Hiljaisuutta...

...on harvoin tarjolla Helsingissä. Jos koskaan. Huomasin sen taas tänään, kun tapasin ystäväni, joka kuulee huonosti. Ehdottamassani lounaskahvilassa soitettiin musiikkia, joka jäi käytännössä taustameluksi, mutta oli riittävän kovalla häiritäkseen kuuntelua. Onneksi ystävällinen työntekijä suostui laittamaan musiikkia hiljemmalle. Ystävälläni on kuulolaite ja hän lukee huulilta, mutta ihanteellinen tila kommunikointiin olisi hiljainen ja rauhallinen, keskittymisen ja eri aistien yhteistyön mahdollistava.

Huonokuuloiset joutuvat stressaamaan ja skarppaamaan jatkuvasti, koska ympäristö ei ota heitä huomioon. Taustamelua on kaikkialla, ihmiset puhuvat epäselvästi ja toistensa ohi, musiikki on liian kovalla. Tinnitusvaivaisetkin saavat käyttää luovuutta keksiäkseen huvituksia ja tapaamispaikkoja, baarit ja keikat kun ovat enimmäkseen kiellettyä aluetta. Televisio-ohjelmista tekstitetään vain murto-osa.

Usein unohdetaan, että esteettömyyden ja saavutettavuuden käsitteet eivät viittaa vain liikuntaesteisiin, vaan myös kuuloon, näköön, kieleen jne. Voitaisiinko sopia, että yhteiskuntaa rakennettaisiin jo alunperin ihan kaikille? Niin ettei jälkeenpäin tarvitse miettiä, mihin parannuksiin on varaa. Tästä kirjoittaa hiukan laajemmin ymmärrettynä myös Tiia Aarnipuu (http://aarnipuu.blogspot.com/).