Yrittävä maaseutu

Uusiutuva energia on maaseudun mahdollisuus

Ilmastonmuutoksen koettelemassa ja niukkeneviin luonnonvaroihin sopeutuvassa maailmassa uusiutuvien energialähteiden käyttäminen on aiempaa kannattavampaa ja siihen liittyvän teknologian kysyntä kasvaa. Suomi on potentiaalisesti uusiutuvan energian suurvalta. Maamme on harvaan asuttu ja metsäinen, mikä on lähes ihanteellinen tilanne energiatarpeidemme tyydyttämiseen kestävästi uusiutuvilla luonnonvaroilla. Tämän potentiaalin hyödyntämisessä maaseudullamme on merkittävin osa. Samalla energia-ala voi olla kymmenien tuhansien uusien maaseututyöpaikkojen tarjoaja ja mahdollistaa nykyisten elinkeinojen jatkamisen kannattavasti.

Suomen tulee voimakkaasti lisätä uusiutuvan energian hyödyntämistä. Tähän meitä velvoittavat EU:n tavoitteet ja solmimamme kansainväliset ilmastosopimukset. Samalla leikkaamme riippuvuuttamme tuontienergiasta ja pidämme energiatuotteisiin käytettäviä varoja kotimaisen kansantalouden kierrossa. Uusiutuvaan energiaan pohjaava järjestelmä on nykyistä tuotantoa hajautuneempi, mikä on hyväksi mm. sähköjärjestelmän toimitusvarmuuden kannalta. Hajautetun energiajärjestelmän hyviä piirteitä on myös vaikeus monopolisoida tuotantoa, mikä osaltaan vähentää energiamarkkinoiden häiriöitä ja on kuluttajienkin etu.

Maaseudulle uusiutuva energia tarjoaa merkittäviä ansaintamahdollisuuksia raaka-aineiden tuotannolla, energian myyntituloina sekä maanvuokratuloina. Alaan liittyy samalla merkittävää teollista tuotantoa, jolla on myös vientimarkkinoita. Ala kokonaisuudessaan on Suomelle - erityisesti maaseudulle - erittäin lupaava. Mahdollisuutta luoda maaseutua työllistävä bioenergian toimitusketju ei pidä jättää käyttämättä. Julkisen vallan toimet kehityksessä ja uusiutuvan energian klusterin muotoutumisessa ovat ratkaisevia. Maatilatalous kykenee kattamaan noin 30-kertaisesti oman energiankulutuksensa, mikä merkitsee koko maan mittakaavassa huomattavaa osuutta koko energiantarpeesta. Potentiaalin liikkeelle saattaminen olisi valtava piristysruiske maaseudun elinkeinoille. Tulevaisuudessa pienempien kaupunkien ja taajamien nauhamainen verkosto teiden ja rautateiden varsilla voi hyvin tukeutua läheisen maaseudun tuottamaan bioenergiaan.

Puu ja muut biomassat

Selkein lisäysmahdollisuus liittyy metsäenergian hyödyntämiseen. Metsän hakkuissa syntyy runsaasti teollisuudelle kelpaamatonta ainesta, joka on energiataloudelle sopivaa raaka-ainetta. Raaka-aineen hyödyntäminen lähellä syntypaikkaa on kaikkein kannattavinta, joten olisi viisasta perustaa ympäri Suomen paikallista energiapuuta hyödyntäviä sähköä ja lämpöä yhdessä tuottavia laitoksia. Niiden pääsyä sähköverkkoon tulee tukea takuuhintajärjestelmällä. Lisäksi pitää helpottaa näin tuotetun kaukolämmön hyödyntämistä antamalla kunnille mahdollisuus ohjata lämmitysmuodon valintaa. Suora sähkölämmitys uusissa asunnoissa pitää kieltää kokonaan.

Biomassapohjainen lämmön ja sähkön yhteistuotanto on mahdollista suuressa, keskisuuressa, pienessä ja yksittäisen kotitalouden mittakaavassa. Maailmalla on kehitetty kymmeniä erilaisia tapoja tuottaa puulla tai muulla bioenergialla lämpöä ja sähköä pienissä paikallisissa voimalaitoksissa. Myös kotitalouskohtaiset sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitteistot ovat alkaneet yleistyä maailmalla. Suomessakin näitä tekniikoita tulisi ottaa käyttöön.

Puuraaka-aineesta valmistettavat pelletit ovat hyvä vaihtoehto, koska ne tasalaatuisina palavat täydellisemmin ja puhtaammin kuin hake. Pellettien käyttö on pohjoisamerikkalaisten ja keskieurooppalaisten tutkimuksien mukaan ympäristöystävällisin tapa polttaa puuta. Puun laaja energiahyötykäyttö ei saa johtaa metsien monimuotoisuuden heikkenemiseen.

Myös energiapajun ja peltobiomassan, kuten ruokohelven, tuotto on maaseudulla mahdollista. Turpeen laajamittainen hyödyntäminen on kestämätöntä, sillä turve ei ole uusiutuva luonnonvara. Turpeella on myös suuri päästökerroin, joten ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sen käyttö ei ole ratkaisu. Suoluonto kuuluu oleellisena osana luonnon monimuotoisuuteen, eikä uusia suomaita tule siksi osoittaa turvetuotantoon.

Biokaasu ja biopolttoaineet

Maatilojen sivutuotteisiin liittyy huomattava energiapotentiaali. Eläinten lanta, kasvijätteet ja muut biojätteet tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden biokaasun ja nestemäisten polttoaineiden tuotantoon. Biokaasua voidaan käyttää monipuolisesti energiantuotannossa ja liikennepolttoaineena. Mallina voisi käyttää Saksaa, jossa on suunnitelmia kattaa vuonna 2020 maan sähköstä 17 prosenttia biokaasulla. Biokaasun tuotannon oheishyötynä on orgaanisen jätteen prosessointi lannoitteeksi kelpaavaan muotoon.

Toisen sukupolven biopolttoaineiden raaka-ainetuotanto on huomattava mahdollisuus. Näissä polttoaineissa hyödynnetään etupäässä sellaisia bioperäisiä jakeita ja jätteitä, joita ei voida hyödyntää ravinnontuotannossa tai muussa toiminnassa. Niiden energiatase on huomattavasti parempi kuin ensimmäisen sukupolven biopolttoaineiden, ja ne tarjoavat siten aidon mahdollisuuden leikata riippuvuutta öljystä ja vähentää ilmastopäästöjä. Ensimmäisen sukupolven biopolttoaineisiin liittyy huomattavia ympäristöongelmia ja haittaa ravinnon tuotannolle, joten niiden laajamittaiseen hyödyntämiseen ei pidä mennä.

Tuulivoima, aurinkoenergia ja pienimuotoinen energia

Tuulivoiman voimakas lisääminen tarjoaa mahdollisuuden lisäansioihin maanomistajille. Voimaloiden parhaat sijoituspaikat ovat lähellä merenrantaa sekä korkeilla mäkialueilla. Uusina mahdollisina sijoituspaikkoina pidetään myös metsäisiä alueita rannikon tai suurten järvien tuntumassa. Maan vuokraaminen tuulivoimatuotantoon sopii hyvin täydentäväksi tulonlähteeksi maanviljelijälle tai metsänomistajalle. Tuulivoiman hyödyntäminen ei vähennä alueen muuta käyttöarvoa puuntuotannossa tai peltona. On toteutettava uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön takuuhintajärjestelmä, joka on Euroopassa osoittautunut tehokkaimmaksi tavaksi lisätä investointeja uusiutuvaan energiaan. Takuuhintajärjestelmä tekisi kannattavaksi myös yksityishenkilöiden omistamat tuulivoimalat ja aurinkosähköpaneelit.

Sen lisäksi, että maaseudulla on hyvät edellytykset tuottaa sähköä ja lämpöä taajamien tarpeisiin, on siellä mahdollista tuottaa omaan käyttöön tuleva energia. Tämä vähentää asumiskustannuksia ja helpottaa asumista kaikkein syrjäisimmillä seuduilla. Esimerkiksi pienet tuuliturbiinit sopivat hyvin tilojen ja talojen omaan käyttöön tulevan sähkön tuottoon.

Aurinkoenergian suurin sovellusmahdollisuus liittyy lämmitykseen. Pelkästään rakennusten oikealla suunnittelulla ja asemoinnilla voidaan aurinkoenergiaa hyödyntää passiivisesti ja alentaa huomattavasti lämmitystarvetta. Aurinkolämmön kerääjillä voidaan tuottaa suuri osa lämpimästä käyttövedestä ja osa lämmitysenergiasta. Tähän asti kerääjien korkea hinta on jarruttanut aurinkolämmön yleistymistä, mutta hinnat ovat laskemassa nopeasti. Aurinkolämpö kannattaa Suomessa sitä paremmin, mitä pohjoisemmassa ollaan, koska lämmityskausi on pohjoisessa pitkä. Aurinkosähköä voidaan lisätä paljon esimerkiksi yhdistämällä aurinkopaneelit suoraan talojen julkisivuihin. Yhdysvalloissa arvioidaan aurinkosähkön tuotannon hinnan alittavan keskimääräisen verkkosähkön hinnan jo muutaman vuoden kuluttua.

Maaseudun taloissa on usein suuret piha-alueet, joten asuntokohtaiseen lämmitykseen maalämpö on erinomainen vaihtoehto, varsinkin jos sen kuluttama sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla. Suosimalla matalaenergiarakentamista on mahdollista vähentää lämmitysenergian tarvetta oleellisesti.

Elinkeinoasiat

Alkutuotannon työpaikoista on kymmenessä vuodessa hävinnyt noin kolmannes kaikilla maaseututyypeillä. Karkeasti ottaen maaseutukuntien työpaikoista joka kymmenes on alkutuotannossa, vajaa kolmannes jalostuksessa ja yli puolet palvelualoilla. Maatilayrittäjät käyvät yhä yleisemmin tilan ulkopuolella työssä ja sivutulojen merkitys heidän tulonmuodostuksessaan kasvaa. Myös etätyö lisääntyy.

Maaseutu tarvitsee monimuotoista yrittäjyyttä. Edellytyksinä sen syntymiselle on kehittynyt infrastruktuuri, jossa keskeiset palvelut, tietoliikenne ja liikenne ovat toimivia. Pienten yritysten kannalta neuvontapalvelut sekä rahoitus- ja kehittämispalvelut ovat hyvin tärkeitä. Yritysten on edullista muodostaa pieniä klustereita myös maaseudulla, jolloin ne tukevat toistensa toimintaa ja tuottavat yhdessä parempaa palvelua asiakkailleen. Julkisia hankintoja pitää pystyä nykyistä paremmin kohdistamaan paikallisiin tuotteisiin. Maatilojen sivuelinkeinot ovat jo nyt hyvin monipuolisia, ja alat lisääntynevät edelleen. Tyypillisiä sivuelinkeinoja maatiloilla ovat mm. koneurakointi, taloushallinnon palvelut, ympäristönhoito, matkailupalvelut, metallityöt, hoivapalvelut ja rakentaminen.

Hallinnon kehittäminen maaseudun näkökulmasta on avain moneen kysymykseen. Hallinnolliset säädökset on useimmiten laadittu suurten yritysten ja tiheästi asuttujen alueiden näkökulmasta. Maaseudun erityispiirteitä ovat mm. pien- ja mikroyritysten suuri merkitys sekä yleinen käytäntö koota elantoa useasta eri lähteestä. Mikroyritysten toimintaedellytysten turvaaminen on tärkeää maaseudun elinvoimaisuuden säilyttämisessä. Hyvin pienet yritykset tarvitsevat tuekseen lainsäädännön keventämistä, hallinnollisten velvoitteiden vähentämistä sekä alv-velvollisen toiminnan alarajan merkittävää nostoa nykyisestä 8 500 eurosta.

Monipuolisen elinkeinorakenteen kehittyminen maaseudulla edellyttää myös innovaatioiden aikaansaamisen helpottamista. Kokeileva toiminta pitää saada helpommaksi ja kevyemmin säädellyksi. Erityisesti tulee tarkastella kansallista lainsäädäntöä ja EU-säädöksiä sekä niiden tulkintaa. Varsinkin maaseutua koskevat elintarvikelainsäädännön tulkinnat ovat usein liian tiukkoja. Maaseutu voi tarjota hyvän kasvualustan pienille paikallisia raaka-aineita jalostaville elintarvikevalmistajille, jos tätä ei ehkäistä hallinnollisesti. Logistiset ongelmat ja kaupan keskusliikkeiden hallitseva asema voivat tukahduttaa pienten yritysten mahdollisuudet tarjota paikallisesti tuotteitaan.

Globalisaatio koettelee maaseutua eri tavalla kuin kaupunkeja. Markkinatalouden "luova tuho" tarkoittaa kaupunkialueella uusien, tuottavampien alojen nousua vanhojen alojen väistyessä. Maaseudulla katoavien työpaikkojen korvaaminen on vaikeampaa, ja työmahdollisuuksien menetys voi aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia. Tuho voi osoittautua lopulliseksi, minkä monet alihankintayritykset ja niiden varassa elävät ovat saaneet karvaasti kokea. Yhden työnantajan varassa elävät seudut ovat erityisen haavoittuvaisia ja niillä pitää aktiivisesti monipuolistaa elinkeinoja.

Vihreiden kannattama perustulojärjestelmä helpottaisi monia maaseudun elinkeino-ongelmia. Se yksinkertaistaa sosiaalisten tukien ja työn yhdistämistä, kannustaa työn tekemiseen ja on hallinnollisesti yksinkertainen. Maaseudulla elanto koostuu usein monesta eri työstä, mihin perinteinen sosiaaliturvamalli ei kunnolla sovellu. Tällöin yksilön riskinä on putoaminen sosiaaliturvan ulkopuolelle. Perustulo korjaa tämän epäkohdan ja mahdollistaa myös yrittämiseen liittyvän riskinoton ilman, että yrittäjä luopuu omasta sosiaalisesta turvastaan. Suurin parantava vaikutus järjestelmällä olisi suurtyöttömyyden vaivaamilla alueilla kuten Kainuussa ja Lapissa.

Palveluyrittäminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia maaseudulla. Palvelut ovat niukkenevien aineellisten resurssien maailmassa kestävä tapa tuottaa taloudellista arvoa. Ne parantavat olennaisesti maaseudulla asuvien elämänlaatua. Uusia palveluita voi syntyä hyvin monelle alalle: etätyönä tehtävää konsultointia, call center -toimintoja, vanhusten ja lasten hoivapalveluita sekä luovien alojen palveluita. Tehtävät tarjoavat niin toimeentuloa kuin mahdollisuuksia asua kotiseudulla läpi koko elämän.

Maaseutumatkailulla on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia, joihin kytkeytyy maaseudun maisemien säilyttäminen ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen. Perinteiset laidunnustavat, pehmeä metsien käsittely, peltojen säilyminen viljeltyinä sekä vanhojen rakennusten kunnossapito houkuttelevat matkailijoita.

Erilaiset kulttuuripalvelut tukevat sekä maaseudun matkailua että asukkaiden viihtyvyyttä ja hyvinvointia. Matkailijat haluavat löytää ja kokea suomalaisen maaseutukulttuurin kokonaisuudessaan, maiseman lisäksi myös mm. ruoat, juhlaperinteet ja käsityön. Näiden vahvuuksien hyödyntäminen edellyttää oman kulttuurin tuntemista ja sen tuotteistamisen tukemista. Samalla on edistettävä myös hallittua luonnossa liikkumista.

Luoville aloille on maaseudulla runsaasti mahdollisuuksia elokuvakeskuksista yksittäisten taide- ja käsityöalojen yrittäjiin. Edellytykset menestyksekkäälle toiminnalle ovat pitkälti samat kuin muunkin yritystoiminnan: toimivat liikenne- ja tietoliikenneyhteydet, sujuva kunnallinen päätöksenteko ja tarpeettoman byrokratian vähentäminen.

Elinkeinojen edistämisen näkökulmasta maaseututyypit eroavat toisistaan paljon. Kaupunkien lähialueilla markkinoiden laajuus mahdollistaa palveluiden ja tuotteiden myymisen kaupunkilaisille. Ydinmaaseudulla erilaiset monialayrittäjyyden muodot ovat tärkeitä. Harvaan asutulla maaseudulla ongelmat ovat suurimpia. Alueilla, joilla muu työllistäminen ei onnistu, myös kaivostoiminta voi tulla kyseeseen, mutta tällöin on huolehdittava ympäristöhaittojen ehkäisystä sekä asukasdemokratian toteutumisesta. Nykyinen kaivoslaki on vanhentunut ja tarvitsee pikaista uusimista ennen uusien kaivosten perustamista.

Maatalous

Kotimaisen maatalouden elinkelpoisuus on maaseudun asuttuna säilymisen kulmakiviä. Suomen politiikan tulisi lähteä siitä, että ruokaturva kyetään ylläpitämään kaikissa oloissa. Tämä edellyttää riittävän omavaraisuusasteen ylläpitoa pysyvästi. Vihreiden tavoitteena on lisäksi laskea maatalouden riippuvaisuutta tuonnista, jolloin omavaraisuus olisi kaikissa oloissa aitoa. Ekologisista syistä viisas luomu- ja lähiruoka-ajattelu sopii erinomaisesti yhteen näiden tavoitteiden kanssa. Vihreät tavoittelevat luomulle 20 %:n osuutta vuoteen 2015 mennessä.

Ruoan maailmanmarkkinahintojen nousu laskee maatalouden tukien merkitystä, ja maataloudesta tulee selkeämmin markkinaehtoista yritystoimintaa. Syyt hintojen nousulle näyttävät olevan enimmäkseen pysyviä.

Luonnonolosuhteista johtuen Suomen maatalouden luontainen vahvuus ei ole bulkkituotanto. Siksi on keskityttävä tuotantoon, joka ei ole suorassa kilpailutilanteessa maailmankaupassa liikkuvien ylijäämäerien kanssa. Vaihtoehtoiset lähestymistavat tuotannon kannattavuuteen eivät löydy laajamittaisesta agribisneksestä, vaan luomutuotannosta ja erilaisista erikoistuotteista. Geenimuunneltujen organismien käyttöön perustuva viljely ei ole ympäristön kannalta riskitöntä eikä myöskään vihreiden tai kuluttajien toivoma kehityssuunta. Eurooppalaisen kohtuukokoisen perheviljelmän mallia kannattaa edelleen puolustaa ja se sopii erittäin hyvin yhteen ympäristön huomioon ottavan viljelyn kanssa. Tässä asiassa kuluttajat, jotka toivovat hyvälaatuisia, eettisesti ja ympäristöä vahingoittamatta tuotettuja tuotteita, ovat samassa veneessä kotimaisten tuottajien kanssa. Kehitteillä olevaan elintarvikkeiden laatu- ja alkuperämerkintään tulee sisällyttää myös eläinten hyvinvointia ja tuotantoketjun ilmastotasetta kuvaavaa tietoa. Selkeä kuluttajatieto parantaa suomalaisen maatalouden kilpailukykyä.

Maataloustuotteiden hinnanmuodostusta pitää tarkastella kriittisesti. Tuottajien raaka-aineesta saama hinta on hyvin pieni suhteessa kuluttajan maksamaan lopputuotteen hintaan. Väliportaiden, erityisesti kaupan, osuutta on voitava laskea kestävällä tavalla siten, että tuottajien ja kuluttajien asema helpottuu. Suomen vähittäiskaupan rakenne on kansainvälisesti tarkastellen erittäin keskittynyt, jolloin kilpailu on heikkoa ja kaupan katteet korkeita. Julkisissa hankinnoissa tulisi suosia lähiruokaa ja erityisesti luomua.

Viime aikojen tilakoon kasvu on lisännyt tuottajien työmäärän inhimillisen jaksamisen äärirajoille. Kansallisilla päätöksillä voimme vaikuttaa kehityksen suuntaan. Investointitukien tilakokorajoitukset olisi poistettava. Maatalouden ydinliiketoiminnan kannattavuutta voidaan kestävällä tavalla parantaa erikoistumalla.

Tehomaatalouden aiheuttamat ongelmat on kyettävä ratkaisemaan mahdollisimman pian. Näistä merkittävimpiä ovat ravinnepäästöt sisävesiin ja Itämereen, pohjavesien nitraattipitoisuuksien nousu, maatalousluonnon monimuotoisuuden väheneminen sekä lisääntyvä kasvinsuojeluaineiden käyttö. Suuret teolliset eläinyksiköt aiheuttavat ympäristöön ja eläinten eettiseen kohteluun liittyviä ongelmia. Tuotantoeläimille tulee tarjota edellytykset lajinmukaiseen käyttäytymiseen.

Epäeettisiksi katsottavat tuotantotavat on siirtymäajan kuluessa lopetettava. Tällaisia tuotantotapoja ovat turkiseläinten häkkitarhaus ja ahtaat tehokanalat. Tukitoimin on varmistettava, että elinkeino voidaan muuttaa eettisen eläintenpidon mukaiseksi, tai toiminnan lopettamisen yhteydessä tarjotaan koulutusta sekä muuta tukea uuden elinkeinon aloittamiseksi.

Luomutuotanto liittyy myös eläinten hyvinvointiin, sillä luomutuotannossa eläimellä on enemmän tilaa ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Elintarviketeollisuudella ja jalostamoilla pitäisikin olla enemmän velvoitteita valmistaa luomutuotteita sekä yhdessä kaupan kanssa välittää niitä.

Noin kolmannes suomalaisten kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu ravinnon tuottamisesta, jalostuksesta ja kulutuksesta. Merkittäviin vähennyksiin päästäisiin käyttämällä kotimaisia raaka-aineita tuotannossa, vähentämällä liikalannoitusta, suosimalla lähiruokaa sekä siirtymällä kasvispainotteisempaan ruokavalioon.

EU:ssa on määritelty, että maataloutta on voitava harjoittaa koko EU:n alueella, myös epäsuotuisilla alueilla. Tästä on syytä pitää kiinni. Me tarvitsemme omaa lähiruokaa ja huoltovarmuutta, vaikka haasteena onkin EU:n byrokratia. Meidän on kehitettävä omia kansallisia vahvuuksiamme ja tuettava kestävää kehitystä ja eettistä tuotantoa. EU:n maatalouspolitiikan uudistaminen on meille sekä haaste että mahdollisuus. EU:n maataloustuet on jaettava entistä tasapuolisemmin ja ottaen huomioon tuotantoa vaikeuttavat luonnonolosuhteet.

Metsätalous

Suomen kansantalous nojasi vuosikymmeniä vahvasti metsätalouteen, ja se muodostaa edelleen merkittävän osan maan taloudesta ja viennistä. Tukin ja sellupuun merkityksen väheneminen suo kuitenkin mahdollisuuden ottaa paremmin huomioon metsien muut arvot kuin vain raaka-ainetuotannolliset näkökohdat. Bioenergian korjuu ja Venäjältä tuodun puun korvaaminen kotimaisella kuitenkin korostavat raaka-ainenäkökulmaa. Puuhuollon tarpeet voidaan sovittaa yhteen tasapainoisesti muiden arvojen ja tarpeiden kanssa.

Metsäteollisuus säilyy edelleen merkittävänä Suomessa, vaikka maailmanmarkkinoiden muutokset muuttavatkin alan rakennetta eikä tuotannon merkittävä laajeneminen kotimaassa enää ole todennäköistä. Raaka-aineen saatavuus läheltä merkittäviä markkinoita on Suomessa toimiville laitoksille pysyvä kilpailuetu. Toimiva metsäteollisuusklusteri, puuntoimitusketjut, hyvä infrastruktuuri, tuotekehitys ja alan perinteet tukevat myös alan säilymistä Suomessa. Kasvun mahdollisuuksia metsäteollisuudella on uusissa tuotteissa, bioenergiassa ja sahateollisuudessa, jotka ovat kärsineet alan paperipainotteisuudesta. Puun jalostusarvoa on pyrittävä nostamaan erityisesti sahateollisuutta ja sen jatkojalosteita kehittäen. Vähemmästä puusta on pyrittävä saamaan entistä parempi tuotto. Puurakentamisen lisääminen toimii myös hiilinieluna ja parantaa metsäsektorin ilmastotasetta.

Metsien monikäyttöisyys on Vihreille keskeinen lähtökohta. Tehometsätalouteen liittyvät ongelmat johtavat ympäristön kannalta huonoihin lopputuloksiin eikä tulos metsänomistajankaan talouden kannalta ole aina hyvä. Metsien käyttöä on hallinnut metsäteollisuuden raaka-ainetoimitusten varmistaminen edullisesti, mikä on polkenut alleen muita tavoitteita. Se on näkynyt muun muassa puunhankintaketjujen kartelloitumisena suurten metsäyhtiöiden hallintaan. Kilpailun rajoittuminen mm. heikentää metsänomistajien mahdollisuutta käyttää omaa työtään hakkuissa sekä nakertaa pienten maaseutua työllistävien puuntarvitsijoiden toimintaedellytyksiä. Kilpailuviranomaisten pitää raivata tilaa hankintahakkuille terveen kilpailun ylläpitämiseksi ja pienten sahojen aseman turvaamiseksi.

Metsänhoidon ohjeistuksella on tehty vaikeaksi harjoittaa virallisesta metsätalousnäkemyksestä poikkeavia metsänkasvatustapoja. Metsien virkistyskäytön, monimuotoisuuden, luontaisen uudistumisen sekä puunmyynnin tulojen tasaisemman ajallisen jakautumisen kannalta kevyempi metsänkäsittely on varteenotettava vaihtoehto. Pehmeämmät metsänkäsittelymenetelmät vähentävät myös tarvetta lisätä kokonaan käytöltä suojeltua metsäalaa. Raskas metsän käsittely vaatii aina vastapainokseen suuria suojeltuja aloja biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Etelä-Suomen metsälajien uhanalaistumisen ja häviämisen estäminen edellyttää eteläisen Suomen metsien suojelun lisäämistä kymmenen prosenttiin metsäalasta. Hakkuutavoitteen lisääminen 10–15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa on tässä suhteessa haaste. Metsissä on puuta, mutta on mietittävä tarkkaan mistä nämä puut hakataan.

Metsän suojelua ja luonnon monimuotoisuutta on viime vuosina pyritty lisäämään Metso-ohjelmalla, joka perustuu vapaaehtoiseen suojeluun ja metsän omistajille maksettuun korvaukseen. Ohjelmasta saadut kokemukset ovat myönteisiä, mutta suojelutarpeeseen nähden alueita on suojeltu riittämättömästi ja alueet ovat liian pieniä ja pirstaleisia. Vihreiden näkemysten mukaan pelkkä vapaaehtoisuuteen perustuva suojelu ei ole riittävää. Suojelualueiden perustamiseksi rahoitusta on moninkertaistettava. Suurmaanomistajilla kuten valtiolla, metsäyhtiöillä, kunnilla ja seurakunnilla on paremmat edellytykset laajempien alueiden suojeluun kuin yksityisillä metsänomistajilla. Valtion metsiä on hyödynnettävä ensisijaisesti, kun uusia suojelualueita perustetaan.

Ehdotuksia eri maaseututyypeille

Kaikille alueille yhteiset

• Oma lainsäädäntö on luotava tukemaan pienyrittämistä.
  • vähemmän byrokratiaa ja velvoitteita
  • alv-velvollisuuden alarajan merkittävä nosto
  • tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.
• Etätyötä on helpotettava lainsäädännöllä, työhuonevähennystä korotettava oleellisesti.
• Maaseutusopimuksen avulla luodaan uusia työmahdollisuuksia.
• On tuettava ympäristön hoitoa ja perinnebiotooppien ylläpitoa.
• Metsien suojelun rahoitusta on lisättävä ja monipuolistettava.
  • suojelualueiden perustaminen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä perintöveron pienentäjänä
  • vaihtomaiden käyttöä valtion ja yksityisten välillä lisättävä.
• Matkailun ja hoivapalveluiden tarjoamat mahdollisuudet ovat moninaiset.
  • luomumatkailu, kulttuurimatkailu, luontomatkailu esimerkiksi kotieläintilat, ekoretket
  • kokous- ja koulutusmatkailu
  • erilaiset leirit, hoitokodit, loma- ja lepokodit, "mummolat" kaupunkilaisille
  • hoiva- ja hyvinvointipalvelut, catering
  • kuntoutuspalvelut (vammaisille, mielenterveys- ja päihderiippuvuuskuntoutujille, eläinten hoito on todettu terapeuttiseksi esimerkiksi syrjäytymisvaarassa oleville nuorille).

Kaupunkien läheinen maaseutu

• Joustava työ vähentää työmatkojen tarvetta (esim. kaupunkiin kerran viikossa).
• Hevostallit yms. harrastukset tai kotieläintilat monipuolistavat elinkeinorakennetta.
• Joukkoliikenne on tärkeä, lähijunaliikenne mahdollista.

Ydinmaaseutu

• Monipuolista yrittäjyyttä on edistettävä.
  • uusiutuvan energian edistäminen tuilla, lainsäädännöllä ja asetuksilla.

Harvaan asuttu maaseutu

• Pitkät välimatkat vaikeuttavat työllistymistä toisen palveluksessa.
  • perustulo tukemaan monipuolisista lähteistä koostuvaa tulonhankintaa
  • luonnon ja kulttuurin käyttö matkailu-, hoiva, kuntoutus-, elämys- ym. tarkoituksiin
  • säilytetään marjojen, sienten ja riistan verottomuus lisätulon lähteinä.