Työtä ja työn iloa - myös maahanmuuttajille
Eilen julkistettiin tärkeä avaus Maahanmuuttajat töissä Suomessa eli maahanmuuttajien työllistymistä koskevat vihreiden aloitteet.Ei vaan puhuttu maahanmuuttajista jonain kohteena vaan yhdessä etsittiin uusia, luovia ratkaisuja.
Paikalla olleet maahanmuuttajat korostivat, että Suomi on ihan hyvä maa, mutta esimerkiksi kiintiöt voisivat auttaa maahanmuuttajia työllistymään kuntien ja valtion palvelukseen. Samoin nöyryyttävä B-lupa johtaa käytännössä paperittoman henkilön elämään: olet jossain rekisterissä, mutta et kuitenkaan ole olemassa - sinulta puuttuu oikeus tehdä työtä, opiskella ja suunnitella elämääsi - elät jossain välitilassa jopa vuosia.
Suomesta puuttuu kokonaisvaltainen ja johdonmukainen maahanmuuttopolitiikka. Kyse on yhä kontrollivallasta. Maahanmuuttajat ovat kuitenkin meille voimavara. Ja edessä häämöttää työvoimapula. Saksassakin nostettiin juuri eläkeikää.
Moni työnantaja on kokenut eri kulttuurien kohtaamisen ja kansainvälisyyden innostavana ja työyhteisöä parantavana lisänä. Työperustaista maahanmuuttoa on helpotettava. Koulutus ja kielen oppiminen ovat keskeisiä lähtökohtia tänne muuttaville.
Itsekin paluumuuttajana olen iloinen, kun saamme Suomeen uusia ajatuksia ja dynamiikkaa. Kotoutuminen ei ole ongelmatonta, mutta mikäpä elämässä on. Paljon voi oppia muiden maiden ratkaisuista. Maahanmuuttopolitiikan tulee olla inhimillistä ja ihmiskasvoista.
Vihreiden avaukset perustulosta ja maahanmuutosta tuovat syvyyttä vaalikeskusteluihin. Meillä on niitä paljon kaivattuja visioita. Ei siis ihme, että Helsingin Sanomien lukijatutkimus vaan antoi lisävauhtia meille: Vihreitä pidettiin siinä positiivisimpana puolueena. Hyvää kampanjointia!
Iiris Kivimäki
Tätäkö on vihreä
Tätäkö on vihreä politiikka? Ohitetaan pätevät suomalaiset työttömät valtion ja kuntien työnhaussa, ja palkataan tilalle epäpätevä kiintiö-maahanmuuttaja. Äänestä nyt hyvät ihmiset kansallismielisiä ehdokkaita niin saadaan tällaiselle hölmöilylle loppu. Oma kansa ensin!
Pari kysymystä
Jos tekisitte hiukan gallupia varsinkin nuorten keskuudessa, niin havaitsisitte, että vihreiden sinällään hyvät ympäristöpoliittiset mielipiteet hautautuvat täysin järjettömän maahanmuuttajapolitiikkanne alle. Tästä syystä kannattajamääränne tulee varmasti vähenemään. Ei ehkä vielä näissä vaaleissa, mutta viimeistään seuraavissa. Äänestäjät ovat vasta lähiaikoina heränneet huomaamaan kuinka järjetöntä ajamanne vastuuton maahanmuuttopolitiikkanne on.
Voisitko ystävällisesti vastata muutamaan kysymykseen:
1. Miksi haluatte lisätä maahanmuuttoa, kun jo nyt Suomessa olevista maahanmuuttajista suuri osa on työttöminä. Eikö ensin kannattaisi yrittää työllistää heidät ja 300 000 suomalaista työtöntä?
2. Jos haluatte lisätä työperäistä maahanmuuttoa, niin miksi työvoimaa pitäisi rahdata nimenomaan Afrikasta? Kaikkien tutkimusten mukaan somalit ovat yksi huonoimmin Suomeen integroituva ja työllistyvä ryhmä. Jos vihreiden tavoitteet todella olisivat työperäisessä maahanmuutossa, eikö kannattaisi keskittyä esim. virolaisiin tai venäläisiin. He ovat tilastojen valossa sopeutuneet huomattavasti paremmin.
3. Kuinka naisen asemaa sortava islamilainen kulttuuri tulee mielestänne sopeutumaan esim. vihreiden ajamaan naisten tasa-arvoon? Jos muslimien määrä Suomessa kasvaa tarpeeksi, he ryhtyvät osallistumaan entistä voimakkaammin suomalaiseen päätöksentekoon. Tämä tulee väistämättä huonontamaan naisten asemaa sekä sanan-, ja uskonnonvapautta. Vai kiistättekö tämän?
4. Miten ihmisten massasiirto sekasortoisesta Afrikasta vaikuttaa Afrikan kehitykseen? Eikö paljon vastuullisempaa olisi tukea Afrikan valtioiden sisäistä kehitystä? Jos Afrikasta viedään kaikki vähänkin kynnelle kykenevä työvoima Eurooppaan, Afrikka pysyy ikuisesti sekasortoisena kehittymättömänä kerjäläisenä.
Äly hoi!
Hienosti menee "punavihreillä". Molemmista on kadonnut viimeinenkin järjen ääni, eli vasureilta Siimes ja vihreiltä Soininvaara. Ja molemmilta alkaa heti karata virtuaalinen mopo käsistä.
Onko kenties juolahtanut mieleen, että kaikki kiintiöt johtavat vain entistä pahempaan syrjintään. Miettikääpä niitä mamuja, jotka ovat saaneet työpaikkansa tuon kiintiön perusteella.
He itse tietävät, että omilla avuilla työpaikkaa ei olisi saatu. Työkavereita puolestaan nyppii, kun he tietävät, että mamut vievät taas yhdeltä suomalaiselta työpaikan. Siitä ei hyvää seuraisi. No, tämä on onneksi täyttä utopiaa.
Äly hoi, älä jätä. Vanha sanonta, mutta ah niin totta!
Myös Veronmaksajat haluaa lisää maahanmuuttajia
Hei,
Vihreät eivät ole yksin vaatimustensa kanssa, tänään Veronmaksajien keskusliitto vaati lisää maahanmuuttajia Suomeen. Heidän arvionsa on, että tarvitaan 10 000 - 20 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain, jotta kasvava työvoiman tarve saadaan tyydytettyä.
Olin mukana Vihreiden tiedottajan ominaisuudessa tuossa eilen pidetyssä tiedotustilaisuudessa, jossa julkistimme ohjelman työperäisestä maahanmuutosta. Mukana ollut somalijärjestön puheenjohtaja ja pääsihteeri kertoivat maahanmuuttajien tilanteesta Suomessa.
He kertoivat, että tietävät mm. maahanmuuttajataustaisia diplomi-insinöörejä, jotka työskentelevät taksikuskeina. Edes koulutetut maahanmuuttajat eivät työllisty ennakkoluulojen vuoksi.
Tuon yhdistyksen puheenjohtaja on itsekin tietotekniikkainsinööri, mutta töitä on ollut vaikea saada.
Lounaalla oli mukana Vihreiden maahanmuuttajaehdokkaista Zahra Abdulla, muitakin oli kutsuttu, mutta he eivät päässeet paikalle.
Vihreiden ohjelmassa ei ole esitetty näitä kiintiöitä eli että työnantajien olisi vuosittain esimerkiksi 1 - 2 prosenttia työvoimasta palkattava maahanmuuttajista.
Heidi Hautala kommentoi lounaalla esiin noussutta aihetta, että se on tutkimisen arvoinen.
Tulee muuten näitä joitakin kommentteja lukiessani mieleen 70-luku: Suomalaisethan olivat Ruotsissa ihan kakkosluokan kansalaisia ja he joutuivat kohtaamaan milloin minkäkinlaisia ennakkoluuloja ja "finnjävle" -nimityksiä.
Eli suomalaisetkin ovat joutuneet kohtaamaan ennakkoluuloja ja syrjintää,
vähän niin kuin nyt maahanmuuttajat Suomessa.
Re: Myös Veronmaksajat haluaa lisää maahanmuuttajia
He kertoivat, että tietävät mm. maahanmuuttajataustaisia diplomi-insinöörejä, jotka työskentelevät taksikuskeina. Edes koulutetut maahanmuuttajat eivät työllisty ennakkoluulojen vuoksi.
Jos diplomi-insinööri ei saa Suomesta muuta duunia kuin taksikuskina ja tämä asia häiritsee häntä, miksi hän on tullut Suomeen? Jos koulutettu maahanmuuttaja ei työllisty Suomessa ennakkoluulojen vuoksi, miksi hän on muuttanut Suomeen?
Re: Myös Veronmaksajat haluaa lisää maahanmuuttajia
He kertoivat, että tietävät mm. maahanmuuttajataustaisia diplomi-insinöörejä, jotka työskentelevät taksikuskeina. Edes koulutetut maahanmuuttajat eivät työllisty ennakkoluulojen vuoksi.
Jos diplomi-insinööri ei saa Suomesta muuta duunia kuin taksikuskina ja tämä asia häiritsee häntä, miksi hän on tullut Suomeen? Jos koulutettu maahanmuuttaja ei työllisty Suomessa ennakkoluulojen vuoksi, miksi hän on muuttanut Suomeen?
Sosiaaliturva ratkaisee. Somaliassa tai naapurimaissa sitä tuskin on.
Taksikuskinakin voi nostella soviteltua päivärahaa, niin ei tarvitse
ajella niin kovasti. ;-) Tämä tietenkin sen jälkeen, kun on ensin
liittoon kuuluneena ajellut cabiä sen 10kk "yötä päivää"
Rapsahtaa meinaan aika mukavat sidonnaiset juoksemaan.
Ja minkäs ihmeen takia nimien/nimimerkkien perässä pitää lukea tuo ei varmistettu?
Ei tietenkään ole varmistettu. IP-osoitteen avulla henkilöllisyyden selvittäminen
on sallittua vain tuomioistuimen luvalla ja silloinkin vain, jos kyseessä on tarpeeksi
suuri rikos. Operaattorilla ei ole oikeutta myöskään tuollaiseen selvitykseen ilman
lupaa, paitsi tietysti Sonerassa. ;-)
Argumentointi ontuu
Vihreät kyllä kirjoittevat ja puhuvat paljon, mutta siihen se sitten jääkin. Sitten kun pitäisi alkaa perustelemaan mielipiteitään, niin ollaankin ihan hiljaa. Saatetaan heittää pari järjetöntä irrallista kommenttia, mutta loogiset argumentit puuttuvat.
Minulle ei esimerkiksi ole vieläkään vastattu, miten vihreät suhtautuvat islamin suvaitsemattomuuteen ja naisten tasa-arvon polkemiseen.
Ja turha vastata, ettei se kuulu tähän. Koska kyllä se todellakin kuuluu, kun Eurooppa on nopeasti islamisoitumassa vihreiden ajaman massamaahanmuuton myötä.
Ratkaisu on islamilaisten integroituminen
Kun he integroituvat länsimaiseen arvomaailmaan, poistuvat ympärileikkaukset, kunniaväkivalta, järjestetyt avioliitot ym. heidän arvomaailmastaan.
Mutta miten?
Mutta mitkä ovat vihreiden keinot integroida islamilaiset yhteiskuntaan. Uskon että suuri osa integroituu ongelmitta, mutta miten varmistaa loppujen integroituminen?
Esimerkiksi turun uutisessa (kommentti edellisellä sivulla) osoittaa, että tälläkin hetkellä on olemassa ihmisiä, jotka pitävät kunniaväkivalta-perinteistään kiinni.
Eli: Kuinka se integrointi toteutuu käytännössä?
Kovasti on aloite
Kovasti on ajatus kiintiöistä aiheuttanut keskustelua myös tiede.fi sivuston
keskustelupalstalla. Voisiko joku blogikirjoittajista tulla hiukan tuonnekin
kommentoimaan sillä siellä näyttää suvaitsemattomat olevan enemmistössä tai
ainakin eniten äänessä. Minä en jaksa yksin yrittää valistaa.
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=16...