Varapuheenjohtaja Johanna Sumuvuoren puhe valtuuskunnassa 24.11.2007

Arvoisa puoluevaltuuskunta,

Lupasin viime kokouksessa Tampereella, että pidän säännöllisesti valtuuskunnassa ulko- ja turvallisuuspoliittisia katsauksia etenkin sinä aikana, jolloin valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on valmisteluvaiheessa. Selonteon valmistelua seuraavan parlamentaarisen seurantaryhmän työskentely on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta tällä hetkellä ryhmä on vasta perehtymisvaiheessa.

Varsinaisen selonteon aikatauluhan on sellainen, että se tulee eduskunnan käsiteltäväksi ensi vuoden syysistuntokaudella.

Viime aikojen vilkas ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu on ollut tervetullutta.

Kuulun siihen sukupolveen, joka muistaa kyllä kylmän sodan, mutta joka on saanut varttua aikuiseksi aivan toisenlaisen poliittisen avoimuuden, kyseenalaistamisen ja muuttuvien turvallisuusuhkien aikakautena. 

Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan päivittäminen tarvitsee realistisen, tämän päivän todellisuuteen ja uhkakuviin perustuvan otteen, mikä tarkoittaa myös vanhojen puolustuspoliittisten fundamenttien ravistelua.

Seuravaksi käyn läpi joitakin huomioita valmisteilla olevaan selontekoonkin liittyvistä teemoista, eli kriisinhallinnasta, Natosta, asevelvollisuuden uudistamistarpeista sekä toteutumassa olevasta siviilipalveluksen uudistamisesta.

Keväällä hyväksytty hallitusohjelma antaa tukevan selkärangan ulko- ja turvallisuuspoliittisen seurantaryhmän työlle. Vihreät pitävät sitä peruslähtökohtaa erityisen tärkeänä, että ohjelman laadinta perustuu laajalle turvallisuuskäsitykselle. Tämä määritelmä voi kuitenkin kätkeä sisäänsä
tulkintaongelmia.

Laaja turvallisuuskäsitys on nimensä mukaisesti käsitettävä niin, että turvallisuutta tarkastellaan laajemmin kuin pelkästään asevaraiseen turvallisuuteen perustuvana. Laaja turvallisuuskäsitys käsittää Suomea kohtaavat turvallisuusuhkat laajemmin kuin perinteiseen sodankäyntiin tai sotilaalliseen konfliktiin liittyvinä uhkina.  Se sulkee sisäänsä myös niin sanotut uudet uhkat, joita ovat mm. ympäristöongelmat, köyhyys, ilmastonmuutos, epidemiat, tietoturvariskit, kansainvälinen terrorismi ja niin edelleen. Laaja turvallisuuskäsitys ei saa olla niin sanottujen perinteisten uhkakuvien päälle liimattu kuriositeetti, vaan koko ohjelman perusta, mihin hallitusohjelmassakin on sitouduttu.

Kriisinhallinta

Laaja turvallisuuskäsitys läpäisee parhaimmillaan esimerkiksi kriisinhallinnan kokonaisuuden, jossa on kaksi toisiaan täydentävää komponenttia – sotilaallinen ja siviilikriisinhallintatyö.

Sotilaallinen kriisinhallinta on aina viimesijainen keino, jota käytetään, kun kehitysyhteistyö tai siviilikriisinhallinta ei ole ollut riittävää ehkäistäkseen kytevän konfliktin.

Siviilikriisinhallinnalla on kriisinhallinnassa sekä konflikteja ennalta ehkäisevä että konfliktien jälkeistä jälleenrakennusta tukeva rooli. Kuten on kouriintuntuvasti eri puolilla maailmaa nähty, perinteiset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat suurissa vaikeuksissa ilman onnistunutta siviilipuolen yhteistyötä.

Kehitysyhteistyö puolestaan on erinomainen keino luoda turvallisuutta, sillä köyhyys ja epätasa-arvo ovat merkittäviä  kasvualustoja konflikteille ja terrorismin synnylle.

Näen niin, että onnistunut ja pitkäjänteinen kehitysyhteistyö, siviilikriisinhallinta ja sotilaallinen kriisinhallinta ovat triangeli, joilla pystytään vaikuttamaan konflikteihin ja parhaassa tapauksessa estämään ennalta niiden eskaloituminen. Niillä on kaikilla hieman erilaiset roolit, vaikka joskus toiminnot limittyvätkin toisiinsa ja kaiken A ja O on eri toimijoiden toimiva yhteistyö.

Hallitusohjelmassa on sitouduttu parantamaan siviilikriisinhallinnan koordinaatiota ja toimintavalmiuksia. Se pitäisi kuitenkin näkyä myös konkreettisina panostuksina. Ulkoasiainvaliokunnan ensi vuoden budjettia käsittelevä lausunto toteaa, että siviilikriisinhallinnan rahoitus ei ole riittävä vastaamaan tehtävien tarpeita. Uskon ja toivon kovasti, että siviilikriisinhallinnan rahoitusta parannetaan tuntuvasti tällä hallituskaudella.

Viime aikoina on kuulunut erilaisia puheenvuoroja, joissa on esitetty ajatus kriisinhallinnan kulujen laskemista kehitysyhteistyön budjettiosuuteen. En pidä tätä kuitenkaan ongelmattomana. Esimerkiksi sotilaallisen kriisinhallinnan kuluilla ei missään nimessä pidä mennä kaunistamaan kehitysyhteistyömäärärahojemme prosenttiosuutta bruttokansantuotteesta.

Sotilaallinen liittoutuminen

Suomalaisesta Nato -keskustelusta saisi varmasti jossain vaiheessa hauskan kaskukirjan, mutta aihe sotilasliittoon liittymisestä on sinänsä vakava. Suomalaisen Nato -keskustelun huvittavin piirre on jäsenyyden kannattajien ainainen vaatimus vakavan Nato-keskustelun tarpeesta ilman sen kummempia esityksiä tai ideoita siitä, mitä pitäisi tehdä. Kukaan ei kovin selvällä Suomen kielellä tee suoraa esitystä jäsenyyden hakemisesta. Se on toisaalta loogista siinä mielessä, että Nato haluaa jäsenmailtaan kansan kannatuksen, ja sitä ei Suomessa tällä hetkellä löydy.

Nato tuskin on kenellekään mikään peikko, kuten jäsenyyden kannattajat usein haluavat väittää. Nato on kylmän sodan aikainen sotilasorganisaatio, joka etsii itselleen uutta suuntaa ja uusia tehtäviä, kun maailma sellaisena, kun se kylmän sodan aikana tunnettiin, on muuttunut.

Nato on jo nyt Suomelle yhteistyökumppani rauhankumppanuuden muodossa, mutta järjestön tulevaisuus on melkoisessa murrosvaiheessa. Nato kehittää NRF-toimintaa ja pyrkii profiloitumaan pikemminkin kriisinhallintaorganisaationa, kuin sotilasliittona.

Sanoisin niin, että niin kauan kuin Nato hakee itseään, ei Suomen ole syytä hinkua Natoon. Se, mihin suuntaan Nato todellisuudessa kehittyy ja millaiseksi muutosvaiheessa olevat NRF-joukot kehittyvät, ei ole vielä selvää. Suomelle on esitetty matkaopasta Natoon, mutta Nato tarvitsi itse matkaoppaan tulevaisuuteen.

NRF-joukkojen myötä Nato hakee uudenlaisia yhteistyömuotoja myös ei-jäsenmaiden kanssa perinteisen rauhankumppanuuden sijaan. Myös NRF-konsepti on Natossa uudelleenkehittelyvaiheessa. Hallitusohjelmassa todetaan, että Suomen osallistumista NRF-toimintaan harkitaan EU:n taisteluosastoista saatujen kokemusten perusteella. Toteaisin tähän, että on varsin järkevää antaa näiden kokemusten analysoimiselle riittävä aikajänne, ennen kuin rymistellään mukaan uusiin sotilasyhteistyökuvioihin, joiden tulevaisuus on murrosvaiheessa.

Olen ilahtuneena huomannut, että ulkoministeriössä valmistuvaa Nato-selvitystä on monelta taholta vaadittu julkiseksi. Se on jotain uutta suomalaisessa politiikassa, sillä vielä viime selonteon yhteydessä suurin osa taustamateriaalista julistettiin salassa pidettäväksi.

Asevelvollisuuden uudistaminen

Vihreät suhtautuvat asevelvollisuuteen kiihkottomasti, realistisesti ja nykyaikaisesti. Se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että armeijan on vastattava todellisiin, ei kuvitteellisiin uhkakuviin. Vanhaa maanpuolustuskäsitystämme on mahdollista päivittää ilman tunteenomaista suhtautumista asevelvollisuuteen jonkinlaisena myyttisenä miesten kouluna, jonka kautta saadaan ylläpidettyä valtavan kokoinen reservi perinteisen maasodan uhkaa peläten.

Suomalaiselle keskustelulle asevelvollisuudesta on tyypillistä, että puolustusvoimissa itsessään olisi enemmän valmiuksia uudistuksille, kuin vaikkapa eduskunnan puolustusvaliokunnalla. 

Puolustusvoimain komentaja Kaskela peräänkuulutti viime kuussa keskustelua asevelvollisuudesta myös sotilaallisen tehokkuuden näkökulmasta ja totesi, ettei hänen mielestään ole tarkoituksenmukaista säilyttää joukkoja, joilla ei ole mahdollisuuksia nykypäivän taistelukentillä. 

Suora lainaus puolustusvoimain komentajalta: "Pelkillä rynnäkkökivääreillä ja sissitaktiikalla ei luoda modernissa yhteiskuntarakenteessa hyökkäyksen ennalta ehkäisykykyä eikä myöskään varmisteta valtiojohdon toimintavapautta kovan poliittisen ja sotilaallisen painostuksen alla. Suomen armeijan joukoissa on Kaskealan mielestä paperitiikereitä.

Kaskeala onkin esittänyt reservin pienentämistä kymmenessä vuodessa noin 100 000:lla sotilaalla.

Kaskeala teki myös erittäin kiinnostavan avauksen asevelvollisuudelle vaihtoehtoisesta palveluksesta esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä. Kaskealan avauksen pohjalta olisi syytä selvittää perusteellisemmin, miten koko maanpuolustusvelvollisuutta saataisiin rukattua nykyaikaisempaan ja
tasa-arvoisempaan suuntaan.

Siviilipalveluksen uudistaminen

Sitten lopuksi siviilipalveluksen uudistamisesta, joka on Vihreille pitkäaikainen tavoite, joka on nyt ottanut ensimmäisen askeleen parempaan suuntaan aikoihin.

Siviilipalvelus lyhenee uuden siviilipalveluslain myötä kuukaudella, jonka lisäksi valtio tulee osallistumaan siviilipalvelusmiesten asumiskustannuksiin. Nämä hyvät ensiaskeleet ovat asioita, joita ei olisi tapahtunut ilman Vihreiden hallituksessa oloa.

Puolustusvaliokunnan esitys 33 päivän kertausharjoituksista oli valiokunnan yksityisajattelua, ei hallituksen linjaa. Vihreiden kanta ei luonnollisestikaan ole puolustusvaliokunnan kanta, Vihreiden kanta on hallituksen kanta.