13 Katja Andrejev
13 Katja Andrejev
Järkeä päätöksentekoon!
Olen haminalainen 29-vuotias Vihreä, Katja Andrejev, ja ehdolla eduskuntaan 2011 vaaleissa. Olen kahden taaperon äiti, MBA, sekä päätoiminen toimistotekniikan tuntiopettaja ammattioppilaitoksessa.
Haminan seudun Vihreät ry: puheenjohtaja 2006-
Kymenlaakson Vihreät Naiset ry:n puheenjohtaja 2011-
Haminan kaupungin kaupunginvaltuutettu 2009-
Osuuskauppa Ympyrän edustajiston jäsen 2009-
Haminan seurakunnan kirkkovaltuutettu 2011-
Tavoitteenani on eduskunnassa pitää yllä maakuntamme ääntä – olla osana mahdollistamassa elämisen arvoinen elämä jokaiselle.
Jokaiselle ihmiselle pitää saada mahdollisuus opiskella ja tehdä työtä! Nuorten syrjäytymiseen pitää puuttua takaamalla jokaiselle opiskelupaikka, sekä matalan kynnyksen apua vaikeisiin aikoihin. Uusiutuva energia antaa mahdollisuuden muutosvaiheessa olevalle teollisuudellemme ja on potentiaalinen työllistäjä niin nuorille kuin heille jotka ovat jääneet sataman ja paperiteollisuuden muutoksessa työttömiksi.
Jokainen ihminen on tärkeä! Vaikeinakaan taloudellisina aikoina ei muiden jakoihin saa jäädä he, joilla ei ole voimia itse puolustaa itseään. Lapset, vanhukset, kehitysvammaiset, syrjäytyneet ja muut hiljaiset yhteiskunnassamme tarvitsevat usein eniten apua, ja heiltä se ensimmäisenä ollaan ottamassa pois, koska he eivät itse osaa pitää puoliansa. Kun kivijalka on kunnossa, voi sen päälle rakentaa toimivan yhteiskunnan jossa sosiaalinen kestävä kehitys toteutuu!
Jokaiselle ihmiselle pitää antaa mahdollisuus kokea luonto! Luonto ei ole vain sampo josta ammennetaan luonnonvaroja taloutemme pyörittämiseen, vaan se on voimavara jota pitää hyödyntää kestävästi niin että tulevatkin sukupolvet voivat siitä nauttia. Turpeennosto, metsien tehohakkuut, ja itämeren saastuttaminen ovat alueemme suurimmat ongelmat joilta edelleenkin liikaa suljetaan silmät. Riistolle pitää olla vaihtoehtoja!
Tue kampanjaani lahjoituksella: www.vihreat.fi/lahjoita?ehdokas=9982
