Fiksumpaa valoa kansalle!
Suomessa vallitsee lähestulkoon kansallinen yksimielisyys siitä, että on epäreilua vaatia pientä, puhdasta ja urheaa maatamme lisäämään uusiutuvan energian osuutta.
Mehän olemme talvisodasta ja sotakorvauksista alkaen tehneet kaikissa asioissa kaiken mahdollisen ja jo kauan ennen muita.
Aika harva Suomessa tietää esimerkiksi, että Norjassa ja Ruotsissa sähkönkulutus ei tällä vuosituhannella enää ole kasvanut. Suomessa sähkönkulutuksen kasvua pidetään luonnonlakina.
Energian kokonaiskulutus on kuitenkin ratkaiseva palanen siinä, kuinka suureksi uusiutuvan energian osuus kyetään järkevästi nostamaan. Mitä enemmän käytetään modernia, fiksua energiapihiä tekniikkaa, sitä pienempi on energian kokonaiskulutus ja sitä helpompaa on nostaa uusiutuvien osuutta.
Yksi pieni esimerkki säästömahdollisuuksista on siirtyminen fiksumpaan valaistukseen. 100 watin hehkulamppu muuttaa valoksi vain 5 wattia. 95 wattia lampun syömästä sähköstä muuttuu lämmöksi. Sama 5 wattia valoa saadaan aikaan 20 watin pienoisloistelampulla, joka siis muuttaa sähköä lämmöksi "vain" 15 watin teholla. Led-lamput muuttavat valoksi puolet kuluttamastaan sähköstä, mutta menee vielä muutama vuosi ennen kuin niistä saadaan tavallisten huoneiden valaisuun sopivia malleja.
Valaistus vie noin kuudesosan EU:n kuluttamasta sähköstä. Jos EU kieltäisi hehkulamppujen myynnin, hiilidioksidipäästöt pienenisivät noin 20 miljoonaa tonnia vuodessa ja sähkön säästö vastaisi 10 miljoonan kodin sähkönkulutusta. Suomessa säästö vastaisi 55 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta.
Muun muassa Kalifornia, Australia ja Kuuba ovat jo päättäneet luopua hehkulampuista. Jopa EU:n lampputeollisuus on valmis hehkulamppukieltoon vuodesta 2015. Komissiokin valmistelee asiaa.
Britannia päätti toimia nopeammin. Se kielsi tämän vuoden alusta 150 watin hehkulamppujen myynnin, ensi vuoden alusta 100 watin, seuraavana vuonna 60 ja 40 watin lamput.
Minusta Suomi voisi seurata Britannian esimerkkiä ja kieltää ensi vuoden alusta 100 watin ja sitä isompien lamppujen myynnin, ja vuosi kerrallaan laskea rajaa alaspäin, 60, 40, ja 25 wattiin.
Al Gore sanoi viime viikolla, että lamppujen vaihtoa tärkeämpää on muuttaa lait ja kansainväliset sopimukset. Juuri niin. Ja juuri siitä on kyse EU:n komission ehdottamassa energia- ja ilmastopaketissa. Muutamme lait Euroopassa siten, että päästömme vähenevät vähintään 20 % vuoteen 2020 (mieluiten vielä enemmän). Samalla luomme painetta muita maita kohtaan, jotta saadaan aikaan kansainvälinen sopimus päästöjen vähentämisestä koko maailmassa.
Onkohan noissa laskuissa nyt
Onkohan noissa laskuissa nyt otettu huomioon, että jos on suora sähkölämmitys ja pattereissa termostaatit, niin eipä noilla energiansäästölampuilla sähkönkulutuksessa säästä käytännössä yhtään. Sillä se sähkömäärä, jonka valaistuksessa säästää, tarvitaan sitten lisätehona pattereihin.
Itse ainakin pitäydyn hehkulampuissa, koska säästöä asunnossani ei synny ja hehkulampuissa on parempi valo.
Mummot ympäri Suomea kyyhöttävät pimeässä pitkin talvea kun luulevat säästävänsä. Antakaa Vihreät mummojen nauttia valosta tässä talven pimeydessä!
Ensinnäkin: "Jos
Ensinnäkin: "Jos suomalaiskodit vaihtaisivat kaikki hehkulamppunsa energiansäästölamppuihin vuoteen 2010 mennessä, valaistukseen tarvittaisiin sähköä vain 618 gigawattituntia vuodessa, ja valaistukseen kuluvaa sähköä säästyisi peräti 1 129 gigawattituntia vuodessa. Kun valaistuksen lämmittävä vaikutus otetaan mukaan kyseisiin laskelmiin, vastaava säästöpotentiaali on 913 961 gigawattituntia vuodessa." http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/asuminen/kodinh...
Tuo 1000GWh on vertailun vuoksi suurin piirtein saman verran kuin Helsingin kaikkien kotitalouksien sähkönkulutus yhteensä vuodessa.
Toiseksi, sillä lämmitysteholla ei ole (jatkossa) sitäkään vähää merkitystä. Suomen rakennuskannasta 30% ja tilavuudesta noin 17% lämmitetään ensisijaisesti sähköllä. On sekä oletettavaa että toivottavaa, että näitä lähitulevaisuudessa joka muutetaan muuhun lämmitystapaan tai tehostaan edes lämpöpumpulla. Jäljellä jäävä osuus on pieni, semminkin kun sähköpatterin lämmitystehokkuus on olettavasti parempi.
Kolmanneksi, jos mietitään sen mummum taloutta: Säästölamppu 11W maksaa noin 10e, 60W hehkulamppu 0,50e. 10 000 tunnin käyttöaikana (vuosi-kaksi) säästölamppu kuluttaa 110kWh eli 0,08e/kWh hintaan 9e edestä sähköä, kokonaiskustannus tuolta ajalta siis 19 euroa. Samana aikana kuluu noin 10 hehkulamppua (1000h/lamppu), jotka kuluttavat 600kWh sähköä, eli 5 + 48 = 53 euroa. Köyhälle ei ole varaa halpaan.
Neljänneksi, mummun polvet säästy kun ei tarvitse kavuta vaihtamaan lamppuja. Henkilökohtaisesti hankin ensimmäisen säästölamppuni koska kyllästyin vaihtamaan lamppuja.
Viidenneksi, olen ymmärtänyt että noiden säästölamppujen valon laatu on parantunut huomattavasti. Kannattanee kysyä valaistusliikkeestä, kokemukseni mukaan ammattimies osaa mieltyttävämmän valaistuksen ohella myös neuvoa miten saa saman valaisutehon olennaisesti pienemmällä sähkökulutuksella.
Raukkamaisesti
Itse ainakin pitäydyn hehkulampuissa, koska säästöä asunnossani ei synny ja hehkulampuissa on parempi valo.
Kun ei osta ihan niitä parin euron energiansäästölamppuja vaan laatutuotteita (jotka tosin maksaa toistakymppiä kappale), niin ne kyllä kestää todella todella hyvin eikä valoltaan hehkulampuista havaittavasti eroa.
Ei ainakaan paras mittari eli vaimo erottanut.
Laskelmissa, joiden mukaan
Laskelmissa, joiden mukaan jopa sähkölämmitystalossa asuva perhe säästää vaihtamalla hehkulamput energiansäästölamppuihin, on otettu huomioon se, että hehkulampun hukkalämpö lämmittää taloa. Mikään termostaatti ei ole täydellinen, siksi talon lämmityskulut eivät laske lampun hukkalämpöä vastaavalla tavalla.
Hehkulamppu on pikemminkin lämmitys- kuin valaisuvekotin. Mutta sekä lämmitykseen että valaistukseen löytyy paljon fiksumpia ratkaisuja.
yst terv Satu Hassi
Varmaankaan eivät
Varmaankaan eivät termostaatit useinkaan ole mitenkään huipputarkkoja kapistuksia, mutta en ymmärrä miten se tähän liittyy. Kun termostaatti reagoi lämpöön, niin mitä se termostaatti siitä välittää millä tavoin lämpö on tuotettu? Eikös lämpö ole lämpöä, oli sitten hehkulampusta tai ei?
Tämän jos voisi vielä joku selvittää...
...
On alkuunkin ihan oikea huomio, että sähkölämmityksen kanssa ero hehkulampun ja energiansäästölampun välillä on taatusti merkittävästi pienempi kuin vaikkapa kaukolämmityksellä lämpiävien talojen välillä.
Käsittääkseni puhtaasti taloudellisesta perspektiivistä sähkölämmityksenkin kanssa kannnattaa käyttää energiansäästölamppua, koska lamppua tarvitsee silloin vaihtaa harvemmin. Muistelen myös lukeneeni jonkun vertailun myös ilmastovaikutuksista, joka oli tämän suuntainen myös (sitation missing ikävä kyllä. Laiska kun olen).
Koko vuotta ei myöskään lämmitys ole Suomessa päällä. Sekin pitää muistaa ja onpa tuota ilmastointiakin näkynyt tässäkin maassa.
Yksityisajatteluna olen myös pohtinut, että toisaalta ei talon pattereitakaan kukaan katonrajaan aseta vaan jonnekin alemmas. Tähän asiaan lienee aika selvä selitys. Tietysti jossain kerrostalossa tällä lienee vähemmän merkitystä. Toisaalta kerrostalo lämpenee harvemmin sähköllä.
Johtopäätös tästä nyt kuitenkin lienee, että melkoisen merkittävä osa suomalaisista talouksista vähentäisi taatusti energiankulutustaan vaihtamalla hehkulamput uudempiin ratkaisuihin. On aivan varmaa, että kokonaiskulutus laskisi, jos siirtymää hehkulampuista pois tehtäisiin houkuttelevammaksi valtion taholta.
Testattua tietoa
Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä on hyvää asiaa energiansäästölampuista. Lehdessä käsitellään lamppuihin liittyviä ennakkoluuloja sekä vertaillaan 22 erilaista lamppua.
http://www.kuluttaja.fi/
Energia ei häviä minnekään
Ilmasto Kuubasssa, Australiassa ja Kaliforniassa on hieman lämpimämpi kuin täällä Suomessa. Lämpimissä maissa hehkulamppujen käyttö onkin järjetöntä, ensin joudutaan tuottamaan tuo 95% hukkaenergia ja sitten usein sama energia pitää käyttää rakennusten viilentämiseen.
Kuten on moneen kertaan todettu, Suomessa ja myös suurimmassa osassa Eurooppaa lamppujen vaihdon hyödyt ovat paljon pienemmät. Lämmityskaudella sisätiloissa olevien hehkulamppujen hukkalämpö pienentää suoraan muun lämmitysenergian tarvetta.
Elikä useimmissa tapauksissa hehkulamppujen vaihtaminen on lähes turhaa.Paljon tärkeämpää on esim. rakennusten energiatehokkuus. EU:n tasolla olis paljon järkevämpää esim. määrätä rakennusten eristyspaksuuksille yms. minimitasot. Hehkulamput voisi kieltää korkeintaan ulkotiloissa, siellä niitä ei ole järkeä käyttää.
"Kuten on moneen kertaan
"Kuten on moneen kertaan todettu, Suomessa ja myös suurimmassa osassa Eurooppaa lamppujen vaihdon hyödyt ovat paljon pienemmät. Lämmityskaudella sisätiloissa olevien hehkulamppujen hukkalämpö pienentää suoraan muun lämmitysenergian tarvetta."
Ja tämä johtuu siitä että meillä Suomessa talot on termodynaamisesti suljettuja järjestelmiä... Kokeile seuraavaa: Jätä lamput yöksi päälle. Vähenne lamppujen kulutus lämmitysenergian säästöistä. Jos saamasi luku on lähelläkään nollaa, niin suosittelen lämmitysjärjestelmän vaihtoa.
Miksi ei veroa?
Miksi hehkulampun hintaan ei lisättäisi esim. 7 euron könttäveroa tai 300%:n haittaveroa?
Jos hehkulamppu maksaisi saman verran kuin pienoisloisteputki, talouden omat lainalaisuudet järkeistäisivät lampunvalintaa - toisaalta perinnelamppuihin saisi ostaa laillisesti hehkulamppunsa erikoisliikkeestä.