Venäjä, Venäjä, Venäjä – suoraa puhetta?
Venäjä, Venäjä, Venäjä – suoraa puhetta?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen peräänkuuluttaa suoraa puhetta Suomen ulkopolitiikasta. Taustalla on puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Yhdysvalloissa jossa tämä totesi, että Suomen turvallisuusuhkia on kolme: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Mutta onko tämä suoraa puhetta ja jos on, minkälaista?
Ministeri Häkämies korosti Yhdysvalloissa pitämässään puheessa Suomen puolustuksen merkitystä. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee vahvaa kansallista puolustusta, kykyä koko maan puolustamiseen. Ministerin puheenvuorosta välittyy vahva sotilaallisen puolustuksen käsitys, johon liittyvät alueellinen puolustus ja yleinen asevelvollisuus. Venäjästä puolestaan todetaan, että Venäjä vahvistaa nyt sotilaallista voimaansa öljy- ja kaasuvarojen turvin. Ministeri kysyy olisiko Venäjä valmis käyttämään tätä voimaansa myös lähialueillaan. Vertauksenomaisesti puheessa viitataan Viron patsaskiistaan, pohjoisnavalle tehtyyn tutkimusretkeen ja Kuolan niemimaan sotilaalliseen merkitykseen. Yhteenvedossa Häkämies toteaa, että Venäjä ei ole Suomelle sotilaallinen uhka, mutta jatkaa heti perään, että geopolitiikka on palaamassa takaisin ja palaamassa vahvasti: ”Geopolitiikka on takaisin ja sen on takaisin voimalla, ja meillä joilla on vastuu Suomen kansallisesta puolustuksesta on vedettävä tietyt johtopäätökset”. Puhe on kiistämättä ristiriitainen ja antaa aihetta ihmetykseen.
Olen Häkämiehen kanssa samaa mieltä siitä, että turvallisuusuhka – mutta ei siis sotilaallinen – on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Venäjä on Suomen energiahuollolle uhka, jos se päättää lopettaa tai rajoittaa Suomen kaasutoimituksia. Olemmehan lähes täysin naapurin kaasusta riippuvaisia. Venäjä on myös uhka ympäristömme turvallisuudelle. Lähialueiden ydinvoimalat ovat selkeä riskitekijä. Kolmas uhka liittyy suomen talouskehitykseen. N-liiton romahdettua Suomi joutui lamaan. Mikäli Venäjän talous jostain syystä romahtaisi, olisi sillä seurausvaikutuksia myös Suomen talouteen.
Kysymys kuuluukin miksi ministeri Häkämies puhui epäsuoraan Suomen sotilaallisesta turvallisuudesta liittämällä sen Venäjän turvallisuusuhkaan? Venäjä on myös minun mielestäni Suomelle turvallisuusuhka, mutta edellä mainitsemani kolme uhkaa eivät liity sotilaalliseen uhkaan. Niitä uhkia vastaan ei puolustauduta yleisellä asevelvollisuudella eikä alueellisella puolustuksella. Ne voivat olla merkki geopolitiikan paluusta, mutta aivan toisessa mielessä kuin ministeri Häkämies asian ymmärtää. Energiahuoltoon, ympäristön turvallisuuteen ja talouteen liittyvien uhkakuvien torjuminen vaatii nimenomaan ja ennen kaikkea yhteistyötä, yhteistyötä ja yhteistyötä.

Tyypillistä
... vihreätä soopaa!!!
Vaikea sanoa mitä irtopisteitä tälläkin kynäilyllä yritetään kerätä mutta ohut argumentointi itsestäänselvyyksiä vastaan tuskin lienee se tapa jolla niitä edes hallituksen ulkopuolella saadaan - saatikka sitten sen sisällä. Siviilipalveluksen ihannoijien keskuudessa tämä tietysti saattaa herättää positiivista vastakaikua, joka lieneekin vuodatuksen tarkoitus.
Ne jotka kiistävät Venäjän olevan - huom. ministeri Cronberg - turvallisuusHAASTE Suomelle elävät irrallaan reaalitodellisuudesta. Mainitut kolme asiaa ovat tärkeitä ja huomioon otettavia seikkoja mutta niitä ei voida irrottaa Venäjän - tai muun suurvallan - kyseessä ollessa sotilaallisesta haasteesta.
Tämäkö on nyt se tapa jolla pääministerin suosituksen mukaisesti - ja Heidi Hautalan mielestä oikean linjan mukaisesti - pidättäydytään kommentoimasta toisten hallinnonalojen ja ministeriöiden toimivaltaan kuuluvia asioita? Tyhjiä kommentteja irtopisteiden keräämiseksi?
Minkä ihmeen takia meidän teitä Vihreitä pitääkin riippakivenä kannatella niskassamme kun teistä ei todellakaan ole mitään muuta kuin vaivaa, vaivaa ja vaivaa???
Pitäkää nokkanne siellä omalla osoitetulla tontillanne. Miettikää sivarien oikeuksia oikeuspoliittisesta näkökulmasta ja kommentoikaa sitä! Tulee vähemmän tyhjää pulinaa eetteriin...
Miksi hallituksessa?
Lukiessani tähän juttuun liittyviä uutisia aloin miettimään, että onko ne Vihreät hallituksessa vai ei (vaaleista on jo aikaa nääs)? Päädyin tänne ja muistin, että onhan ne. Nyt vaan ihmettelen, että miksi olla hallituksessa niitten puolueitten kanssa, jotka loppujen lopuksi edustavat aivan vastakkaisia tavoitteita? Aiotteko kenties halata ne kuoliaaksi? Ei onnistu. Äänestin teitä taas kerran. Ehkä seuraavalla kerralla jätän äänestämättä ketään. Te olette nyt vähän niin kuin tamburiinin soittaja sinfoniaorkesterissa. Teiltä ei ainakaan kysytä mikä biisi soitetaan seuraavaksi :-)
Vanhanen ja Halonenkin
Vanhanen ja Halonenkin irtisanoutuivat Häkämiehen lausunnoista.
Vihreät oppositioon
Jotenkin veikkaan, että Vihreät löytävät itsensä ennen tämän vaalikauden loppua syystä tai toisesta oppositiosta. Sen verran jyrkkä ero Vihreillä on (muihin?) porvarillisiin puolueisiin.
Suomen turvallisuuspoliittiset asiat on ratkaistava tässä ja nyt ja esimerkiksi se, että vaikka Viro kieltäytyikin, niin Suomi olisi sallimassa Venäjän vetää kaasuputken merialueensa läpi, on sulaa hulluutta. Suomen olisi pitänyt sen sijaan yhtyä Baltian maiden ja Puolan käsitykseen siitä, että putki on vedettävä maitse.
Vanhanenkaan ei nyt voi liikaa sooloilla, koska Vihreistä hän voi luopua, mutta ei Kokoomuksesta. Vihreitä ei äänestysmatematiikan perusteella tarvitsisi korvata millään tai jos pitää, niin Kristillisdemokraateilla. Ainoa tapa Kokoomuksen syrjäyttämiseen olisi rakentaa punamultahallitus ja siihen ei keskustan kentältä tällä hetkellä ikimaailmassa suostuttaisi.
Venäjä,
Minä en yhdy puolustusministeri Häkämiehen Venäjä x
3- lausahdukseen.
Jos tällä tavoin asioita käsitellään, realistisempi
lista olisi ollut Venäjä,Yhdysvallat ja Kiina.
Venäjä on todellinen uhka ensisijassa IVY- maille ja
omille kansalaisilleen sekä esim. ydinmateriaalikauppojen
kautta koko maailmalle, mutta ei erityisesti EU:lle.
Yhdysvalloissa Bushin hallinnon politikka on rampauttanut koko kansainvälisen järjestelmän
rakentavaa ja rauhanomaista toimintaa ja tulevia
mahdollisuuksia.
Kiina taas vahvistaa vauhdilla suurvallan rooliaan
ilman, että näkyvissä olisi vahvempaa sitoumista
jo hyväksyttyihin kansainvälisiin pelisääntöihin.
1990- luvulla asetettiin paljon toiveita esimerkiksi
kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja instrumenttien merkitykselle. Kiinan toiminta on vakavasti halvaannuttanut näitä toiveita.
Suomessa on keskustelu Yhdysvaltain suhteista nyt
tosi kapealla pohjalla tyyliin kuka pääsee tapaamaan
ja ketä. Näkyvien poliitiikkojen pitäisi
uskaltaa sanoa, että Bushin hallinnon politiikka
on monien teiden kautta turvallisuusuhka myös Suomelle.
Kalle Sysikaski
Häkämies sanoi päinvastoin kuin Tarja väittää
Taustalla on puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Yhdysvalloissa jossa tämä totesi, että Suomen turvallisuusUHKIA on kolme: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Mutta onko tämä suoraa puhetta ja jos on, minkälaista? [korostus lisätty]
Tarja, ainakaan lainauksessasi ei ole mitään suoraa. Häkämies sanoi:
Suomen tämän päivän kolme pääasiallista turvallisuusHAASTETTA ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. [...] Mielestäni olisi typerää ja virheellistä vetää sellainen johtopäätös, että uusi Venäjä muodostaisi UHKAN Suomen turvallisuudelle. Näin ei ole asian laita.
On vaikea ymmärtää, miten puolueen puheenjohtaja ja akateemisesti koulutettu ihminen kehtaa vääristellä toisen puheita noin törkeästi julkisessa lausunnossaan.
Häkämies ei puheessaan
Häkämies ei puheessaan käyttänyt ilmeisesti kumpaakaan sanaa, vaan puhui kielellä jota isännät ymmärsivät. Käännös ja kulttuurinen kehys muuttavat aina väistämättä sanan merkityssisältöä.
Mutta mikähän on se olennainen semanttinen ero sanoilla "turvallisuushaaste" ja "turvallisuusuhka".
Jos Venäjä on ainoastaan turvallisuushaaste, kannattaisiko jättää haaste vastaanottamatta. Silloin ei ole haastetta eikä uhkaa, eikä tarvita puolustusvoimia.
Jos turvallisuuden haastava asia ei uhkaa turvallisuutta, tarkoittiko Häkämies, että on kolme asiaa jotka EIVÄT uhkaa Suomen turvallisuutta - Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Onko uhka siis haasten vastakohta?
Häkämies ei puheessaan käyttänyt ilmeisesti kumpaakaan termiä, vaan puhui kielellä jota isännät ymmärsivät. Käännös ja kulttuurinen kehys muuttavat aina väistämättä sanan merkityssisältöä.
Mutta mikähän on se olennainen semanttinen ero "turvallisuushaasteella" ja "turvallisuusuhkalla".
Jos Venäjä on ainoastaan turvallisuushaaste, kannattaisiko jättää haaste vastaanottamatta. Silloin ei ole haastetta eikä uhkaa, eikä tarvita puolustusvoimia.
Jos turvallisuuden haastava asia ei uhkaa turvallisuutta, tarkoittiko Häkämies, että on kolme asiaa jotka eivät uhkaa Suomen turvallisuutta - Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Ohi aiheen
Pakko kirjoittaa kommentti ohi aiheen kun en löytänyt Soininvaaran esityksestä maahanmuuttajille tehdystä vaatimuslistasta mitään mainintaa näiltä sivuilta, joten puheenjohtajan sivu saa luvan käydä. Yritättekö vaikenemalla asiasta saada sen pois mielistä vanhaan kunnon vasemmistoilaistyyliin ? Kerrankin politiikolta suoraa puhetta maahanmuuttajille asetettavista minimivaatimuksista ja kaiken lisäksi vielä "rajat auki ulkomaalaisille ehdoitta" puolueen edustajalta. En viitsi kirjoittaa niitä tähän, mutta ne löytää kyllä Soininvaaran kotisivuilta. Lyhyesti voisi sanoa periaatteen olevan "maassa maan tavalla".Olisiko syynä vihreiden hiljaisuuteen juuri Soininvaaran eli yhden teidän omien ulostulo tässä asiassa ? Jonkun muun puoluekannan omaavan kirjoitettua Soininvaaran tavalla olisitte varmaan jo julkisuudessa huutaneet hänet rasistiksi ja natsiksi. Rajamäenhän olette jo leimanneet käytännössä samoista puheista muukalaisvihamieliseksi. Soininvaaran lista on niin järkevä, että sen voisi ottaa välittömästi käyttöön jo maassa oleville ja maasta tulevaisuudessa turvapaikkaa hakeville ulkomaalaisille.
Ohi aiheen
Soininvaara kirjoitti myös: "Tämähän on sinänsä toimenpiteenä turha, koska Suomessa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä ihan ilman allekirjoituksiakin." Olen tästä varsin samaa mieltä! Tuon blogimerkinnän kommenteissa monet maahanmuuttokriittisetkin epäilivät uudistuksen tehoa.
Haluaisit laittaa myös maassa jo olevat ulkomaalaiset allekirjoittamaan listan? Tulee mieleen etsivä Columbon "Vielä yksi asia..."