Oikeudenmukaisuus on Balin Gordionin solmu

Olen juuri lähdössä lentämään Balin ilmastokonferenssiin. Lento tuottaa karmean määrän hiilidioksidipäästöjä, suunnilleen 8 tonnia yhdeltä hengeltä. Se on noin neljä viidesosaa suomalaisen nykyisistä vuotuisista keskipäästöistä ja melkein neljän intialaisen vuotuinen päästö. Se on myös noin neljä kertaa se, mitä kukin maailman ihminen saisi vuoden 2050 tienoilla aiheuttaa päästöjä vuodessa.

No, toivottavasti matka on sen arvoinen. Balilla neuvotellaan meidän kaikkien tulevaisuudesta ja ennen kaikkea siitä, milaisessa maailmassa nykyiset lapset ja nuoret elävät, ja ne jotka eivät ole vielä syntyneet.

Ilmastoneuvotteluissa on käsillä yhdestoista hetki. Mahdollisuus rajoittaa maapallon lämpeneminen alle kahden asteen liukuu kohta käsistä. IPCCn mukaan se edellyttäisi koko maailman päästöjen kääntämistä laskuun viimeistään vuonna 2015. Se on tosi tiukka haaste, kun kyse on koko maailman eikä vain teollisuusmaiden päästöistä.

Ilmastonmuutos on jo nyt todellisuutta, esimerkiksi pari viikkoa sitten kuulin Burundissa käyneeltä kollegalta, että malaria leviää vuorenrinteitä ylöspäin alueille, joilla tätä tautia ei aiemmin ole ollut.

Vaikka yhä useampi tajuaa ilmastonmuutoksen vakavuuden ja sen, että on kiire, neuvottelut ovat silti vaikeita. Kyse on niin suuresta muutoksesta tähästiseen toimintatapaan. Myös valtapelillä on osuutensa.

Balilla ei tule vielä syntymään seuraavaa ilmastosopimusta, "Kioto kakkosta". Mutta toivon mukaan siellä päätetään virallisesti aloittaa neuvottelut siitä, miten maailma jatkaa päästöjen vähentämistä vuoden 2012 jälkeen, ja lyödään lukkoon pääkohdat. Toivon mukaan Balilla päätetään, että maapallon lämpeneminen rajoitetaan alle kahden asteen ja globaalit päästöt vähintään puolitetaan vuoteen 2050 mennessä.

Kokouksen suuria jännitysmomentteja on kaksi. Ensimmäinen on USA:n käytös. USA:n rooli ilmastonsuojelussa on ollut hyvin tuhoisa presidentti Bush nuoremman kaudella. Nyt Bush ja hänen hallintonsa pääneuvottelija Harlan Watson ovat luvanneet, että maa toimii rakentavasti eikä ainakaan ole tien tukkeena muille. Jää nähtäväksi, mitä tämä tarkoittaa. Bush on toistanut lukemattomia kertoja vastustavansa sitovia päästörajoja. Yrittääkö hän sanella Balilla, että sitovista päästörajoista ei neuvotella? Toivottavasti ei.

Myös USA:n sisäinen ristiriita on Balilla näkyvissä, 10 USA:n kongressin valiokuntapuheenjohtajaa kirjoitti Balin kokoukselle kirjeen, jossa korostettiin, että presidentin linja ei ole koko maan linja ja että itse asiassa 55% USA:n kansalaisista asuu osavaltioissa, jotka ovat jo säätäneet päästöjä rajoittavia lakeja.

Vielä vaikeampi asia on isojen kehitysmaiden, ennen muuta Kiinan ja Intian rooli. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta, joka on ilmastoneuvottelujen varsinainen Gordionin solmu.

Kiinan ja Intian tähänastinen julkinen retoriikka on korostanut vain sitä, että teollisuusmaiden pitää rivakoittaa päästövähennystensä tahtia. Siihen niillä on hyvät perusteet, esimerkiksi Suomen ja EU:n päästöt henkeä kohti ovat noin kolminkertaiset verrattuna Kiinaan ja seitsenkertaiset verrattuna Intiaan. USA:n päästöt ovat vielä isommat. Mutta karu totuus on, että globaaleja päästöjä ei saada kääntymään alaspäin, jos isot kehitysmaat kasvattavat tuprutusta nykyiseen tahtiin. Ensi vaiheessa niiden pitää hillitä päästöjensä kasvuvauhtia, ja ehkä 20 vuoden kuluttua niidenkin pitää alkaa varsinaisesti alentaa päästöjään.

Mutta mikä voi olla se maiden välinen vastuujako, jonka myös kehitysmaat kokevat oikeudenmukaiseksi? Moni muistaa varmaan vielä, miten kärkevästi Suomen teollisuus pari vuotta sitten arvosteli Kiotoa. Kiotossa Suomi kuitenkin lupasi vain pitää ennallaan päästönsä, jotka ovat globaalissa vertailussa aika suuret. Voi vain kuvitella, miten katkera kalkki hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on maissa, jotka vasta ovat päässeet teollistumisen ja talouskasvun vauhtiin.

Kysymykset USA:n ja isojen kehitysmaiden roolista liittyvät myös yhteen, koska presidentti Bushin vastuuton politiikka tekee tietysti entistä vaikeammaksi kehitysmaiden suostumisen päästörajoituksiin. Bush on tarjonnut Kiinalle ja Intialle liian helpon verukkeen kieltätyä edes keskustelemasta asiasta.

On selvä asia, että rikkaitten teollisuusmaiden on maksettava kehitysmaille jokin korvaus, jotta nämä suostuisivat rajoittamaan päästöjään. Mikä tuo hinta on, se on yksi Balin neuvottelujen ydinasioista.

Balilla on toki esillä paljon muutakin hyvin tärkeää. Miten estetään trooppisten metsien hävittäminen? Miten kehitysmaita autetaan sopeutumaan siihen ilmastonmuutokseen, joka tapahtuu joka tapauksessa?