Kunnat ja alueet
Sinnemäki Kuopiossa: Vihreällä elinkeinopolitiikalla uutta työtä koko Suomeen
Kuopiossa maanantaina vieraillut Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki korosti, että vihreän elinkeinopolitiikan tavoitteena on uusien työpaikkojen luominen koko maahan. Investoinnit vihreään infrastruktuuriin, hajautetut energiaratkaisut ja metsäteollisuuden uudistaminen tukevat Suomen tasapuolista kehittämistä.
- Elvyttävällä talouspolitiikalla voidaan helpottaa rakennemuutoksen kourissa kamppailevien alueiden tilannetta. Investointien on tuettava talouden uudistumista, koska velkaelvytyksen on aina oltava tarkasti harkittua. Ratayhteyksien parantaminen ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat hyviä esimerkkejä vihreistä infrastruktuurihankkeista, Sinnemäki sanoo.
Sinnemäki muistuttaa, että nykyinen hallitus panostaa raideliikenteeseen enemmän kuin kertaakaan nykyisen rataverkon valmistumisen jälkeen on tehty.
Laturi: Kokkolan suunta on etelä
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi katsoo, että aluehallinnon uudistusprojekti merkitsee kehitystä hyvään suuntaan. Uudistuksessa on kuitenkin joitain vielä ratkaisemattomia ongelmallisia kohtia. Yksi näistä on Kokkolan sijoittuminen uudistuksessa.
Pulliainen ryhmäpuheenvuorossa hankintalain selonteosta: ympäristöystävälliset hankinnat mahdollisia
Hankintalaki mahdollistaa ympäristön huomioon ottamisen julkisia hankintoja tehtäessä. Myös tavara- ja ympäristömerkkien käyttö apuvälineenä on tietyin edellytyksin sallittua.
– Tarjoajan kannattaa käyttää tarjolla olevaa ympäristömerkkiä. Siinä työ on jo kertaalleen valmiiksi tehty, toteaa Vihreiden ryhmäpuhuja Erkki Pulliainen ja harmittelee samalla, ettei yhtenäistä hankintakäsikirjaa ole vieläkään saatu aikaan.
Ryhmäpuheenvuoro lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteon hankintalakiuudistuksesta
Erkki Pulliainen
ARVOISA PUHEMIES!
Hautala ALKU-hankkeesta: Ympäristöhallintoa ei saa heikentää
Kansanedustaja Heidi Hautala vaatii, että ympäristöhallintoa ja sen riippumattomuutta ei saa heikentää meneillään olevassa aluehallinnon uudistamishankkeessa (ALKU). Viime aikoina tämänsuuntaisia huolia ovat esittäneet erityisesti ympäristöjärjestöt ja alan muut toimijat.
