja turva byrokratiaa vastaan. Toisinaan ratkaisuja hallinnon ja kansalaisten kiistoihin voidaan löytää myös pehmeämmin keinoin; oikeusasiamies tarkoittaa joillakin kielillä "välittäjää". Moni ammattikunta ja ala on luonut itselleen eettiset säännöt, jotka täydentävät lainsäädäntöä.

Suomessa keskeinen ongelma on, että viranomaisille ja tuomioistuimille ei ole lailla säädetty kansalaisasioiden ja valitusten enimmäiskäsittelyaikoja. Toinen ongelma on, että kansalaisia ja kansalaisjärjestöjä syyllistetään, kun ne käyttävät oikeusvaltioon kuuluvia muutoksenhakuoikeuksia.

Itse asiassa kansalaisten aikaa vieväksi tehtäväksi on tullut huolehtia tarvittaessa valituksinkin siitä, että viranomaiset ja vaaleilla valitut elimet noudattavat kaikkia yhteisesti sitovia lakeja. Valituksista on alettu vaatia jopa korvauksia, kun ”kehitystä on jarrutettu". Muutoksenhakuoikeuksien rajoittamisen sijaan pidämme viisaana sitä, että tuomioistuimille ja hallinnolle yleensä asetetaan määräajat käsittelyiden kestolle.

Demokratia verkossa

Nykymuotoinen edustuksellinen demokratia on syntynyt edellisen suuren yhteiskunnallisen murroksen, teollisen vallankumouksen myötä. Murros tietoyhteiskuntaan on vähintään yhtä raju, ja voidaankin kysyä muuttuuko demokratia myös tällä kertaa. Onko tietoyhteiskunta nykyisen kaltainen edustuksellinen demokratia vai jotain muuta?

Uuden viestintäteknologian tulisi helpottaa ihmisten mielipiteen muodostamista ja ilmaisua sekä vuorovaikutusta päättäjien ja kansalaisten välillä. Tässä vuorovaikutuksessa on vielä kehittämisen varaa. Mediatutkimuksessa on huomattu, että julkinen vuorovaikutus kansalaisten ja päättäjien välille synny itsestään. Verkkoon on luotava pysyviä kansalaislähtöisiä julkisia tiloja, joista ajan myötä tulee arkisen osallistumisen paikkoja.

Vaalikoneet ovat hyvä esimerkki siitä, miten uusi teknologia luo demokratiaan uusia toimintatapoja. Ehdokkaat joutuvat ottamaan kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin, ja äänestäjät voivat verrata ehdokkaiden kantoja omiinsa. Enää ei äänestäjän kannalta mielenkiintoinen ehdokas jää huomaamatta sen takia, ettei tällä ole varaa mainostaa itseään. Toisaalta vaalikoneiden kysymysten laatijoista on tullut merkittäviä vallankäyttäjiä. He määrittelevät vaalien asialistan!

Uuden teknologian avulla on mahdollista kehittää demokratiaa edustuksellisesta vuorovaikutteisempaan suuntaan. Puhutaan ns. keskustelevasta eli deliberatiivisestä demokratiasta, jossa päätökset perustuvat avoimelle ja tasa-arvoiselle keskustelulle ja tahdonmuodostukselle. Ennen nykyaikaista viestintäteknologiaa tämä on ollut vain rajoitetusti mahdollista. Nyt kaikki halukkaat voivat osallistua sähköisiin keskusteluihin, ja kaikki päätettävään asiaan liittyvät tiedot voidaan asettaa julkisesti saataville. Haasteena on kuitenkin se, etteivät kaikki ihmiset ole yhtä aktiivisia. Aktiivisen keskustelijan mielipide painaa enemmän kuin keskustelun ulkopuolelle jättäytyvän henkilön mielipide.

Mielenkiintoinen esimerkki tällaisesta uutta viestintäteknologiaa hyödyntävästä keskustelevasta päätöksenteosta on Vallentunassa Ruotsissa toimiva edemokratia-yhteisö Demoex. Demoexän Vallentunan valtuustossa oleva edustaja keskustelee esillä olevista asioista Internetissä Demoex-yhteisön kanssa ja toimii yhteisöltä saamiensa ohjeiden mukaan.

Päätöksenteon avautuessa laajalle julkiselle keskustelulle demokratiasta voi tulla myös populistista gallupkratiaa. Edustuksellisessa järjestelmässä päätöksentekijät joutuvat perehtymään asioihin ja vertailemaan eri vaihtoehtoja. Tietoyhteiskunnassa he pystyvät kantojaan muodostaessaan aiempaa paremmin osallistumaan kansalaiskeskusteluun. Heidän on pystyttävä myös perustelemaan päätöksensä toimintaansa seuraaville äänestäjille.

Moni kokee kansalaisvaikuttamisen demokraattiseen päätöksentekoon osallistumista mielekkäämmäksi ja tehokkaammaksi tavaksi toimia. Tietoyhteiskuntakehityksen edetessä tämä kehitys todennäköisesti jatkuu. Uusi viestintäteknologia tarjoaa uusia tapoja tiivistää kansalaisvaikuttamisen ja edustuksellisen päätöksenteon välistä vuorovaikutusta. Julkaisuvelvoitteen tulee koskea päätöksenteon kannalta olennaista tietoa, myös liitteitä ja eriäviä mielipiteitä. Tietojen tulee olla löydettävissä kuntien verkkosivuilta.

Osallistava demokratia

Kansanvalta lähtee kotoa, pienistä asioista. Ei riitä, että ihmisillä on muodollinen mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon äänestämällä joko vaaleissa tai kansanäänestyksissä, vaan vaikutusmahdollisuuksia tulee olla myös niiden välillä ja arjen asioissa.

Ihmisillä on oltava mahdollisuus osallistua päätöksentekoon sen valmistelu-, suunnittelu-, päätöksenteko- ja toimeenpanovaiheessa. Parhaita demokratian mittareita ovat ihmisten kokemat vaikutusmahdollisuudet: se, että ihmisillä on sellainen tunne, että he voivat ja ovat voineet vaikuttaa. Tämän tulee toteutua niin paikallisella, alueellisella, kansallisella kuin ylikansallisellakin tasolla.

Vihreiden tavoitteena on mahdollisimman laaja osallisuus. Tämä vaatii virkamiesten ja päättäjien jatkuvaa omien toimintatapojensa parantamista ja asennemuutoksia. Kansalaisuudella on Suomessa edelleenkin alamaisuuden leima, eivätkä kansalaiset koe mielekkääksi edes hakeutua olemassa olevien vaikuttamispaikkojen äärelle.

Ihmisillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa satunnaisesti ja yksilöinä. Kuitenkin merkittävä osa osallistuvaa ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ovat vapaat kansalaisjärjestöt. Puolueiden tulisi vihdoin tunnustaa, että niillä ei enää ole yksinoikeutta poliittiseen toimintaan. Kansalaisjärjestöjen rahoitusta on voimakkaasti lisättävä ja niiden mielipiteitä ja neuvoja on aktiivisesti kysyttävä päätöksenteon kaikissa vaiheissa.

Eri osallisuusmuodot ovat jaoteltavissa tieto-osallisuuteen, palveluiden yhteissuunnitteluun, valmisteluosallisuuteen, toimintaosallisuuteen, erityisryhmien osallisuuteen ja alueosallisuuteen. Alla kuvataan joitakin toimia, joilla näitä osallisuuden muotoja on mahdollista parantaa.

Tieto-osallisuus

Tieto-osallisuutta tukevat esimerkiksi tiedottaminen, kyselyihin vastaaminen ja erilaiset kuulemistilaisuudet. Siksi vaadimme, että

• lait ja asetukset on kirjoitettava niin, että niistä saa selvää ilman juristin koulutusta,
• hallinnon on oltava niin avointa ja läpinäkyvää, että ilman kohtuutonta vaivannäköä kuka tahansa voi löytää etsimänsä asiakirjat ja julkiset tiedot ja valmistelusta, päätöksestä tai toimeenpanosta vastuulliset henkilöt,
• asiakirjojen tulee pääsääntöisesti olla julkisia,
• kansalaisten ja erityisesti lasten medialukutaitoa on vahvistettava,
• kaikilla on oltava iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta ja koulutuksesta riippumatta mahdollisuudet osallistua tietoyhteiskuntaan,
• kaikilla on oltava mahdollisuus oppia ja opiskella suomea ja ruotsia,
• kirjastolaitoksen resurssit on turvattava,
• vaihtoehtoisen median resurssit on turvattava ja myös valtiovallalle epämieluisille kansalaisjärjestöille on taattava toimintaedellytykset,
• median toimintaedellytyksiin kohdistuvat tiukennukset ja rajoitukset on
• torjuttava; journalistinen lähdesuoja on säilytettävä
• tietoa on saatavilla vähintään suomeksi ja ruotsiksi,
• julkisista kuulemistilaisuuksista on tiedotettava tehokkaasti lähivaikutuspiirille ja niitä on järjestettävä niin varhaisessa vaiheessa, ettei ihmisiä aseteta tapahtuneiden tosiasioiden eteen.

Palveluiden yhteissuunnittelu

Palveluiden yhteissuunnitteluun kuuluvat esimerkiksi osallistuminen kunnallisten palveluiden suunnitteluun ja käyttäjädemokratia. Siksi vaadimme, että

• uusia palveluja suunnitellaan yhdessä tulevien käyttäjien kanssa,
• mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että joukkoliikenneratkaisuja suunnitellaan yhdessä reitinvarren asukkaiden kanssa.
• ostopalvelusopimuksiin on liitettävä vaatimus käyttäjädemokratiasta,
• kunnan tuottamissa palveluissa on taattava käyttäjädemokratia,
• mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päiväkotilapset osallistuvat lelujen ja leikkitelineiden valintaan,
• vanhusten palvelutaloissa on palvelun käyttäjillä sananvalta kalustehankinnoissa, ruokalistoissa ja harrastustoiminnassa,
• koululaiset ja heidän vanhempansa osallistuvat opetussuunnitelmien laadintaan,
• erilaisissa laitoksissa tuetaan asiakasryhmien toimintaa rahallisesti tai muilla toimintaan tarvittavilla resursseilla.

Valmisteluosallisuus

Valmisteluosallisuus on laajimmillaan kunnallisessa kaavoituksessa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Kaavavalitukset eivät ole yleisesti ottaen lisääntyneet. Useimmiten ne koskevat kaavojen terveellisyyden, turvallisuuden, virkistyksen ja suojelun kaltaisia kysymyksiä eli ihmisten huolta elinympäristöstään ja tarvetta vaikuttaa siihen. Laki velvoittaa ottamaan asukkaat mukaan maankäyttö- ja rakennushankkeiden suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Vaadimme, että

• osallistumista ja vuorovaikutusta kehitetään niin, että kuntalaisten tarpeet ja mielipiteet selvitetään jo päätösten varhaisessa valmisteluvaiheessa,
• että päätökset heijastavat eri asukasryhmien näkemyksiä mahdollisimman hyvin, jotta eturistiriitoihin löydetään parhaat ratkaisut.

Samaa periaatetta voi noudattaa myös muilla politiikkalohkoilla ja muilla päätöksenteon tasoilla. Siksi vaadimme, että

• valmisteluosallisuus ulotetaan koskemaan kaikkia merkittäviä hankkeita,
• sekä pienissä kuten koulujen virvoitusjuoma-automaatteja että isoja kuten geenitekniikkaa käsittelevissä kysymyksissä otetaan käyttöön konsensuspaneeli, jossa maallikoiden ja asiantuntijoiden on löydettävä keskustelemalla yhteinen kanta,
• osallisuusmenettely myös käytännössä vaikuttaa valmisteluun.

Toimintaosallisuus

Toimintaosallisuus tarkoittaa esimerkiksi erilaisten järjestöjen toiminnan tukemista palvelujen tuottajina ja vapaaehtoistyön arvostamista. Siksi vaadimme, että

• kansalaisjärjestöt saavat tukea perustoimintaansa pääsääntöisesti vuosiavustuksina, tarvittaessa ostopalvelusopimuksina ja projektitukina,
• järjestötuet jaetaan avoimien ja läpinäkyvien kriteerien mukaisesti ketään suosimatta esimerkiksi puoluekytköksen ansiosta,
• vapaaehtoistyöhön kannustetaan jo koulussa.

Erityisryhmien osallisuus

Erityisryhmien osallisuus pitää sisällään esimerkiksi lasten ja nuorten, vammaisten ja vanhusten sekä maahanmuuttajaryhmien osallistumismahdollisuuksien tukemisen ja kehittämisen. Tarvitaan erityisiä toimia, jotta erityisryhmien ääni pääsee kuuluviin. Siksi vaadimme, että

• tuetaan erityisryhmien omia järjestöjä,
• perustetaan kuntiin esimeriksi lastenparlamentteja, nuorisovaltuustoja ja vammaisasioiden neuvottelukuntia,
• tarjotaan tietoa myös vähemmistö- ja selkokielillä, ja pyritään muutenkin siihen, että kieliongelmat eivät muodostuisi esteeksi osallisuudelle.
• rakennetaan esteettömästi,
• taataan kommunikaatiovammaisten mahdollisuus saada tietoa ja saada oma viestinsä läpi,
• kuullaan ihmisiä oman arkensa asiantuntijoina.

Alueosallisuus

Alueosallisuutta on esimerkiksi asukasyhdistysten oma toiminta asuinalueensa viihtyvyyden parantamiseksi. Siksi vaadimme, että

• tuetaan virallisia ja epävirallisia paikalliselimiä, kuten kyläyhdistyksiä,
• ollaan valmiita delegoimaan alueellisille elimille myös budjettivaltaa, kunhan ne on demokraattisesti valittu ja poliittisesti vastuutettu,
• tarjotaan alueellisille elimille sekä virtuaalisia että fyysisiä kokoontumispaikkoja,
• kunnilla on tarjota laaja epäkaupallisten ilmoitustaulujen ja muiden ilmoitusmahdollisuuksien verkosto.

Suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa

Suora demokratia (kansanäänestykset, kansalaisaloitteet) täydentää eikä uhkaa edustuksellista demokratiaa. Välinpitämättömyys edustuksellista politiikkaa kohtaan on voitettavissa vain kansalaisten yleistä osallistumishalua kohentamalla. Tämä puolestaan edellyttää, että luodaan oikeita välineitä, joilla ihmiset voivat vaikuttaa ja olla päätöksentekijöitä vaalien välilläkin.

Vuoden 2000 uusi perustuslaki järjesti valtioelinten – presidentin, eduskunnan, hallituksen – suhteet pitkälti kuntoon parlamentarismia korostaen. Kansalaisen asemaa se ei kuitenkaan vahvistanut. Suomessa on viimeksi v. 2002 oikeusministeri Johannes Koskisen johtamassa työryhmässä todettu, että jo lähitulevaisuudessa tulisi ryhtyä pohtimaan sitovan kansanäänestyksen ja kansalaisaloitteen kehittämistä. Suoraa demokratiaa tarvitaan päätöksenteon kaikilla tasoilla.

Suora demokratia on myös oppimisprosessi, jossa kansalaiset ja vaaleilla valitut päättäjät opettelevat aitoa vuorovaikutusta. Monista maista on esimerkkejä kansanäänestysten väärinkäytöstä esim. pönkittämään kulloisenkin hallituksen asemaa. Keskustelu voidaan myös johdattaa aivan muuhun kuin siihen kysymykseen, jota kansanäänestys koskee. Kansanäänestyksen väärinkäyttöä on myös se, että eri kantoja edustavat kansalaispiirit eivät saa käyttöönsä yhtä paljon julkisia varoja tai tilaa Yleisradion kanavilta. Ei riitä, että järjestetään kansanäänestyksiä; niiden tulee myös olla reiluja. Sen sijaan ei tarvita määräyksiä vähimmäisosallistumisasteesta, koska tällöin ne kansalaispiirit tai eturyhmät, joiden etujen mukainen kansanäänestys ei ole, voivat kehottaa ihmisiä boikotoimaan äänestystä ja tekevät sen näin tyhjäksi.

Kunnalliset kansanäänestykset

Kunnallinen itsehallinto on Suomessa perustuslaissa taattu ja sen tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon (121 §). Edellä kuvattujen osallisuuden muotojen rinnalla haluamme lisätä kuntalaisten osallistumista itse kunnan päätöksentekoon.

Kuntalaki mahdollistaa neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen. Sitä on käytetty melko paljon päätettäessä kuntaliitoksista, mutta tällöin aloite tulee valtuustoilta. Vain muutaman kerran Suomessa on järjestetty kunnallinen neuvoa-antava kansanäänestys kuntalaisten aloitteesta.

Kansanäänestysaloitteen voi tehdä vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista asiasta, joka kuuluu kunnan toimialaan. Valtuuston on viipymättä päätettävä, toimitetaanko aloitteesta tarkoitettu äänestys (31 §). Äänestyksen tulos ei sido valtuustoa. Me emme halua, että päätös äänestyksen järjestämisestä on valtuuston hyväntahtoisuuden varassa. Vaadimme, että kuntalakia muutetaan siten, että

• valtuuston on järjestettävä aloitteesta neuvoa-antava kansanäänestys
• kunnallisia kansanäänestyksiä tulee voida järjestää myös vaalien yhteydessä.

Valtiolliset kansanäänestykset ja kansalaisaloite

Perustuslaki mahdollistaa valtiollisen neuvoa-antavan kansanäänestyksen, josta säädetään lailla. Sitä on tunnetusti käytetty erittäin säästeliäästi, vain kaksi kertaa: v. 1932 kieltolaista luopumisesta ja v. 1994 liittymisestä Euroopan unioniin. Katsomme, että vähintäänkin

• on aika tehdä neuvoa-antavasta kansanäänestystä eduskuntaa sitova.

Kansanäänestyksen kehittyneempänä muotona tulisi ryhtyä valmistelemaan kansalaisaloitteen pohjalta järjestettävää päättävää kansanäänestystä, jota oikeastaan kutsutaan kansalaispäätökseksi. Tietty määrä kansalaisia (esim. 100 000) voi käynnistää aloitteen eduskunnan toimivaltaan kuuluvasta asiasta, jolloin eduskunnan tulee valmistella se kansalaisten lopullisesti päätettäväksi. Eduskunta voi tarvittaessa vastata aloitteeseen omalla vaihtoehtoisella esityksellään. Jos vaihtoehto tyydyttää aloitteen käynnistänyttä kansalaistoimikuntaa, se voi vetää oman ehdotuksensa pois. Vaadimme, että

• neuvoa-antava kansanäänestys korvataan jo lähitulevaisuudessa kansalaisaloitteella ja päättävällä kansanäänestyksellä.

Myös EU:n tasolla on otettu askelia kansalaisten suoran poliittisen osallistumisen suuntaan. Sopimus Euroopan perustuslaista sisältää kansalaisten aloiteoikeuden (I-47-4). Vähintään miljoona EU-kansalaista "riittävästä" määrästä jäsenmaita voi tehdä suoraan komissiolle aloitteen asiasta, joka kuuluu unionin toimivaltaan. Tämä uutuus otettiin perustuslakiin eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen sitkeän työn tuloksena. Vaikka se ei sido komissiota, nostetaan kansalaisten (epävirallinen) aloiteoikeus samalle tasolle kuin Euroopan parlamentilla on. Ja tärkeimpänä, kansalaisaloite on omiaan rakentamaan eurooppalaista kansalaisyhteiskuntaa.

EU:ssa on järjestetty yhä useampia kansanäänestyksiä joko unioniin liittymisestä tai perussopimusten voimaansaattamisesta. EU-kansalaisten enemmistö päässee päättämään uudesta perustuslaista. Pidämme viisaana, että kansanäänestys järjestetään kaikissa EU-maissa ja mieluiten samaan aikaan, jolloin saadaan aikaan todellinen Euroopan-laajuinen kansalaiskeskustelu unionin tulevaisuudesta. Ehkä kymmenen vuoden kuluttua aika on kypsä EU-laajuisille kansanäänestyksille.

Edellä kuvatut kansanäänestykset soveltuvat lainsäädännön alaan kuuluviin asiakysymyksiin. Suomen valtiollinen järjestelmä perustuu kansansuvereenisuuden periaatteelle. Perustuslain 1 §:n mukaan valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Haluamme vaihteeksi korostaa lauseen ensimmäistä osaa. Kansanäänestyksen erityistapauksena Suomessa olisi esim. Tanskan ja Irlannin tapaan syytä omaksua perustuslakiin määräys siitä, että kun Suomen valtiolle kuuluvaa toimivaltaa luovutetaan ylikansallisille toimijoille kuten EU:lle tai kansainvälisille järjestöille, lopullisen päätöksen tästä tekevät kansalaiset siten, että

• eduskunnan päätös kansallisen toimivallan luovuttamisesta alistetaan kansalaisten hyväksyttäväksi tai hylättäväksi.

Edustuksellisen politiikan reformi

Kun ihmiset sanovat, etteivät he ole kiinnostuneita politiikasta, he useimmiten tarkoittavat sillä sitä politiikkaa, jota vaaleilla valitut luottamushenkilöt ja ammattipoliitikot harjoittavat. Vaalit eivät ole kaikkien kansalaisten mielestä mielekäs tapa vaikuttaa. Europarlamentin vaaleissa äänestysprosentti on jäänyt lähes kolmasosaan kansasta - kirkollisvaaleista ja ylioppilaskuntien vaaleista puhumattakaan.

Vaalien lopputulokseen vaikuttaa paitsi äänestäjien tahto, myös valittu vaalitapa. Sekä yhdistysten vaaleissa että valtiollisissa vaaleissa on syytä keskustella, mikä vaalitapa olisi mielekkäin kuhunkin tarkoitukseen.

Nuorisovaltuustojen asemaa tulisi vahvistaa kahden vuoden välein järjestettävillä nuorisovaltuustovaaleilla. Vaalit tulisi toteuttaa normaalia vaalitapaa käyttäen jokaisessa kunnassa yhtä aikaa.

Luonnollisestikaan edustuksellisen demokratian arvostusta ei voi nostaa ainoastaan vaalitapaa kohentamalla ja muita demokratian muotoja kehittämällä. Myös vaaleilla valittujen tulee toimia luottamusta herättävällä tavalla, parlamentarismia ja äänestäjiä kunnioittaen.

Suhteellisuuden parantaminen eduskuntavaaleissa

Suhteellisuuden parantaminen eduskuntavaaleissa on demokratian lisäämiseksi Suomessa erityisen tärkeää, sillä nykytilanteessa niin äänestäjien äänivalta kuin puolueitten asema vaihtelee liiaksi eri vaalipiireissä: piilevän äänikynnyksen vaihtelu vajaasta kolmesta Uudellamaalla lähes viiteentoista prosenttiin Etelä-Savossa ei ole kohtuullista, ja kun odotettavissa on väestökehityksen myötä eron kasvu, päätöksillä alkaa olla kiire. Koska päätös vaalipiirijaon muuttamisesta täytynee tehdä perustuslainsäätämisjärjestyksessä, muutos ehtii aikaisintaan vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.

Vaalitoimikunta 2000 määritti varsin hyvin ne vaihtoehdot, jotka järjestelmän muuttamiseksi suhteellisemmaksi ovat käytettävissä. Vaikka toimikunta ei kyennytkään tekemään yksilöityä ja yksimielistä ehdotusta uudeksi vaalijärjestelmäksi, sen jäsenten enemmistö kannatti jatkotyön pohjaksi ns. vaalialuejärjestelmää, joskin myös tasauspaikkamalli sai runsaasti kannatusta. Vihreät ovat pitäneet parhaana nopeasti toteutettavana mallina vaalialuejärjestelmää, mutta hyvänä myös tasauspaikkajärjestelmää. Tulevaisuudessa pitää kuitenkin tavoitella suosituimmuusvaalijärjestelmää (siirtoäänimenetelmä), koska se palvelee parhaiten demokratiaa ja äänestäjien oikeuksia. Suhteellisessa vaalissa tulee siirtyä d'Hondtin menetelmää tarkempaan menetelmään.

• Vihreä liitto on viime vuosina antamissaan lausunnoissa ja kannanotoissa pitänyt johdonmukaisesti vaalialuejärjestelmää suotavimpana lähtökohtana.

Sen myötä pystyttäisiin nykyistä paremmin turvaamaan poliittinen suhteellisuus alueellisen edustavuuden kärsimättä. Vaalitoimikunta 2000:ssa esille noussut seitsemään alueeseen perustuva vaalialuejako (Helsinki, Uusimaa, Lounais-Suomi, Häme-Pirkanmaa, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi) on hyvä jatkotyön pohja.

• Vaalipiirien yhdistäminen, josta mm. Itä-Suomen vaalipiirien osalta on käyty julkista keskustelua, voisi parantaa sekin poliittisen suhteellisuuden toteutumista.

Se voisi kuitenkin todellisuudessa vähentää alueellista edustavuutta, kun vaalipiirien koon kasvaessa vaalipiirin pienimmiltä paikkakunnilta kotoisin olevien ehdokkaiden mahdollisuus päästä esille koko vaalipiirissä olisi rajallisempi. Toisaalta yhdistettävien vaalipiirien nykyiset raja-alueiden ehdokkaat saattaisivat joissakin tapauksissa saada riittävän lisä-äänestäjäkunnan naapurivaalipiirin puolelta, jolloin maakuntakeskusten yliedustus saattaisi kaventua nykyisestä.

Ennen kuin esillä olevista malleista valitaan mitään, tulisi määrittää se, miten suuri vaihtelu vaalipiirien välisissä piilevän äänikynnyksen eroissa on siedettävä. Vihreän liiton kanta on, että

• piilevä äänikynnys saisi olla noin 5 % ja vaihteluväli tällöin enintään noin 3-7 %.

Kun nykyään vaalipiirikohtainen äänikynnys voi olla kohtuuttoman korkea, vaaliliittomahdollisuus on välttämätön paha. Sitä käyttävät hyväkseen kaikenkokoiset puolueet. Pienille puolueille vaaliliittomahdollisuus on elinehto. Jos edellä esitetyllä tavalla pienien vaalipiirien piilevä äänikynnys saadaan laskemaan noin viiteen prosenttiin, vaaliliitot voidaan kieltää.

Jos vaaliyhtymämallin myötä vaalijärjestelmä hiukan monimutkaistuisi, sitä kompensoisi äänestäjien kannalta kiusallisten vaaliliittojen poistuminen.

Äänikynnysjärjestelmä ei riittävässä määrin turvaa alueellisen edustavuuden vaatimusta, minkä vuoksi Vihreä liitto ei pidä valtakunnallisen äänikynnyksen käyttöönottoa mahdollisena, jollei se ole osa laajempaa pakettia, jolla turvataan järjestelmän edustuksellisuus.

Vaali- ja puoluerahoituksen julkisuus

Suomessa suositussa henkilövaalissa on varjopuolena, että ehdokkaiden on kampanjoitava maksullisessa mainosmediassa. Vaali vaalilta kampanjoiden koko on paisunut. Kallis vaalimainonta tekee monelle jopa mahdottomaksi ylipäätään asettua ehdokkaaksi. Ulkopuoliset rahoittajat ovat harvoin liikkeellä hyväntekeväisyysmielessä: rahoitukselle odotetaan vastinetta. Ehdokkaiden ja rahoittajien taloudelliset sidokset vaarantavat demokratian. Kansanvalta on jäänyt entistä enemmän eriluonteisen edunvalvonnan rahoituksen vangiksi. Vaikka Suomi on monissa kansainvälisissä vertailuissa todettu vähäisen korruption maaksi, kuntatasolla on meilläkin paljastunut rahavirtoja, joilla esim. kaavapäätöksiä on voideltu.

Vuonna 1999 säädetty laki vaalirahoituksen julkisuudesta oli oikeansuuntainen askel edistämään puolueiden ja ehdokkaiden toiminnan läpinäkyvyyttä. Laki jäi kuitenkin kauas eduskunnan perustuslakivaliokunnan sille asettamista tavoitteista, joilla pyrittiin toteuttamaan vaalirahoituksen todellinen julkisuus ja yleisen luottamus edustukselliseen demokratiaan. Lakia tulee tiukentaa monilta osin.

• Lakiin on kirjattava viranomaisten (oikeusministeriön) velvollisuus valvoa lain noudattamista ja noudattamatta jättämisestä seuraava (sakko-)rangaistus.

Vaikka todellinen sidos luottamushenkilön ja rahoittajan välillä on mahdollinen vain, kun henkilö on tullut valituksi luottamushenkilöksi, voi sidos rakentua vähä vähältä useampiin vaaleihin osallistuttaessa ja rahoitusta kampanjointiin saataessa. Lisäksi erityisesti kunnallispolitiikassa lautakuntatyöskentelyyn osallistuvat monet ehdolla olleet, jotka eivät ole tulleet valituiksi valtuutetuiksi. Mahdollisilla taloudellisilla sidoksilla voi olla suuri vaikutus, jos kyseinen ehdokas saa luottamustoimen esim. kaavoituslautakunnan jäseneksi.

• Europarlamentaarikkojen, kansanedustajien, kunnanvaltuutettujen ja heidän varalleen valittujen lisäksi ilmoitusvelvollisuus on oltava myös kaikilla niillä ehdokkailla, joiden kampanjoiden kokonaiskustannukset ovat yli 3 000 euroa.
• Ehdokkaan pitää ilmoittaa saamansa vaalirahoitus siten, että yritysten, yhteisöjen, järjestöjen ja säätiöiden antamista vaaliavustuksista ilmoitetaan yhteismäärän lisäksi antajan nimi, kun yhdeltä lahjoittajalta saatu suoritus ylittää 800 euroa.
• Yksityisiltä henkilöiltä saatujen lahjoitusten yksittäissuorituksen ilmoitusvelvollisuuden rajan tulee olla 1600 euroa.
• Kunnallisvaaleissa edellä mainitut rajat tulee vielä puolittaa.

Presidenttiehdokas itse ei lain mukaan ole ilmoitusvelvollinen, vain hänet ehdokkaaksi asettanut taho. Esitys siirtää poliittisen vastuun kampanjan rahoitusjärjestelyistä pois presidenttiehdokkaalta. Kansalaisilla on oikeus tietää presidenttiehdokkaan itsensä hyväksyneen kampanjansa rahoituslähteet. Jollei ehdokkaan ole tarpeen edes tietää, ketkä rahoittajia ovat, sitä hänelle tuskin kerrotaankaan, jotta pidettäisiin ehdokas puhtoisena sidoksista. Todellisuudessa ehdokkaan asettanut taho kyllä pitää huolen, että sidos ei unohdu.

• Presidentinvaaleissa myös ehdokkaan tulee olla ilmoitusvelvollinen hänet asettaneen tahon lisäksi.

Kampanjoiden koolle pitää asettaa katto. Kyse on silkasta kilpavarustelusta: meidän puolueen pitää mainostaa kun muutkin mainostavat, ja mieluiten enemmän ja näkyvämmin. Lisäksi tutkimukset osoittavat, että äänestäjät saavat yhä enemmän tietoa ehdokkaista internetistä. Kampanjoiden koon katto on tärkeä, sillä vaaleissa ehdokkailla ja puolueilla pitäisi olla varallisuudesta riippumatta tasavertainen mahdollisuus tulla valituksi. Saman vaalipiirin puoluejärjestöjä ja ehdokkaita pitää kannustaa tekemään vapaaehtoisia sopimuksia vaalirahoituksen rajoittamisesta. Katto on käytössä esimerkiksi Belgiassa, jossa kampanjakulut on rajoitettu puolueen koko kampanjan osalta 1 000 000 euroon.

• Suomessa puolueen kampanjan katto voisi olla 500 000 euroa (mukaan luettuna piiri- ja paikallisjärjestöt) ja ehdokkaiden 20 000 euroa.

Kun vaalirahoituksen julkisuutta onnistutaan lisäämään ja kytkennät tuodaan päivänvaloon, ehdokkaiden ohella myös puolueet pääsevät ainakin osittain irti vaalirahoituksen muodostamasta, vaali vaalilta yltyvästä "kilpavarustelusta". Puoluetukea on korotettu vaalivuosina, mutta puolueet kamppailevat silti talousvaikeuksiensa kanssa. Järjestötyö ja poliittinen työ kärsivät. Tilanne ei ainakaan lisää kansalaisten kiinnostusta tulla mukaan puolueiden toimintaan. Puolueiden olemassaolon elinehto on, että ne löytävät uusia yhteyksiä kansalaisiin ja palvelevat heitä demokratian yhtenä tärkeänä kanavana.

Puoluerahoituksen modernisoimisessa voitaisiin ottaa mallia esim. Saksan puolueita lähellä olevien julkisesti rahoitettujen säätiöiden toiminnasta, joka on varsin monipuolista ja kansalaisia yhteiskunnalliseen kannanmuodostukseen ja toimintaan osallistavaa. Suomessa voitaisiin harkita esim. puolueiden sivistysjärjestöjen muuntamista vastaavanlaisiksi yleishyödyllisiksi, kansalaisia palveleviksi säätiöiksi.

Puoluetukea olisi uudistettava siten, että sitä maksettaisiin eduskuntavaaleissa saatujen äänten suhteessa ja myös niille puolueille, jotka eivät ylitä äänikynnystä ja jäävät ilman ainuttakaan kansanedustajaa. Nykyinen pelkästään kansanedustajien määrään perustuva järjestelmä ei ole avoimesti uudistuva: uusien puolueiden on vaikea päästä kilpailemaan aatteillaan vanhojen eduskuntapuolueiden kanssa.

Kunnallispoliitikoille toimintamahdollisuudet

Nykyisin kunnallisjärjestöt rahoittavat toimintansa pitkälle ns. puolueverolla, jota peritään luottamustoimista maksettavista palkkioista. Järjestelmästä olisi päästävä eroon: on otettava käyttöön kunnallinen puoluetuki, joka maksetaan kunnan kassasta suoraan kunnallisjärjestöille kierrättämättä rahaa kunnallispoliitikkojen verokorttien kautta.

Perheellisen on vaikea irrottaa tarvittavaa aikaa, kun edes valtuuston kokousten aikaiset lastenhoitojärjestelyt eivät kaikissa kunnissa toimi kunnolla. Asiaintilalla on myös sukupuolten välinen tasa-arvoulottuvuus: erityisesti pienten lasten äitejä on vaikea saada päättämään heidän arkeaan koskevista kysymyksistä.

Usein ehdokkaaksi ja luottamustoimiin ryhtyminen on vielä vaikeampaa yksityisellä sektorilla työskenteleville. Vaikka osasta luottamustoimiin käyttämästään työajasta saisikin kunnalta korvausta, yksityinen työnantaja ei välttämättä pidä työaikana tapahtuvaa osallistumista lainkaan toivottavana.

Demokratian edustuksellisuuden kannalta on tärkeää, että kaikilla kuntalaisilla on perhetilanteesta ja työnantajasta riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kunnallispolitiikkaan.

Maakuntahallinto demokratisoitava

Päätöksenteon tulee olla aina niin lähellä kansalaista kuin mahdollista, joten alue- ja paikallistasolle on siirrettävä valtaa ja vastuuta. Kuntien ja valtion välissä on ammottava aukko, josta puuttuvat demokraattiset rakenteet. Suomessa niiden kehittäminen on vasta alussa. Kuitenkin maakuntahallinnolle olisi tehtäviä: sille tulisi monien muiden maiden tapaan siirtää esim. terveydenhoito, joka Suomessa on poikkeuksellisen hajallaan. Mutta maakuntahallinnolta puuttuu demokraattinen oikeutus, kun niiden ylimmätkään päätöksentekoelimet saatikka sellaiset kuin maakunnan yhteistyöryhmä eivät edusta suoraan kansalaisia. Ensisijaisesti maakuntahallintolakia tulee muuttaa niin, että

• maakuntavaltuustot valitaan suorilla vaaleilla esimerkiksi kunnallisvaalien yhteydessä,
• hallinnon moniportaisuuden vuoksi lääninhallinto on lakkautettava ja tehtävät siirrettävä esimerkiksi maakunnille ja TE-keskuksille.

Kuntarajat ylittävä toiminnallinen yhteistyö on täysin välttämätöntä pyrittäessä puolustamaan hyvinvointipalvelujen mahdollisimman tarkoituksenmukaista tuotantoa. Kuntaliitokset eivät itsessään tuo tuloksia, ja vapaaehtoisella yhteistyöllä voidaan saada parempia tuloksia, kun tiedetään mitä on tehtävä. Seuraamme kiinnostuneina kokemuksia Kainuun kokeilusta. Siinä kunnat ovat valtiovallan tuella siirtäneet tehtäviään maakunnalle, joka myös on saanut suoraan vaaleilla valitun maakuntavaltuuston.

Pääkaupunkiseudun kuntien kokoaminen yhteen on ollut haasteena jo kauan. Viime aikoina vaatimukset sen puolesta ovat vahvistuneet. Tehdyt ehdotukset ovat aivan liiaksi keskittyneet hallintoon ja yhteistyön muotoon sen sisällön ja asiakysymysten kustannuksella. Maankäyttö, kaavoitus ja asuntopolitiikka sekä liikennejärjestelmän kehittäminen ovat keskeisiä toiminnallisia haasteita. Myös esimerkiksi erikoissairaanhoidon järjestäminen, sosiaali- ja terveystoimi, elinkeinopolitiikka, toisen asteen koulutus sekä liikunta- ja kulttuuripalvelut vaativat syvenevää yhteistyötä.

Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen muodostavat jo nyt yhden toiminnallisen suurkaupungin, jonka hallinnolliset rajat hankaloittavat kaupunkilaisten arkea. Sisällölliset yhteistyötavoitteet voidaan toteuttaa esimerkiksi

• muodostamalla pääkaupunkiseudun maakunta. 

Siihen voi keskeisten kaupunkien lisäksi liittyä myös joukko kehyskuntia. YTV voidaan sulauttaa uuteen, valtioneuvoston päätöksellä perustettavaan maakuntaan ja sen tehtäväkenttää laajennetaan.

Lopuksi

Niin kuin kaikki poliittiset ohjelmat, tämäkin demokratiaohjelma on alustava luonnos keskustelussa, joka ei ole koskaan valmis. Päätösvallan siirtyessä kansallisvaltioilta ylikansallisille toimijoille, vaatimusten paikallis- ja aluehallinnon vahvistamisesta ja erityisesti kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamisesta kaikilla päätöksenteon tasoilla voimistuessa saa demokratiakin uusia ulottuvuuksia. Tässä kirjoitetun lisäksi haluamme seuraavaksi hahmotella globaalidemokratiaa - unohtamatta sitä, että kehittyvä informaatiotekniikka luo sekä mahdollisuuksia että uhkia kansalaisille ja demokratialle.

Liite	Koko
demokratia2004.doc	269 Kt