Oulunmutka

Tulin katsomaan, että Oulu on paikallaan ja että meidän piha näyttää kivasti niityltä. Nahani jäi Mikkeliin viikoksi hoitoon, koska minä hiippailen aika lailla ympäri maata ymmärtääkseni, minne olisi hyvä asettua hetkeksi. Ei Oulukaan nyt huonolta tunnu: tänne oli kiva tulla, mutta luulen sen johtuvan valtaosin siitä, että tiedän pakenevani hetkeksi johonkin muuhun kaupunkiin. Yleensä Ouluun paluu on tuntunut kolkolta. Valtaosin ehkä siksi, että täällä olen niin kaukana meidän perheestä.

Aloitin päiväni heittämällä pois vanhoja seminaarimateriaaleja ja valtuuston esityslistoja. En ole kurkannut niiden väliin kertaakaan sen jälkeen, kun olen ne jemmannut, joten totesin ne vihdoin turhaksi paperiksi. Ajattelin jatkaa tätä rataa ja katsella hyllyjä läpi.

Oskari lähti katsomaan mummoaan Tornioon. Mulla on hyvä olo. Tässä asunnossa ei ole mitään, mistä haluaisin eroon, mutta jos on lähdettävä kaupungista, on asuntoa vaikea jättää. Ei ehkä mahdotonta kuitenkaan, katsotaan. Ja kyllä, kyllä mä tulen Ouluun takaisin ja hoidan esimerkiksi valtuuston. Ja kyllä, mulla on vähän huono omatunto, tai ainakin selittämisentarve äänestäjilleni. Jos haluat tietää, miksi lähden, voit kysyä (mä muokkaan sitten poliitikkona jokaiselle oman sopivan vastauksen, heheh). Ei tässä sen kummempaa dramatiikkaa ole, joskus vaan pitää käydä muualla.

Olen lukenut kirjoja. En kovin montaa kokonaista, mutta joitakin. Esim. Vogelin legendaarista Luonnonlääkintä-opusta ja Paulo Coelhon Piedrajoen rannalla istuin ja itkin. Ja niille, jotka tietää, miten vaikeaa lukeminen mulle on, tämä ehkä kertoo jotain. Minä ainakin olen tyytyväinen. Ostin myös akryylivärit. Yhden pienen taulun olen maalannut, enkä ole siihen kovin tyytyväinen, mutta maalasinpa kuitenkin. Ja sitten olen ihastunut Kwanin kappaleeseen Shine.