Ruuhkamaksulla autoilijalle seutulippu
Ruuhkamaksulla autoilijalle seutulippu

Mallin esittely:
www.vihreat.fi/ruuhkamaksu
Vihreiden ajatushautomo julkisti tänään oman ruuhkamaksumallin. Sen perusideana on, että autoilijoille tarjotaan positiivista houkutinta vaihtaa julkisiin liikennevälineisiin.
Mallin avulla voidaan kerätä noin 60-80 miljoonaa euroa vuosittain. Ruuhkat vähenevät ja samalla voidaan kehittää sekä joukkoliikennettä että liityntäpysäköintiä.
Malli on keskustelunavaus ja samalla haaste muille puolueille esitellä omat ratkaisunsa.
Vihreät pitää ruuhkamaksuja välttämättöminä paitsi ilmastopäästöjen takia, myös siksi, että Tiehallinto ennakoi pääkaupunkiseudun ruuhkien pahenevan jo lähivuosina. Taustalla ovat pääkaupunkiseudun asukasluvun ja työpaikkojen määrän kasvu sekä asutuksen hajautuminen. Siksi liikenteen suunta on käännettävä pikaisesti ruuhkista joukkoliikenteeseen. Tässä työssä auttaa ajatushautomon malli, jonka käyttöönotto on haluttaessa mahdollista pikaisella aikataululla.
Erilaisia tienkäyttömaksuja käytetään tällä hetkellä kaikissa EU-maissa Suomea ja Baltiaa lukuun ottamatta. Maksut kohdistuvat yleensä raskaaseen liikenteeseen, mutta monissa maissa myös henkilöautoilta peritään maksuja.
Ajatushautomon esittämä ruuhkamaksu eroaa tavanomaisesta ruuhkamaksusta perustavalla lailla. Tavallisesti ruuhkamaksu on vastikkeeton veroluontoinen maksu autoilijalle. Ajatushautomon ruuhkamaksua voidaan pitää enemmänkin kaupunkiliikennemaksuna - tai autoilijan seutulippuna.
Ajatuksena on, että autoilija saa maksun vastikkeeksi oikeuden käyttää joukkoliikennettä. Kaikille muodostuu valintatilanne, liikkuuko maksun maksettuaan joukkoliikenteellä vai omalla autolla.
Malli on keskutelunavaus, johon toivomme muiden tarttuvan. Kritiikki ja kommentit ovat, kuten aina, tervetulleita.
Lue mallin tarkempi esittely osoitteessa www.vihreat.fi/ruuhkamaksu »

Kommentti koskien blogin kielenkäyttöä (Vesa Keskinen).
Tervehdys!
Itse ajatus ruuhkamaksun toimisesta kaupunkiliikennemaksuna on hyvä. Mutta kun suomen kieli ei omaa mitään - aivan kuten se ei myöskään mahdollista mitään.
Lause "Mallin avulla voidaan kerätä noin 60-80 miljoonaa euroa vuosittain. Se mahdollistaa ruuhkien vähenemisen lisäksi joukkoliikenteen ja liityntäpysäköinnin kehittämisen." Miten olisi esim. "Mallin avulla voidaan kerätä noin 60-80 miljoonaa euroa vuosittain. RUUHKAT VÄHENEVÄT JA SAMALLA VOIDAAN KEHITTÄÄ SEKÄ JOUKKOLIIKENNETTÄ ETTÄ LIITYNTÄPYSÄKÖINTIÄ."
Myönnettäköön, että em. uudissanat auttavat ilmaisemaan asiat lyhyemmin, mutta kielen monimuotoisuus kärsii. Ympäristöämme jo suojellaan - miksei myös kieltämme?
Kunnioittaen,
Jouni Tapper
Painovirhe paholainen.
Jostakin syystä Vesa Saarisen sukunimi vaihtui edellisessä kommentissa Keskiseksi. Pahoittelen tapahtunutta.
Liityntäpysäköinti
Martinlaakso on rakennettu aluerakentamissopimuksella, ja asukkaat ovat maksaneet asuntojen neliöhinnoissa kaiken tarvittavan infrastruktuurin mukaan lukien puistot, joita kaupunki ei koskaan rakentanut, vaikka oli saanut siihen grynderiltä rahat. Päinvastoin alueita ruvettiin kaavoittamaan yritysten tarpeisiin. Perusteluna oli se, etteivät kyseessä ole puistot vaan hoitamattomat pöpeliköt. Perusteluna olivat siis omat laiminlyönnit. Jos kyseessä olisi ollut kunnan asemesta yksityinen yritys, niin menettelylle olisi kaivettu rikoslaista nimikkeet.
Nyt näille asukkaiden maksamille maille ollaan rakentamassa päivähoitopaikkoja naapurikuntien asukkaiden autoille. Helsingin ilma pysyy varmasti puhtaampana, mutta me saamme iloksemme lisääntyneen liikenteen alueella, joka on suunniteltu viihtyisäksi asuinalueeksi, jonka keskustaa ei häiritse läpiajoliikenne.
Miksei naapurikuntia pakoteta kehittämään julkiseen liikenteeseen perustuvaa syöttöliikennettä, jolla Vantaa ohjaa asukkaat asemille. Miksei liityntäpysäköintiä toteuteta lentomelualueella eli pohjoisempana kehä III:n välittömässä läheisyydessä. Lisäksi paikat pitäisi rakentaa valtion varoilla tai niiden kuntien kustantamana, joiden asukkaita ne palvelevat. Martinlaaksossahan ei ole riittävästi pysäköintipaikkoja edes omille asukkaille tai heidän vierailleen. Ilmainen kokopäiväpaikka naapureille olisi kohtuuton vaatimus. Mehän lainasimme jo valtiolle 50 mil. korottomasti kehä III:n perusparantamiseen.