Vihreät – De Gröna

Esittäydy, perinteinen kulttuurilaitos. Museo, jossa ollaan hiljaa ja katsotaan tauluja. Teatteri, jossa istutaan hiljaa ja katsotaan näyttelijöitä. Konserttisali, jossa istutaan hiljaa ja kuunnellaan. Aina neljän seinän välissä, aina passiivisesti, aina suuria elämyksiä.

Kun koko lapsuusikä on revitty näihin mukaan, ei ole ihme että kulttuuri apeuttaa. Asiaan kuuluu alle 10 sekunnin välein tapahtuva valittelu, kun lapsi ei osaa olla hiljaa tai nauttia tarpeeksi. Kun liputkin olivat niin kalliita ja tällaista taidetta näkee vain kerran elämässä. Lapsessa on varmaan jotain vikaa kun ei huomaa, miten 1700-luvun dramaattinen maaseudun tunnelma heijastuu erikoisin värein taulusta.

Kulttuuri on toki tätä kaikkea, muttei sinnepäinkään. Viime aikojen uutiset osoittavat, miten kulttuurilaitokset ovat ottaneet henkisen vasaran käteen ja murskanneet rajoittavat seinät ympäriltään. Oopperaa kuunneltiin ja katseltiin Rovaniemen torilla. Itä-Helsingin asukkaat nauttivat taidetyöpajoista. Vuoden 2009 nuori taiteilija tekee videoinstallaatioista näyttelyn Tampereen Taidemuseoon. Eipä viimeisin mahdu yhteen sen lapsuudesta asti mielessäni kyteneen taidemuseopelon kanssa. Pakko oli nauttia,  kävelyvauhti ei saanut olla liian luja tai liian hidas, kuvia piti katsoa läheltä muttei liian läheltä. Nyt samaan kauhujen museoon tulee videoita, joita vieläpä mainioin perustein voi kutsua hienoksi taiteeksi. Jos emme ole todella varovaisia, niiden katselusta voi jopa nauttia vapaaehtoisesti.

Olen vuosikaudet tuskastellut kulttuurirahoituksen epäsuhtaisuutta. Miljoonia tuntuu kyllä löytyvän sille korkealle "oikealle" kulttuurille samalla kun nuorten kulttuuri, populaarikulttuurin nousevat aiheet ja moni muu saa kerjätä polvillaan pienimmänkin tuen puolesta - usein tuloksetta.

Vuosina 2003-2004 Tampereella oli porukassamme synkkä tunnelma. Saatoimme vain katsella kateellisena, kun japanilainen pop-kulttuuri matkasi Turusta Jyväskylään monituhatpäisen yleisön saattelemana. Samaan aikaan paikalliset saivat hädin tuskin kerättyä vuokrarahat kerran kuussa pidettäviin parin tusinan hengen videoiltamiin.

Asia ei tokikaan voinut jäädä tähän, joten siitä alkoi dialogi, lobbaus ja yhä kovempi tekeminen. Vuoden 2005 lopulla saatiin ensimmäiset tuhat kävijää Tampereen Teknilliselle Yliopistolle aiheen tiimoilta. Sen jälkeen on Tampereelle matkannut viisinumeroinen määrä ihmisiä, joka puolelta Suomea, lukuisiin eri tapahtumiin. On anime- ja roolipelitapahtumaa, sarjisfestaria ja Sarjakuva-Finlandiaa. Onpa pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskuskin täytetty puistoaan myöten tuhansilla innostuneilla nuorilla. Pelkästään kaupungin talouden kannalta katsottuna nykytilanne on mielekäs. Monituhatpäinen yleisö ei kahta päivää kylällä pärjää käyttämättä paikallisia palveluja kuten ravintoloita, hotelleja, kauppoja ja julkista liikennettä.

Vaikka perinteiset kulttuurilaitokset ja nuorisokulttuurin tapahtumat ovat erinäköisiä asioita, niissä on myös paljon samaa ja siten koen niiden mahtuvan samaan tekstiin. Siinä missä perinteisemmät laitokset pyrkivät hajottamaan seiniään, etsivät pienet nuorisokulttuurin ryhmät tapoja päästä pienten seinien välistä suurempien luokse. Molemmissa tapauksissa halu on sama - tieto tarjolle, uutta yleisöä katsomaan ja elämyksiä jakoon. Rajoja halutaan etsiä, kokeilla, tutkia ja jopa rikkoa, kuten taiteelle kuuluu.

Yhteinen tavoite voi myös ohjata yhteisiin projekteihin. Helsingin Kiasmassa on HIMO-päivillä (Hillittömän Monikulttuurinen) puhuttu eri tavoista tuoda kulttuurilaitokset ja nuoriso- sekä populaarikulttuurin ilmiöt yhteen. Kemin ja Helsingin perinteikkäät sarjakuvatapahtumat ovat myös säännöllisesti yhdistäneet korkeaa, matalaa ja "mihinköhän väliin tämä nyt mahtuisi" -taidetta. Jyväskylän Kesän tarjonta on myös monipuolisuudessaan uskomattoman rikas paketti. Esimerkkejä voisi etsiä pitkin Suomea varsin runsaasti, joskin tunnetuimmat niistä tuntuvat keskittyvän vain muutamille paikkakunnille.

Taiteesta ja kulttuurista puhuminen on kuin taide itse, vailla rajoja. Tämän aiheen ympäriltä voin kuitenkin konkretisoida miettimiäni toimintaideoita. Tampereella järjestettiin kulttuuripääkaupunkihanketta varten keskustelutilaisuuksia nuoriso- ja kulttuuriyhdistyksille. Ilman moista kontekstiakin tällaisista tilaisuuksista saisi paljon irti. Kuntien kannattaisi myös harkita nuorten sähköisen vaikuttamisen edistämistä kotimaisten nettiyhteisöpalvelujen kanssa yhteistyössä - pyörää on turha keksiä uudelleen.

Isoimmissa kunnissa voisi kirjastossa toimia myös jonkinlainen kulttuurikeskuksen kehittäjä, jonka tehtävänä olisi etsiä uusia aiheita kirjaston ohjelmaan. Ohjelmanumerot tarjoaisivat puhujia, yhdistyksiä ja harrasteryhmiä eri aihepiireistä, sekä nuorille että heidän vanhemmille. Tietoiskujen muodossa voisi myös opastaa kulttuurintekijöitä ja yhdistyksiä löytämään yksityistä rahoitusta ja uusia rahoitusmalleja.

Myös koulujen käyttöä kerho- ja yhdistystoimintaan tulee parantaa realististen mahdollisuuksien rajoissa. Nuoriso tarvitsee tiloja, mutta homma toimii paremmin ilman suuria, massiivisia "yksi nuorisotalo miljoonabudjetilla" suunnitelmia. Pieni on kaunista ja toimivaa, hajautus myös. Ajoittaisiin isoihin juttuihin löytyy kyllä tiloja vuokralle niin kunnilta kuin yksityisiltäkin.

Uskon vakaasti pienten investointien tuottavan ja säästävän itsensä takaisin pitkässä juoksussa monin keinoin. Mielekäs tekeminen ja harrastaminen ovat omiaan parantamaan lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vähentämään syrjäytymisen haittoja.

Uudet ja erilaiset tapahtumat tuovat kuntiin lisää vieraita, joiden palvelutarpeet näkyvät työllistävänä vaikutuksena. Uusien kulttuurien avoin esittely kiinnostuneille on myös omiaan kaventamaan erityisesti ikäpolvien välisiä kuiluja. Investointien mielekkyyttä lisää yksityisen rahoituksen osuus, joka on nuorisotapahtumissa parhaimmillaan huomattava. Kokemukseni perusteella yrityksiä on mahdollista houkutella monin eri tavoin mukaan, jolloin julkisen rahoituksen tarve pienenee ja toiminta voi monipuolistua entisestään. Kunnan rooli onkin usein enemmän tukea ja rohkaisua kuin kaiken tekemistä ja maksamista itse.

Kyuu Eturautti

Kirjoittaja on IT-yrittäjä, Japan Pop-lehden toimituspäällikkö ja nuorisokulttuurin jokapaikanhöylä, joka löytyy Tampereen ehdokaslistalta numerolla 377. Japanilaisen pop-kulttuurin syvyyksistä on suosikiksi muodostunut cosplay-pukuilu, jonka mukaisia värikkäitä pukuja tullaan näkemään myös vaalikopilla. Sivut osoitteessa www.kyuu.org