Heinäluoman lähtö

Anni Sinnemäki 11.2.2008

Vihreästä näkökulmasta Eero Heinäluoma muuttui lähes demonisesta "teillä on huumeongelma" -puoluesihteeristä puheenjohtaja Heinäluomaksi, joka pyrki nostamaan ympäristökysymyksiä SDP:n asialistalle tärkeämmälle paikalle.

Puheenjohtajana hän on ollut meille hyvä yhteistyökumppani. Eero Heinäluoman puheenjohtajakausi alkoi voimakkaiden odotusten vallitessa - oli valittu puheenjohtaja jolla on ylivoimaiset mediataidot, vertaansa vailla oleva strateginen silmä ja etunaan lisäksi hyvät ja läheiset suhteet palkansaajaliikkeeseen. Nämä hyvin korkealle viritetyt odotukset ehkä osaltaan vaikeuttivat Heinäluoman onnistumista SDP:n puheenjohtajana. Toisaalta - Heinäluomasta syntynyt julkinen kuva ylimielisenä laskelmoijana on tuntunut vahvasti liioitellulta. Hänen alkuaikansa puheenjohtajana oli myös aidosti vaikea. Hän otti vastaan valtiovarainministerin tehtävän ja edellisen hallituksen poikkeuksellisen kireät kehykset, joiden puitteissa ei ollut mahdollista toteuttaa vastavalitun puheenjohtajan linjaa.

Ehkä ratkaisussa oli myös elementti pelimiehen pirullisuutta - kunnallisvaalit tulevat olemaan sosiaalidemokraateille erittäin vaikeat - seuraavan puheenjohtajan homma ei ole helppo!

Sosiaalidemokraattien keväästä tulee mielenkiintoinen: puheenjohtajakilpailun tulos on auki. Vihreiden näkökulmasta toivon hyvää keskustelua puolueen ympäristölinjauksista, toivottavasti ne vahvistuvat! Olisi mieluista nähdä SDP:n puheenjohtaja joka suhtautuu kielteisesti ydinvoimaan.

Puheessaan Turussa Heinäluoma käsitteli myös sosiaaliturvan uudistamista: vahvana sävynä puheessa oli vastikkeellisuuden lisääminen. Toivoisin, että sosiaalidemokraattien linjakeskusteluissa pystyttäisiin uudistumaan siten, että puolue näkisi pikemminkin tarpeet parantaa perusturvaa ja yksinkertaistaa nykyistä sosiaaliturvajärjestelmäämme.

"Vihreiden näkökulmasta

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 11.02.2008

"Vihreiden näkökulmasta toivon hyvää keskustelua puolueen ympäristölinjauksista, toivottavasti ne vahvistuvat! Olisi mieluista nähdä SDP:n puheenjohtaja joka suhtautuu kielteisesti ydinvoimaan."

Maailman pahimmat ympäristöongelmat ovat, tärkeysjärjestyksessä:

1. Liikakansoitus (ylivoimaisesti merkittävin)
2. Luonnonvaraisen metsäalan ja biodiversiteetin kaventuminen, sekä näiden synnyttämä suurten nisäkäslajien sukupuuttoaallon uhka (Baiji, gorillat, amurin leopardi, tiikerit jne.)
3. Maailman suurten jokien, maailman järvien ja rannikkovesien tila
4. Puhtaan veden varojen ehtyminen, erityisesti Intiassa ja lähialueilla sekä Lähi-Idässä, myös Afrikassa, johtuen huonosta infrastruktuurista ja väestönkasvusta
5. ? Ilmastonmuutos, jonka konkretia, ja siten sijoitus ollenkaan tällä listalla, tai sijoittuminen korkeammalle on kysymysmerkki

Edes 50 konkreettisimman ja maailman elinvoimaisuutta uhkaavan ympäristöongelman listalle EI ydinjäte, tai uraanin louhinta tai mikään muu sellainen yllä.

Eikö olisi mielekkäämpää, että SDPn puheenjohtaja kannttaisi Suomen näkyvää roolia pyrkiä ajamaan kansainvälistä aloitteellisuutta yllä mainittujen suurten ongelmien ratkaisemiksi kuluvan vuosisadan aikana? Vaikka hän sitten kannattaisikin ydinvoimaa esim. hyvin kyseenalaisen bioenergian sijaan?

""teillä on huumeongelma""

Vihreillä on ydinvoimaongelma ja sitä myöten ympäristöpolitiikan prioriteetit ja ymmärrys pahasti hukassa.

Milloin esimerkiksi tässä blogissa joku on kirjoittanut väestöräjähdyksestä, vesipulasta tai luonnonmukaisten metsien häviämisestä? Mihin nämä unohtuivat "vihreydestä"? Ydinvoimasta on kevyesti toistakymmentä kirjoitusta lyhyeltä ajalta, yksi toisensa näköisiä, samaa vanhaa liturgiaa. Itsensä oikeuttamista, ei yhtään mitään muuta.

Missä puheenvuorot _todellisista_ ympäristöongelmista?

Kosmeettinen vihreys ja reaalimaailma

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 17.02.2008
Nimetön wrote:

Vihreillä on ydinvoimaongelma ja sitä myöten ympäristöpolitiikan prioriteetit ja ymmärrys pahasti hukassa...
Missä puheenvuorot _todellisista_ ympäristöongelmista?

Joudun olemaan kyllä paljolti samaa mieltä. Koko vihreä liike tuntuu olevan siinä jamassa, että maailmaa parannetaan syömällä ituja ja käyttämällä sitä palestiinalaishuivia. Saadaan kiksejä siitä, että ollaan "vaihtoehtoisia" ja poissuljetaan suuri osa todellisista vaihtoehdoista rationaalisen harkinnan ulkopuolelle epä-vihreän mielikuvan vuoksi.

Oltuani itse vihreiden jäsenenä muutaman vuoden huomaan yhä useammin miettiväni sitä, onko tämä pään pensaaseen työntävä kosmeettinen ja epäreaalisiin mielikuviin pohjautuva vihreys oma henkinen ympäristöni. Ehkäpä sitten ei.

Nimim. ydinvihreä

Imagopolitiikkaa

Kirjoittanut turkkalo (ei varmistettu) 12.02.2008

Jäätteenmäki oli tuore ja raikas keulakuva, joka onnistui hankkimaan puolueelleen hienoja kannatusprosentteja. Mutta hänellä ei ollut puoluekoneiston täyttä tukea, eikä puolueen linja juurikaan muuttunut.

Siimes oli tuore ja raikas keulakuva jne. jne.

Jostain Urpilaisesta tai Guzeninasta tulisi varmaan tuore ja raikas keulakuva jne. jne.

Pieni puheenvuoro

Kirjoittanut Mikael Helasvuo (ei varmistettu) 12.02.2008

Seisovatko Vihreät ryhdikkäänä rintamana oikestohallituksen takana myös Stora-Ensoa koskevassa välikysymyksessä? Kuten asennoiduttiin sairaanhoitajien kriisin aikana? Surullista. Sitä ajatteli joskus naiivisti, että ehkä Vihrät (joka ei enää ole "minun" puolueeni) pitäisivät aktiivista ja ideoivaa oppositiotoimeliaisuutta arvokkaampana kuin hallituksessa istumisen tuottamaa vallantuntoa.
Terveisin, nimimerkki Pettynyt, Mikael Helasvuo, Helsinki

...de sosialisti Helasvuo, je crois?...

Kirjoittanut Petri Sainio (ei varmistettu) 13.02.2008
Mikael Helasvuo wrote:

Seisovatko Vihreät ryhdikkäänä rintamana oikestohallituksen takana myös Stora-Ensoa koskevassa välikysymyksessä?

Sinänsä en tajunnut kirjoituksesi pohjimmaisesta "sanomasta" yhtään mitään, enkä sitä, mitä sillä halusitte sanoa, mutta mikähän siinäkin oikein on, että Suomessa edelleenkin termiin "oikeistohallitus" sisältyy lähes automaattisesti negatiivinen arvolataus "vasemmistohallituksen" edustaessa "normaalia" järjestystä ja elämän menoa?

Mikä siinä sosialistisessa menossa on niin pirun kiehtovaa, että sen perään täällä aina haikaillaan? Jos nk. "oikeistohallitus" sattuu jonkun tyhmyyden tekemään, niin ei se tarkoita sitä, että mahdollinen vaihtoehto (= nk. "vasemmistohallitus") tekisi yhtään sen vähempää tyhmyyksiä.

Huilutaiteilijana olette aivan erinomainen, mutta joskus sitä toivoisi, että muusikot pitäisivät suunsa kiinni asioista, joihin heillä ei ole muuta kuin spontaanin intohimoinen ja idealistinen suhde. Tosin näyttelijät ovat vielä pahempia; ovat tietävinään kaikesta kaiken, vaikka pohjimmiltaan vain opettelevat toisten kirjoittamia vuorosanoja ulkoa.

Huvittavaa, että näyttelijät olivat 70-luvulla lanseeraamassa yksipuoluediktatuuriin perustuvaa "työväen" aatetta - siis he, jotka eivät olleet päivääkään tehneet "työläis"-töitä ja muutenkin olivat individualisteja sosialismiin naamioidun isäkapinan takana.

Korjaus/huomautus

Kirjoittanut Petri Sainio (ei varmistettu) 14.02.2008

Samassa artikkelissa - saatika sitten lauseessa - ei voi sekä sinutella, että teititellä; tarkoitukseni oli kylläkin teititellä Teitä, hyvä Mikael Helasvuo!

Pahoitteluni hölmön virheeni johdosta.

vastaus

Kirjoittanut Mikael Helasvuo (ei varmistettu) 14.02.2008

Kiitos, Petri Sainio asiallisesta vastauksesta. Sinutellaan toki! Olet aivan oikeassa siinä, että ymmärrän asioita todella puutteellisesti, varsinkin kun seuraan politiikkaa kovin tunnepitoisesti ja ilman syvätietoa ja saatan esittää tällaisenkin lausahduksen aivan liian impulsiivisesti. Minä olen (ilmeisen erheellisesti) käsittänyt, että vihreyden politiikka on kovin kaukana nk. oikeistolaisia arvoja priorisoivasta talouspolitikasta. Olen varmasti jäänyt jälkeen viuhasti muuttuvista ajatustrendeistä, koska olen ajatellut, että nk. vasemmistolainen yhteisvastuun ideologia on myös nk. vihreitten näkemys yhteiskunnallisesta rinnakkaiselosta. Mutta, kuten lienet havainnut, kunnon keskustelukumppaniksi minusta ei näillä tiedoilla ole. Informaatiota otan kyllä mielelläni vastaan. Tarkennukseksi vielä: äänestäjänä olen aina ollut totaalisen sitoutumaton, hyppinyt vuosien ajan tuuliviirin lailla sinne tänne, viime vuosina aika uskollisesti juuri vihreissä.

Keskustelu jatkuu...

Kirjoittanut Petri Sainio (ei varmistettu) 15.02.2008

Itse olen pitänyt vihreitä jo pidempään lähinnä "ajattelevan ihmisen Kokoomuksena", enkä osaa yhtyä niiden porvareiden näkemykseen, jotka näkevät vihreät lähinnä "kommarihippeinä".

Täytyy toki tunnustaa, että en itsekään ole mikään suuri politiikan tuntija - "syyllistyn" minäkin "mutu"-pohjalta syntyviin, "intohimoisiin" heittoihin - mutta siitäkin huolimatta haluan vastustaa kritiikitöntä ja yksioikoista "vasemmisto hyvä, oikeisto paha"-ajattelua, sillä kyseessähän on vain kekkoslovakialaisesta jäänteessä kansakunnan kollektiivisen itsesuojeluvaiston ilmentymänä Neuvostoliiton varjossa.

On totta, että vasemmistoa saamme kiittää monestakin asiasta maamme historiassa; on kaikkien etu, että työntekijöillä on omat järjestönsä, peruskoulutus (ja moni muukin koulutus) on ilmaista jne...- moni noista asioista perustuu sosialidemokraattisiin ihanteisiin - mutta tämän päivän maailmassa vasemmisto edustaa usein tulppaa ihmisen toimeliaan innon latistajana, ja vaikka "yhteisvastuun ideologia"(hyvä Mikael; hyvä, että kirjoituksessasi oli tuon ilmaisun edellä "nk."!...) onkin mitä kaunein asia, on minulla ainakin vaikeuksia "kantaa vastuuta" sellaistenkin ihmisten elämästä, jotka eivät edes itse halua siitä vastuuta kantaa.

Minua kismittää ihan oikeasti se, että käytännössä sosiaalihuolto tässä maassa tarkoittaa usein sitä, että yhteiskunta auttaa "Jeppeä" pysymään kiinni pullon syrjässä.

Vasemmiston synniksi pitää laskea myös se, että aina yksinvaltaan päästyään on seurauksena luokkayhteiskunta, salaiset poliisit, keskitysleirit, sananvapauden rajoitukset, sensuuri ja yhteiskunnan täydellinen jäätyminen. Sama koskee tietysti äärioikeistoakin.

Itsekin olen äänestämisessäni usein melkoinen tuuliviiri. Hävettää tunnustaa, mutta puolueista Kokoomus on ehkä useimmin ollut listalla - siitäkin huolimatta, että sen riveistä löytyy toisaalta ritvasantavuorien kaltaisia menneisyyden dinosauruksia, toisaalta julkisuudesta tuttuja, tyhmiä bilebimboja - mutta mitä muutakaan puoluetta lievästi porvarillisuuteen kallellaan oleva kaupunkilainen voisi tässä maassa äänestää? En todellakaan kiistä sitä, että enemmistö julki-kokoomuslaisista - sekä puolueessa, että sen ulkopuolella - on melko typerää porukkaa; yksinkertaista ja mustavalkoisesti ajattelevaa, tekosuvaitsevaista käkimassaa.

Kukaan järkevä ihminen tuskin kiistää esim. sitä, että Claes Andersson on ollut ehkä kulttuuriministerinä yksi maamme pätevimmistä ministereistä.

Minusta "yhteisvastuu" on hieman samanlainen illuusio kuin "monikulttuurisuus"; monikulttuurisuus vaikuttaa usein samalta kuin "ei mitään kulttuuria". Yhteisvastuussakaan ei viimekädessä kukaan ole vastuussa mistään.

Eniten minua suomalaisessa vasemmistossa kiukuttaa kuitenkin demareiden ylimielisyys ja pitkän valta-aseman tuoma vieraantminen ympäröivästä todellisuudesta. SDPn tappio viime vaaleissa ei ollut sikälikään ihme, että puolue on täydellisesti vieraantunut traditionaalisesta peruskannattajastaan, "raksojen miehestä"; tuo "raksojen mies" tykkää viinasta, tupakasta ja pornostakin, eikä tykkää maahanmuuttajista, eli edustaa kaikkea sitä, mitä SDP ei ainakaan julkisuuskuvansa kautta edusta.

Jos demarit nyt valitsevat vielä naisenkin uudeksi puheenjohtajakseen, voi puolue valmistautua omiin hautajaisiinsa...

Enpä lähtisi suremaan

Kirjoittanut pinewood (ei varmistettu) 13.02.2008

Enpä lähtisi suremaan sitä, että ay-jyrä & byrokraatti lähti SDP:n johdosta - ja vieläpä vapaaehtoisesti.
Ehkäpä nyt on sijaa uusille, raikkaille tuulille wanhassa työwäenpuolueessakin...

heinäluoman lähtö

Kirjoittanut ismo willman (ei varmistettu) 19.02.2008

täytyy nostaa heinäluomalle hattua siitä, että kantoi vastuunsa oman puolueensa vaalitappiosta.tämähän on harvinaista vastuunkantoa suomessa, ei maailmalla.
toivottavasti sdp:n tuleva uusi puheenjohtaja on ydinvoiman lisärakentamista vastustava ja elinympäristöstämme huolta kantava.

Vihreät verkossa