3 Harri Auvinen
3 Harri Auvinen
Olen 36 vuotias tekniikan tohtori ja filosofian maisteri. Asun perheineni Kuopiossa, jonne palasin hiljattain työskenneltyäni Euroopan sääkeskuksessa kansainvälisissä tutkijatehtävissä puolisen vuotta.
Perheeseeni kuuluu avopuolisoni ja kaksi yhteistä lastamme. Tärkeimmät luottamustehtäväni ovat seuraavat:
o Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenyys, valtuustoryhmän puheenjohtajao Pohjois-Savon maakuntavaltuuston jäsenyyso Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnan jäsenyys
Tahdon olla uudistamassa erityisesti Suomen talous- ja energiapolitiikkaa, jotta voimme taata maamme hyvinvointipalvelut myös tulevaisuudessa. Kannatan mm. pääomaveroprosentin pikaista nostamista vastaamaan ansiotuloverotuksen tasoa.
Lisäksi tahdon olla mukana varmistamassa, että tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus toteutuu maassamme nykyistä paremmin.
Tutkijataustaani hyödynnän perehtymällä käsiteltäviin asioihin henkilökohtaisesti mahdollisimman perusteellisesti. Päätökseni teen lopulta tiedon, enkä uskomusten pohjalta.
Arvoisa äänestäjä, Sinä arvioit kenellä on riittävästi resursseja tehdä kestäviä päätöksiä!
- harri.auvinen@vihreat.fi
- 050 567 7008
- http://www.harriauvinen.fi
