Uusi uljas Kosovo

Terveisiä Pristinasta, itsenäisen Kosovon pääkaupungista. Osallistuin Kosovar Civil Society Foundationin järjestämään, European Agency for Reconstructionin (EAR) seminaariin, jonka tarkoituksena oli saattaa kosovolaisia kansalaisjärjestöjä yhteen eurooppalaisten kattojärjestöjen kanssa. Tapasin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita eli täkäläisiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöjä konferenssin ohessa, sillä sateenkaariväen asema on Kosovossa vielä niin vaikea, että järjestöaktiivitkaan eivät tule mukaan kansalaisyhteiskunnan yhteisiin tilaisuuksiin tai tiedotusvälineisiin.

Kokemuksena Pristina ympäristöineen ja kosovolaisten tapaaminen on ollut erittäin positiivinen ja lisännyt tietoani ja ehkä hiukan myös ymmärrystäni alueen asioista. Kosovon itsenäisyys tuntuu näiden päivien jälkeen vielä itsestäänselvemmältä tavoitteelta kuin ennen itsenäisyysjulistusta, ja samalla ihmetyttää, miten se onnistuttiin toteuttamaan.

Pitkä tie on kuitenkin vielä edessä. Monen Kosovon albaanin on vaikea ymmärtää, miksi itsenäisessä Kosovossa hyysätään vähemmistössä olevia serbejä perustuslakia myöten. Vähemmistöjen suojelun ja yhtäläisten oikeuksien ideaa ei ole helppo kirkastaa tilanteessa, jossa enemmistö on vuosikausia kärsinyt vähemmistön sorrosta.

Ilmapiiri vaikuttaa kuitenkin rauhalliselta, ja Kosovo ei missään nimessä ole sotatila-alue, ainakaan Pristinassa. Toimivia kansalaisjärjestöjä löytyy, mm. Kosovon naisverkostoon kuuluu 81 järjestöä ja nuorisoverkostoon yli sata järjestöä. Järjestöjen toimintaedellytyksiä edistää rahoitus, jota on järjestöille tarjolla niin EU:lta kuin Yhdysvalloistakin. Hyvä niin, joskin pitkällä tähtäimellä järjestöjen voi olla vaikea saavuttaa Kosovon ulkopuolisista rahoittajista riippumatonta asemaa, etenkin kun hallitus ei toistaiseksi myönnä avustuksia järjestöille. Jäsenmaksuilla toimintaa ei käytännössä pysty rahoittamaan mikään järjestö maassa, jossa kuukausipalkka on parinsadan euron luokkaa.

Aija