Metso - onko se jatkossa lintu vai kala
Eteläisen Suomen metsiensuojelulla on kiire. Intensiivisen metsätalouden maa Suomi saa hävetä sitä, että Lapista etelään metsäpinta-alasta on suojeltu alle kaksi prosenttia.
Tämä ei ole lähelläkään ekologisesti kestävää tasoa.
Työryhmän esitys eteläisen Suomen metsien monimuotoisuuden suojeluohjelmaksi, Metso II-ohjelma, valmistui alkuvuodesta. Hallituksen kehysneuvotteluissa tällä viikolla kaikkein rankimmat väännöt käytiin nimenomaan Metson rahoituksesta.
Suojelun tarve on akuutti myös siksi, että Venäjän puutullien takia suomalaisten metsien käyttöä pyritään lisäämään. Tehostuva metsätalous vaatii rinnalleen nykyistä paljon parempaa ja laajempaa suojelua.
Vihreä ministeriryhmä piti alkuperäistä esitystä Metson rahoitukseksi mahdottomana. Jaoimme huolen rahoituksen minimaalisesta tasosta ympäristöministeri Tiilikaisen ja maa- ja metsätalousministeri Anttilan kanssa. Neuvotteluissa rahoitusta Metson toteuttamiseen lisättiin huomattavasti. Kaikkiaan ohjelman toteutukseen sovittu taso on nyt 182 miljoonaa seuraavalle neljälle vuodelle.
Tämäkin taso on riittämätön ja vaatii rinnalleen ratkaisuja metsähallituksen metsien nopeammasta ja laajemmasta suojelusta kuin mitä työryhmän esityksessä tällä hetkellä on. Jos haluamme selvitä kansakuntana, jolla on elävä metsä muuallakin kuin muistoissaan, täytyy toimia.
Nyt sovitun rahoituksen lisäksi Metso-ohjelma edellyttää toteutuakseen päätöksiä tämän vuoden lisäbudjetissa, metsähallituksen maiden laajaa suojelua ja mallia sille miten metsähallituksen kasvavia puunmyyntituloja olisi mahdollista rahastoida suojeluun.
Mihin resurssit katosivat?
Metsien suojelun tilan lisäksi Suomi saisi hävetä myös suojelun jälkeisiä toimia. Hyvä esimerkki löytyy Pyhäjoelta. Hanhikiven alue (420 ha) oli muutama vuosi sitten mukana Merestä Metsäksi -hankkeessa. Alueesta suojeltiin hieman yli 150 hehtaaria luonnonarvokauppasopimuksin, noin 20 hehtaaria ympäristötukisopimuksin ja noin 4 hehtaaria ostamalla maata valtiolle. Lisäksi alueesta oli suojeltuna noin 110 hehtaaria muilla keinoin. Kaikesta huolimatta nyt, pari vuotta myöhemmin samainen alue on menossa Fennovoiman ydinvoimalatontiksi. Eihän siinä ole mitään järkeä!
Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen voi tutustua osoitteessa www.hanhikivi.net
Surkeaa suojelua
Suojelun taso totisesti on surkea, eivätkä nämä uudet päätökset tilannetta paljoa paranna. Hyvä että Vihreät pitää meteliä asiasta.
Härskiä on tapa jolla YM ja MMM tiedottavat Metso-ohjelmasta. Tiilikainen kehtaa puhua "ennennäkemättömästä satsauksesta monimuotoisuuden suojeluun" samalla kun hallituksen valitseman Metson minimivaihtoehdonkin rahoitus karsittiin alle puoleen työryhmän esittämästä.
Virallinen tavoitehan on suojella 0,7% Etelä-Suomen metsistä, joka sinänsäkin on täysin riittämätöntä pelleilyä - ja rahoitusta on nyt myönnetty 0,3%:n mahdollistavaan suojeluun.
Ja tällä väitetään pysäytettävän monimuotoisuuden väheneminen.. samaan aikaan kun metsätaloutta tehostetaan reippaasti. Lisää aiheesta http://blogi.greenpeace-online.net/metsat/ennennak...