15 Jukka Relander
15 Jukka Relander
Olin mukana tekemässä Vihreiden poliittista ohjelmaa, ja nyt on aika työskennellä sen eteen että ohjelmapaperin parhaat ideat myös toteutuvat.
Viime eduskuntavaaleissa sain 4407 ääntä, jotka oikeuttivat ensimmäiseen varasijaan. Se oli ensikertalaiselle hyvä saalis, josta on hyvä jatkaa eteenpäin näissä vaaleissa.
Toimin puheenjohtajana Suomen kirjastoseurassa, Pro Vantaanjokiyhdistyksessä, Helsingin seudun kesäyliopistosäätiössä ja Vihreässä miesliikeessä. Vaaliteemat liittyvät läheisesti järjestöaktiviteetteihin.
Kirjastot, koulutus ja vesistöt ovat sydäntä lähellä, siksi niiden puolesta on mielekästä ja innostavaa toimia. Tärkein tehtävämme tällä hetkellä on kuitenkin se, että eriarvoistumiskehitys pitää katkaista ja lasten luokkayhteiskunta pitää purkaa. Mahdollisuudet jakautuvat yhä epätasaisemmin. Sitä ei voi sallia".
Myös vähemmistöjen oikeudet ovat tärkeitä. Homot tarvitsevat sukupuolineutraalin avioliittolain, ja maahanmuuttajat tarvitsevat koulutusta ja kotoutusta, eivät rasismia.
Tue kampanjaa osoitteessa http://www.vihreat.fi/lahjoita
