Hallinnolliset kysymykset

Vihreillä on selkeä tahto pitää maaseutu asuttuna ja tasa-arvoisena osana Suomea. Ei ole realistista eikä toivottavaakaan pitää Suomen jokaista neliökilometriä asuttuna, mutta on olennaista, että ihmiset voivat vapaasti valita asuinpaikkansa. Aina tämä ei toteudu, ja liian monella on käytännön pakko muuttaa pois kotiseudultaan. Tämän vastentahtoisen muuttoliikkeen ehkäisyn tulee olla politiikan ohjenuorana.

On tärkeää, ettei hallinto hankaloita maaseudulla toimimista. Byrokratia ja poliittinen päätöksenteko järjestetään usein ajatellen pääasiassa kaupunkien ja muiden taajaan asuttujen alueiden todellisuutta, mikä jättää maaseutualueet marginaaliin. Maaseutu tarvitsee tuekseen räätälöityä maaseutupolitiikkaa. Hallinnollisia toimia, lakeja ja asetuksia tehtäessä pitää arvioida ehdotusten maaseutuvaikutukset. Hyvääkin tarkoittavilla toimenpiteillä voi olla kielteisiä vaikutuksia, jos ymmärrys todellisista vaikutuksista puuttuu.

Valtio ja kunnat eivät saa olla päätöksillään edesauttamassa hallitsemattomia muutoksia, jotka vaikeuttavat maaseudun elämää. Avainpalveluiden lakkauttaminen on aikaansaanut kylissä ketjureaktioita, joissa kaikkien palveluiden saatavuus heikkenee. Tyypillisiä esimerkkejä ovat postit, kaupat ja kyläkoulut. Palveluverkkoja mietittäessä pitää pohtia kokonaisvaikutusta ihmisten arkeen eikä vain yksittäisen palvelun saatavuutta. Kadonneita palveluita pitää elvyttää valtion, kuntien, kolmannen sektorin ja yksityisten tahojen yhteistyöllä.

Kuntien olisi otettava oppia toisten kuntien käytännöistä ja verrattava omaa toimintatapaa niihin. Parhaiden käytäntöjen leviämistä olisi rohkaistava. Hallintokokeilut ovat välttämättömiä uusien hallintoa parantavien innovaatioiden kehittämiseksi.

Vihreät kannattavat kylien omia hankkeita edistävän Leader-toimintatavan leviämistä. Leader-mallissa toimivat rinnakkain kunta, yhdistykset ja yksittäiset asukkaat. Leader edistää omaehtoista sosiaalista toimintaa ja asukasdemokratiaa, sillä asukkailla on valtaa päättää lähiympäristönsä asioista ja varojen kohdentamisesta. Toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia, ja se sopii tukemaan myös kaupunginosayhdistysten toimintaa. Yhteinen toimintatapa mahdollistaa helpommin yhteistyön maaseudun ja kaupunkien toimijoiden kesken. Konkreettisesti maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusta voi lisätä kehittämällä edelleen ystävyyskunta- ja kummikoulutoimintaa.