Kunnallisvaalit 2008 - ehdokkaat - Parikkala
Kunnallisvaalit 2008 - ehdokkaat - Parikkala
42 Karjalainen, Jorma
lehtori
Olen yläkoulun ja lukion ja lukion kieltenopettaja Parikkalasta. Opetan koulussa englantia, venäjää ja ruotsia.
Olen toista kertaa naimisissa, minulla on kaksi aikuista lasta ja nykyisestä liitosta 13-vuotiaat kolmospojat, joten tiedän varsin tarkkaan lapsiperheiden ongelmat.
Miksi olen vihreä? Minua harmittaa ja huolestuttaa Simpeleenjärven likaantuminen ja venepaikkani Puruveden Savonlahden ruohikoutuminen metsäojitusten ja lannoitteiden väärän käytön takia. Lisäksi lapsuuden kotini lähellä oleva lampi tuhottiin jo yli 40 sitten laskemalla siitä vedet. Sen jälkeen se ei ole soveltunut virkistyskäyttöön. Lisäksi allergisena minua huolestutta ilman saastuminen.
Olen ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaana, mutta kokemusta on tullut yhteisistä asioista OAJ:sta. Olen OAJ:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ollut vuodesta 1992 saakka. Nyt OAJ:n Etelä-Karjalan piirin varapuheenjohtajana ja varamiehenä pääsin OAJ:n valtuustoon. Siis osaan ja tiedän miten yhteisiä asioita hoidetaan. Olen tottunut ja selväsanainen esiintyjä. Minulta asiat asiat hoituu ja menevät eteenpäin!
|
Kunnallispoliittista kokemusta sain Helsingissä, jossa olin koululautakunnan jäsen vuosina 1982-1986. Nykyään toimin Parikkalassa hoitoapulaisena kehitysvammaisten asuntolassa. Olen erityisen huolestunut kotijärvemme, Simpelejärven huonontuvasta kunnosta. Toivon myös paikkakunnalle uusia luonnonsuojelualueita metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luontomatkailun käyttöön. Arvostan yhdistystoimintaa ja olen mukana Särkisalmen nuorisoseurassa ja Parikkalan mielenterveysseuran hallituksessa. Ääni vihreille on ääni paremmalle tulevaisuudelle! puh. 044 259 8223 |
44 Vilska, Veijo
freelance-valokuvaaja
Olen 55-vuotias syntyperäinen parikkalainen freelance-valokuvaaja ja nyt toista kertaa vihreänä ehdokkaana kuntavaaleissa. Opiskelin Helsingin Yliopistossa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Opinnot jäivät kuitenkin viime silausta vaille, sillä innostuin vapaaehtoisesta luonnonsuojelutyöstä. Parikkalan Siikalahden suojelu olikin pitkä, kivulias ja opettavainen savotta. Samalla suomalainen luonnonsuojeluliike tuli tutuksi eri tasoillaan. Toimin kaikkiaan kahdeksan vuotta paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana ja Luonnonsuojeluliitto noteerasi toimintani kultaisella ansiomerkillä vuonna 2003.
Nyt olen työskennellyt Hiitolanjoen saamiseksi kunnon lohijoeksi. Vihreiden suuri haaste on saavuttaa kannatusta ennakkoluuloisella maaseudulla. Se onkin oikea haasteiden haaste. Nyt Parikkalassa on kolme vihreää ehdokasta vaaleissa. Äänestäjistä riippuu, hiipuuko vihreä valo vai alkaako se tuikkia entistä kirkkaammin. puh. 050 595 2190

