94 Meri Lumela
94 Meri Lumela
Olen 46-vuotias perusopetuksen rehtori ja kolmen lapsen äiti. Koulutukseltani olen luokanopettaja. Pidän tärkeänä, että myös tulevaisuudessa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus turvalliseen ja terveeseen kasvuun sekä hyvään oppimiseen asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta. Tämä edellyttää sitä, että koulutus nähdään keskeisenä yksilön ja yhteisön elämän laatuun vaikuttavana tekijänä, jonka ylläpitämiseen ja kehittämiseen suunnataan tarvittavat voimavarat.
Jokainen ihminen vaikuttaa oman ja yhteisen maailmamme muutoksen suuntaan omilla valinnoillaan. Haluan omalta osaltani edistää tasa-arvoista ja suvaitsevaa suomalaista yhteiskuntaa, jossa meillä on toimivat julkisesti rahoitetut peruspalvelut, sekä tahto ja keinot pitää huolta toinen toisistamme elämän eri vaiheissa lapsuudesta vanhuuteen. Kestävä ja pitkäjänteinen talouspolitiikka, ympäristöstä huolehtiminen ja vastuulliseen kuluttamiseen sitoutuminen muodostavat perustan myös huomisen hyvinvoinnille.
Lue lisää: http://www.vihreatehdokkaat.fi/meri.lumela
