Sopu syntyi!

Onnistuimme välttämään viime hetkellä Suomen ehkä vaikeimman työtaistelutilanteen.

Hoitohenkilöstön palkkaongelma on muhinut vuosikymmeniä. Joidenkin mielestä naisten ammattijärjestöt eivät ole olleet tarpeeksi vahvoja ajamaan asiaansa. Enää arvio ei pidä paikkaansa: Tehy uskalsi haastaa työnantajan vieläpä tavalla, joka koetteli monia suomalaisen työsopimusjärjestelmän rajoja. Tuloksena oli kuitenkin ansaittu palkankorotus.
 
Vihreät onnittelevat Tehyä sinnikkäästä työstä sopimuksen aikaansaamiseksi ja näin myös askeleesta naisalojen palkkauksen parantamiseksi.

Muutama sana palkkaratkaisua edeltäneestä prosessista:

Tehyn palkkakiistasta syntyi julkisuudessa käsitys, että kyse olisi ainoastaan rahasta. Palkankorotusten lisäksi pöydässä oli kuitenkin myös Tehyn vaatimus omasta sopimusoikeudesta. Kuntatyönantaja neuvottelee pääsopimuksen yhdessä muiden kunta-alan järjestöjen kanssa, mikä teki ratkaisun löytämisestä hankalamman kuin se olisi ollut muutoin.
 
On luonnollista, että niin hallitus kuin kuntatyönantajakin katsovat ratkaisun mahdollisia kokonaisvaikutuksia kuntatalouteen ja ajattelevat myös tilannetta 2,5 vuoden kuluttua.

Tätä peilaten olen todella hämmästynyt siitä, että juuri oppositio, demarit ja Vasemmistoliitto etunenässä olivat pyytämässä valtiota apuun. Heidän vaatimuksensa oli, että valtion olisi maksettava kunnille Tehyn palkkavaatimuksesta koituva 600 miljoonan euron vuosittainen lisälasku.
 
Perinteisesti vasemmisto on voimakkaasti puolustanut työmarkkinaosapuolten oikeutta saada ratkaista itse palkkakysymykset. Hyvät periaatteet tuntuivat kuitenkin nyt oppositiossa unohtuneen.

Se, että palkkaratkaisu syntyi, vaati rohkeutta ja vastaantuloa niin työnantajalta kuin työntekijäosapuoleltakin. Ratkaisu on tasapainottelua Tehyn oikeutettujen palkkavaatimusten ja kuntatalouden välillä.

Erityisesti me Vihreät toimimme hallituksessa taustalla aktiivisesti ratkaisun aikaansaamiseksi. Hallitus edesauttoi ratkaisun syntymistä muun muassa ilmoittamalla, että sosiaali- ja terveyspalveluihin ei tehdä uusia, henkilöstön määrän lisäämistä edellyttäviä säädöksiä.

Rahallisesti ratkaisusta osavastuun kantaa valtio, joka kompensoi kunnille kolmasosan ratkaisun myötä kasvavista terveydenhoitomenoista valtionosuuksien kautta. Lisäksi valtio kohdentaa rahoitusta muun muassa terveydenhuollon työhyvinvoinnin edistämiseen.

Mitä olisi tapahtunut, jos työtaistelu olisi alkanut? Potilaiden turvaa ei olisi voitu taata sataprosenttisesti, vaikka suuri osa terveydenhoitohenkilökunnasta olisikin ollut työssä. Työtaistelu olisi ollut vaikea lopettaa, mikäli osapuolet eivät olisi löytäneet yhdessä ratkaisua. Pakkosovinto ei kuulu suomalaiseen työtaistelujen keinovalikoimaan. Onneksi emme joutuneet soveltamaan potilasturvalakia.

Kiitos sovinnon löytymisestä kuuluu sovittelulautakunnalle, valtakunnansovittelijalle ja työmarkkinaosapuolten neuvottelijoille. 

Toivonkin, että tehty sopimus parantaa nyt ne haavat, jotka työtaistelun uhka työpaikoilla ja työtovereitten välille aiheutti. Kansalaisten tuki oli varmasti paras viesti siitä, kuinka suuri arvostus terveydenhoitohenkilökunnalla on Suomessa.