Uhattuna on metsäluonnon monimuotoisuus, ei demokratia

Anni Sinnemäki 13.3.2007

Anni Sinnemäki blogikuva Laaja joukko tutkijoita vetosi maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojaan, jotta valtio lopettaisi hakkuut arvokkaiksi tiedetyissä luonnontilaisissa metsissä. Perustelut ovat hyvät: uhanalaisista lajeista 37 prosenttia asuu metsissä. Etelä-Suomessa luonnon monimuotoisuus on erityisesti uhattuna, sillä vain 1-2 prosenttia metsästä on luonnontilaista.

Vetoomus ei saanut ansaitsemaansa vastaanottoa. Korkeaoja kutsui tutkijat keskustelemaan asiasta tiedotteella, jonka alussa hän ilmoittaa, että adressilla on väärä kohde, ja että vetoomus jo sinänsä vahingoittaa Suomen mainetta kestävän metsätalouden maana. Lisäksi hän epäili, että Lapin metsien lisäsuojelun vaatiminen on jo demokratiankin kannalta arveluttavaa.

Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen vastasi tiedotteeseen avoimella kirjeellä, jossa pahimpiin törkeyksiin puututaan. Olen tästä kiitollinen Orakselle.

Viime viikolla pidetyssä keskustelutilaisuudessa sävy ei juuri muuttunut. Lapin osalta ministeri tyytyi kertomaan, miten suuri merkitys hakkuilla on alueen taloudelle. Entä Suomen kansainvälinen sitoutuminen siihen, että pysäytämme luonnon monimuotoisuuden häviämisen vuoteen 2010 mennessä ja säilytämme laajat luonnontilaiset alueet? Entä ne vaikutukset, joita hakkuilla on poronhoidolle ja matkailulle?

Etelä-Suomen osalta ministeri oli lämpimämpi lisäsuojelulle, mutta hän vetosi siinäkin tuleviin selvityksiin ja tutkimuksiin.

Professori Ilkka Hanski sanoi puheessaan tähän hyvin, että selvityksiä kyllä tarvitaan, mutta niiden valmistumista odotellessa on tarpeen keskeyttää luonnontilaisten metsien hakkuut. Etelä-Suomessa on jäljellä niin vähän luonnontilaisia metsiä, ettei hakkuisiin ole varaa.

Lisäsuojelua tarvitaan sekä Lapissa että Etelä-Suomessa, se ei ole uhka demokratialle, vaan mahdollisuus luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle, metsien virkistyskäytölle ja matkailuyrittämiselle.

Vanhat metsät ovat suomalaista kansallismaisemaa, jota ei saa hävittää lyhytnäköisten taloudellisten voittojen toivossa.

 

Hyvä Anni!!

Kirjoittanut Pekka Raukko (ei varmistettu) 13.03.2007

Tämä oli blokimerkintöjen aatelia.
Jotain sellaista, jota olisin mielelläni nähnyt enemmän vihreiden vaalikamppailussa.

Ja että ei jäisi pelkäksi puheeksi, voisivat vihreät päättää omalta osaltaan kaiken ns. "lentoveron" maksamisesta Luonnonperintösäätiölle, http://www.luonnonperintosaatio.fi/
jossa samalla rahalla saa sidottua hiiltä maksimaalisen tehokkaasti ja ehkäistyä metsissämme vyöryvää sukupuuttoaaltoa.

Mitäs sanot?
Tehdäänkö diili?

Tämä oli blogimerkintöjen aatelinen :)

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 13.03.2007

Satojen ja satojen joukossa tämä on ensimmäinen vihreä blogimerkintä näissä vaaleissa, jossa otetaan kantaa niiden harvojen luonnontilaisten metsiemme tilaan ja niihin kohdistuvaan uhkaan. Tätä olisi saanut näkyä kymmenien kertoimella.

Mutta hyvä ja parempi tämäkin kuin ei mitään.

Vihreiden lentovero

Kirjoittanut Risto Kankaanpää 13.03.2007

Pekka Raukko viittaa omassa kommentissaan Vihreiden "lentoveroon". Selvennykseksi mainittakoon, että tällä tarkoitetaan puolueen kustannuksella tehdyistä lentomatkoista kerättävää ns. lentomaksua. Lentomaksun keräämisestä ja varojen käytöstä antaa tarkemmat selvitykset ympäristörahaston ohjesääntö:

http://www.vihreat.fi/ymparistorahasto

Re: Uhattuna on metsäluonnon monimuotoisuus, ei demokratia

Kirjoittanut joskus ennen vihreä... (ei varmistettu) 11.05.2007

Vähän aiheen sivusta, mutta ihan asiasta: Petyin Anni. Luulisi että joukkoliikenteen kannattajlla olisi kuukausikortti. Sain itse tarkastusmaksun 2 viikkoa sitten samasta tilanteesta kun kuukausikorttini meni vanhaksi, talouteni on taas tasapainossa 80 euron takia 3-4 kk:n kuluttua. Tarkastusmaksun hintahan määräytyy jatkuvasti pummilla ajavien takia korkeaksi.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa