Eri maaseututyypit tarvitsevat erilaista politiikkaa

On suuren arvovalinnan paikka, keskitetäänkö valtion ja kuntien resurssit niiden maaseutualueiden tarpeisiin, joilla on parhaat kehitysedellytykset, vai pyritäänkö syrjäiset ja heikommin menestyvät alueet pitämään yhteiskunnan kehityksessä mukana. Vihreiden mielestä on pidettävä huolta myös syrjäisten alueiden ihmisistä, se on yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden edellytys.

Maaseudusta puhuttaessa on olennaista erottaa maaseutualueiden keskinäinen erilaisuus. Kukin maaseututyyppi tarvitsee tuekseen erilaisia toimenpiteitä. Yhteistä maaseutualueille on kuitenkin harva asutus ja siitä seuraavat olosuhteet. Näitä ovat mm. peruspalveluiden saatavuusongelmat ja pitkät etäisyydet.

Kaupunkien läheinen maaseutu

Nykyisin kaupunkien läheinen maaseutu tarkoittaa työssäkäyntialuetta, josta pendelöidään eli matkataan päivittäin kaupunkiin työhön. Kaupungin läheisyys näkyy nopeana väkiluvun kasvuna ja asutuksen leviämisenä. Alueet sijaitsevat tyypillisesti hyvillä viljelysalueilla, joilla kaupunkien laajat markkinat tukevat elinkeinoja.

Ydinmaaseutu

Ydinmaaseuduksi nimitetään alueita, jotka ovat työssäkäyntialueita kauempana ja joissa perinteiset maaseutuammatit ovat yleisiä. Alueella on paljon alkutuotantoa, mutta myös teollisia keskittymiä. Elinvoimaisia kyliä ja kuntakeskuksia on yleisemmin Etelä- tai Länsi-Suomessa.

Harvaan asuttu maaseutu

Kaikkein syrjäisimmät ja harvaan asutuimmat osat maaseudusta taantuvat. Niiden ongelmat ovat toisenlaisia kuin kahden edellä mainitun maaseututyypin. Elinkeinot supistuvat, palvelut kaikkoavat ja väki vähenee. Haasteena on ylläpitää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen elinkelpoisuutta.

Erityisalueet

Maassamme on maaseutualueita, joihin liittyy omia erityiskysymyksiä ja jotka eivät kuulu edellä olevaan maaseututyyppijaotteluun. Lappi on valtaosaltaan syrjäistä maaseutua ja alueen erityiskysymyksiin liittyy myös kysymys saamelaisten ja muiden Lapin asukkaiden suhteista erityisesti maanomistuksen ja -käytön osalta. Lapin metsien hakkuissa tulee harjoittaa malttia, jotta porojen laidunmaat eivät kärsi tarpeettomasti. Näin suojataan tehokkaasti luonnon monimuotoisuutta, mahdollistetaan perinteinen poronhoito ja luodaan edellytykset ILO:n sopimuksen alkuperäiskansojen oikeuksista ratifioinnille.

Saaristoalueet ovat toinen erityistä huomiota vaativa alue. Saaristokunnat ovat muita pulmallisemmassa asemassa, koska liikkuminen on hankalampaa, väestö hajallaan ja palveluiden järjestäminen siten vaikeaa. Kelirikko tuo oman lisänsä haasteisiin. Monien elinkeinojen harjoittamisen olosuhteet ovat vaikeampia saaristoalueella kuin mantereella. Vastaavasti saaristoon liittyy oma erityisluonteensa, joka on suuri voimavara alueen asukkaille ja tuo mm. matkailijoita. Saariston vaikeuksiin pitää tarjota tukea, mutta samalla pidättäytyä sellaisista toimista, jotka vaarantavat saariston oman luonteen säilymisen.