Työtä ja työn iloa - myös maahanmuuttajille

Iiris Kivimäki 10.3.2007

Iiris Kivimäki blogikuva Eilen julkistettiin tärkeä avaus Maahanmuuttajat töissä Suomessa eli maahanmuuttajien työllistymistä koskevat vihreiden aloitteet.Ei vaan puhuttu maahanmuuttajista jonain kohteena vaan yhdessä etsittiin uusia, luovia ratkaisuja.

Paikalla olleet maahanmuuttajat korostivat, että Suomi on ihan hyvä maa, mutta esimerkiksi kiintiöt voisivat auttaa maahanmuuttajia työllistymään kuntien ja valtion palvelukseen. Samoin nöyryyttävä B-lupa johtaa käytännössä paperittoman henkilön elämään: olet jossain rekisterissä, mutta et kuitenkaan ole olemassa - sinulta puuttuu oikeus tehdä työtä, opiskella ja suunnitella elämääsi - elät jossain välitilassa jopa vuosia.

Suomesta puuttuu kokonaisvaltainen ja johdonmukainen maahanmuuttopolitiikka. Kyse on yhä kontrollivallasta. Maahanmuuttajat ovat kuitenkin meille voimavara. Ja edessä häämöttää työvoimapula. Saksassakin nostettiin juuri eläkeikää.

Moni työnantaja on kokenut eri kulttuurien kohtaamisen ja kansainvälisyyden innostavana ja työyhteisöä parantavana lisänä. Työperustaista maahanmuuttoa on helpotettava. Koulutus ja kielen oppiminen ovat keskeisiä lähtökohtia tänne muuttaville.

Itsekin paluumuuttajana olen iloinen, kun saamme Suomeen uusia ajatuksia ja dynamiikkaa. Kotoutuminen ei ole ongelmatonta, mutta mikäpä elämässä on. Paljon voi oppia muiden maiden ratkaisuista. Maahanmuuttopolitiikan tulee olla inhimillistä ja ihmiskasvoista.

Vihreiden avaukset perustulosta ja maahanmuutosta tuovat syvyyttä vaalikeskusteluihin. Meillä on niitä paljon kaivattuja visioita. Ei siis ihme, että Helsingin Sanomien lukijatutkimus vaan antoi lisävauhtia meille: Vihreitä pidettiin siinä positiivisimpana puolueena. Hyvää kampanjointia! 

Iiris Kivimäki

 

Re: Kiintiöistä enemmän haittaa kuin hyötyä

Kirjoittanut Markku Hannula 11.03.2007
Helsinkiläinen perheenisä wrote:

Lähtökohtaisesti on tietenkin oikein, että maahantulija on töissä -- etenkin, kun vaihtoehtona on veronmaksajien rahoilla eläminen. Keinona kiintiöpaikat on kuitenkin onneton.

Tämä keskustelu kiintiöistä on käyty ennenkin - silloin kun kuntien lautakuntiin tuli sukupuolikiintiöt. Hyvinhän tuo kuitenkin on mennyt. Paitsi että naisten kokemus saatiin mukaan kiinteistö- ja taloushallintoon, saatiin myös mieskokemus sosiaali- ja terveyspuolelle.

Re: Kiintiöistä enemmän haittaa kuin hyötyä

Kirjoittanut Helsinkiläinen perheenisä (ei varmistettu) 11.03.2007
Markku Hannula wrote:

Tämä keskustelu kiintiöistä on käyty ennenkin - silloin kun kuntien lautakuntiin tuli sukupuolikiintiöt. Hyvinhän tuo kuitenkin on mennyt. Paitsi että naisten kokemus saatiin mukaan kiinteistö- ja taloushallintoon, saatiin myös mieskokemus sosiaali- ja terveyspuolelle.

No ei ole noin. Sukupuolikiintiöistä seurasi nimenomaan paljon noita em. kiintiöiden ongelmia ja ne yhä edelleen myrkyttävät tasa-arvokeskustelua.

Onko työvoimapula huutava vai huuhaata

Kirjoittanut reino (ei varmistettu) 10.03.2007

Ohjelmassa oli paljon täysin järkeviä käytännön ajatuksia maahanmuuttajien sopeutumisen ja työllistymisen edistämiseksi. Toivon, että joku puolue ottaisi asiakseen edistää vastaavalla tavalla myös suomalaisten pitkäaikaistyöttömien ja syrjäytyneiden asioita.

Tällä hetkellä näyttää yhä selvemmin siltä, että minkäänlaista työvoimapulaa ei ole tulossa. Tämä vienee pohjan kokonaan pois työperäisten tai humanitaaristen maahanmuuttajien laajamittaiselta houkuttelemiselta Suomeen.

Ratkaisu siivousalan työvoimapulaan on se, että ihmisille tarjotaan asiallinen palkka, riittävästi tunteja ja asialliset työolot. Ratkaisu hoitoalan työvoimapulaan on se, että rankasta työstä maksetaan asiallinen palkka ja pätkätöitä vähennetään. Nämä molemmat ovat ratkaistavissa, jos rahat käytetään suomalaisten työttömien palkkaamiseen.

Onko Vihreiden mielestä jonkinlainen katastrofi, jos väestön, kulutuksen ja/tai talouden kasvu Suomessa hidastuu tai jopa kääntyy laskuun? Globaalistihan väestöräjähdys on suurin haaste maapallon tulevaisuudelle, selvästi jopa kuuluisaa ilmastonmuutosta pahempi. Onko Vihreiden mielestä ekologisesti järkevää siirtää suuria määriä ihmisiä matalan kulutuksen maista korkean kulutuksen maihin? Etenkin pohjoisessa sijaitseviin korkean kulutuksen maihin, kuten Suomi, jossa kunkin asukkaan ekologinen jalanjälki väkisinkin on moninkertainen lämpimiin maihin verrattuna?

Asiantuntijat yksimielisiä työvoimapulasta?

Kirjoittanut Andreas (ei varmistettu) 11.03.2007

"Tällä hetkellä näyttää yhä selvemmin siltä, että minkäänlaista työvoimapulaa ei ole tulossa. Tämä vienee pohjan kokonaan pois työperäisten tai humanitaaristen maahanmuuttajien laajamittaiselta houkuttelemiselta Suomeen."

Miksi tutkijat/asiantuntijat sitten usealla taholla - ja ylitse aate/puoluerajojen - ovat tästä edelleen täysin vastakkaista mieltä? Viimeisimpänä veronmaksajien keskusjärjestö. Työperäisen maahanmuuton lisääminen on kaikkien eduskuntapuolueiden keskeisellä agendalla Perussuomalaisia lukuunottamatta. Soinikin on vain populisti, ei hän ainakaan mitään tutkimusta ole esille tuonut kantojensa tueksi.

B-lupa

Kirjoittanut Janne (ei varmistettu) 10.03.2007

Ihan lyhyesti yksi juttu, johon kaipaisin selvennystä: eikös b-lupa myönnetä sellaiselle ihmiselle, joka on tullut tänne turvapaikanhakijana eli pakolaisena, mutta jonka ei kuitenkaan ole katsottu näitä ehtoja täyttävän, ja jolle ei ole muutenkaan haluttu myöntää oleskelulupaa? Eikö nämä ihmiset pitäisi pikimmiten lähettää kotiinsa takaisin?

Re: B-lupa

Kirjoittanut Tapio Laakso 11.03.2007

No Ulkomaalaisvirasto tosiaan haluaisi periaatteessa lähettää b-luvan saaneet takaisin. Yksikään poliisi vain ei uskaltaudu hoitamaan karkoitusta Afganistaniin, Irakiin tai Somaliaan. Näistä maista tulevat käytännössä kaikki b-luvan saaneet.

Tapio Laakso

Re: B-lupa

Kirjoittanut reino (ei varmistettu) 12.03.2007
Tapio Laakso wrote:

No Ulkomaalaisvirasto tosiaan haluaisi periaatteessa lähettää b-luvan saaneet takaisin. Yksikään poliisi vain ei uskaltaudu hoitamaan karkoitusta Afganistaniin, Irakiin tai Somaliaan. Näistä maista tulevat käytännössä kaikki b-luvan saaneet.

Onko tosiaan näin? Tämähän kuulostaa kauhealta. Perustuuko näkemykseesi faktoihin (esim. kyselytutkimukseen, jossa on tosiaan kysytty Suomen jokaiselta poliisilta, että löytyykö uskallusta) vai pelkkään vihreään ajatusmaailmaan?

B-luvan saaneet ovat sellaisia "turvapaikanhakijoita", joiden hakemus on todettu perusteettomaksi. He eivät siis täytä mitään turvapaikan saamisen ehtoja. He ovat opportunisteja, jotka yrittävät väärinkäyttää järjestelmää, joka on luotu todellisessa hädässä olevien auttamiseen. B-luvan saaneet "turvapaikanhakijat" ovat siis niitä, jotka käytännössä estävät todellisia avun tarvitsijoita saamasta apua ajallaan.

Onko mitään tehtävissä sen eteen, että suomalaiset poliisit uskaltautuisivat saattamaan näitä palautettaviksi määrättyjä turvapaikkashoppailijoita heidän kotimaihinsa? Jos vapaaehtoisi ei isänmaallisilla perusteilla löydy (itse uskon että löytyy), niin ehkä voisimme koittaa tarjota lisää rahaa. Mikään kustannus ei ole liian suuri siihen verrattuna, mitä näiden perusteettomien turvapaikkashoppailijoiden elättäminen maksaa. Puhumattakaan siitä, millaisen viestin aiheettomien turvapaikanhakijoiden palauttaminen tai palauttamattomuus maailmalle lähettää.

Viimeisenä vaihtoehtona voisimme yrittää ulkoistaa B-lupalaisten palauttamisen jollekin kansainväliselle firmalle. Kansainvälistyminen ja ulkoistaminen ovat nyt muotia. Olen aivan varma, että rahalla löytyy sellainen firma, joka pystyy hoitamaan aiheettomien turvapaikkashoppailijoiden palauttamisen heidän ainutlaatuista ja ihmeellistä ihmisarvoaan kunnioittaen.

www.b-lupa.net

Kirjoittanut Tapio Laakso 11.03.2007

Jos kiinnostaa tutustua b-lupa -asiaan tarkemmin niin suosittelen:

www.b-lupa.net

Tapio Laakso | 47 - Hki | www.tapiolaakso.net

Maahanmuuttajien puolesta puhuminen

Kirjoittanut Veikko (ei varmistettu) 10.03.2007

Suomessa asuvista n. 110000 ulkomaalaisesta suurimmat ryhmät muodostavat venäjän, viron ja ruotsin kansalaiset. Somaleita joukossa on vain noin 4%. Kuitenkin ohjelmanne julkaisutilaisuudessa esiintyivät näkyvästi vain somalit. Miten olette ottaneet huomioon muut maahanmuuttajaryhmät ja onko jossain nähtävillä esim. näiden kolmen suurimman maahanmuuttajaryhmän kommentteja ohjelmastanne?

Re: Maahanmuuttajien puolesta puhuminen

Kirjoittanut Tapio Laakso 11.03.2007

Muistuttaisin, että maahanmuuttajat ovat yksilöitä siinä missä suomalaisetkin. Tapahtumassa esiintyneet somalialaistaustaiset ihmiset eivät voi puhua "somalialaisten puolesta" sen enempää kuin minä tai sinä voimme puhua "suomalaisten puolesta". Eli kyse ei ollut sen kummemmasta edustamisesta vaan paikalla oli edustajia järjestöstä, johon Vihreät ovat olleet yhteydessä sekä Vihreiden ehdokas Zahra Abdulla.

Ei ole olemassa mitään tahoa, joka voisi antaa "virolaisten" tai "venäläisten" kommentteja ohjelmaan.

Ohjelman valmistellut ryhmä on perustettu, koska Vihreään eduskuntaryhmään tulee jatkuvasti yhteydenottoja kohtuuttomiin tilanteisiin joutuneilta ihmisiltä. Näitä ihmisiä on hyvin monista eri kansallisuuksista.

Tapio Laakso | 47 - Hki | www.tapiolaakso.net

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa