Ryhmäpuheenvuoro lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteon hankintalakiuudistuksesta

Eduskunta saa nyt sitä, mitä on pyytänyt. Uusi hankintalainsäädäntö tuli voimaan 1.6.2007. Tämän vuoden loppuun mennessä eli reilun puolentoista vuoden kuluessa hallituksen tuli antaa eduskunnalle selonteko mm. sen ”vaikutuksista palvelujen laatuun sekä mahdollisista muutostarpeista mm. kynnysarvoihin kuntien erilaisen koon huomioon ottaen”. Pikainen palauteaikataulu kuvaa havainnollisesti sitä vaihtelevien epäluulojen synnyttämää varovaisuutta mitä EU:n sisämarkkinatoimintaan kuuluva lainsäädäntöhanke herätti esitysten eduskuntakäsittelyssä. Yksi vuosikin tarkastelujaksona olisi paljastava pikaista korjaamista kaipaavat epäkohdat. Näin asia nähtiin. Kuvattu kireä aikataulu selittää osaltaan sitä, että toimijatahoille lähetetty kysely ajoitettiin suomalaisten pääkesälomakuukauteen, heinäkuuhun. Vastausprosentit olivat sen mukaisesti alhaisia, vain noin kolmannes pyydetyistä reagoi. Tämä puolestaan luonnollisesti alentaa saatujen vastausten indikaatioarvoa.

       Selonteko päätyy lyhyesti todettuna johtopäätökseen, ettei mitään hankintalain pikakorjaustarvetta ole ilmaantunut. Kansalliset kynnysarvotkin näyttäisivät osuneen suurin piirtein kohdalleen. Näissä johtopäätöksissä korostuu siis tukeutuminen tätä varten tehtyjen kyselyjen antiin. Yksittäisten, merkittävienkään tapausten ja ilmiöiden arviointiin ei selonteossa ole ryhdytty. Tämä tehtävä on jätetty kauttaaltaan sitä vastaanottaville kansanedustajille.
   
    Selonteosta käy näinkin hyvin esille se, että lakiesitysten eduskuntakäsittelyssä esiin nostetut kriittiset pisteet olivat sinänsä asiantuntemuksella tunnistettuja.
     
  Hankintalain ensisijaisena tavoitteena on julkisten varojen käytön tehostaminen. Selonteonkin mukaan välitilinpäätös osoittaa, ettei näin aina käy. Keskitettyjen hankintojen kautta on toki voitu saada kustannussäästöjä, mutta kääntöpuolella ongelmaksi on muodostunut hankintakokonaisuuksien muodostuminen usein siinä määrin suuriksi, että pienet ja keskisuuret yritykset ja ammatinharjoittajat ovat pudonneet jo kättelyssä pelistä pois. Jotta ne olisivat päässeet edes katseluetäisyydelle, ne ovat joutuneet ennakkoon panostamaan tarjouspyyntöilmoituksia seuraavaan ammattitaitoiseen henkilökuntaan.
      
  Tämä havainto on hyvin merkityksellinen. Käytännön tasolla kunta on nimittäin saattanut jäädä lopulta tappiolle. Toisaalta se kylläkin säästi itse hankinnan hinnassa, mutta toisaalla se menetti huonoimmassa tapauksessa merkittävän paikallisen/alueellisen veronmaksajan. Näin kokonaistulos on kunnan kannalta negatiivinen. Kuka tai mitkä tässä ovat todellisia voittajia, tietenkin suuret kansalliset ja erityisesti ylikansalliset toimijat, ne, joiden aikaansaannosta Euroopan yhteisön ko. lainsäädäntö pohjimmaltaan on.
     
  Kilpailuarvona ”läpinäkyvyys” itse tarjousmenettelyssä on varmasti lisääntynyt, mutta toisaalta houkutus sortua lahjontaan on lisääntynyt. Lehdistö kertoi juuri, kuinka Patrian toimitusjohtaja sai lopullisesti lähteä lahjuksen antamiseen ja lahjontaan elinkeinotoiminnassa liittyvien epäilyjen vuoksi. Vastaavalla tavalla kilpailut voittavien toimijoiden taustat saattavat hyvinkin viitata harmaan- ja mustantalouden puolelle. Camorra ja Cosa Nostra -tyyppiset ilmiöt ovat rantautuneet maahamme viime vuosina näyttävällä tavalla. Italiassa juuri nämä rikollisjärjestöt ovat omilla toiminta-alueillaan voittaneet sinänsä EU- lainsäädännön mukaisia tarjouskilpailuja. Helppo on pärjätä, kun ei välitetä ympäristön- ja luonnonsuojelulainsäädännöistä, eikä ”muisteta” maksaa julkiselle vallalle sille kuuluvia veroja ja maksuja. Meillä tutkinnan alaisena oleva vantaalainen Camorra-tyyppinen tapaus ”Lokapojat” tullee pysymään pitkään lehtien otsikoissa. Yleispätevä sääntö on, että rehelliset yrittäjät häviävät ennen pitkää kilpailun rikollisesti toimivia vastaan.
    
  Tässä katsannossa selonteko kuittaa ympäristönäkökohdat tylysti lauseella: ”Ympäristönäkökohtien edistäminen ja huomioonottaminen julkisissa hankinnoissa on haaste ja mahdollisuus.”  Hallitus siirtää näin olennaiset asiat tulevaisuuteen toteamalla vielä lyhyen kappaleen lopuksi, että ”ympäristönäkökohtien selvittäminen olisi tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa myöhemmässä vaiheessa, kun EU-tason ja kansalliset hankkeet ovat edenneet ja vaikutusten arviointi on mahdollista”. Vihreän eduskuntaryhmän mielestä nyt tiedetään ympäristöasioista aivan riittävästi, jotta voidaan ryhtyä välittömästi konkreettisiin toimiin. Tämän mahdollistaa myös se hankintalaki, jonka toimivuutta nyt arvioidaan.
    
  Hankintalain 2 §:n 3. momentin mukaan hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Tavara- ja ympäristömerkit ovat olennaisia apuvälineitä kuljettaessa näin viitoitettua polkua eteenpäin. Tämä todetaan hankintalain 45 §:n 1. momentissa seuraavasti: ” … suorituskykyä ja toiminnallisia ominaisuuksia koskeviin vaatimuksiin voi sisältyä myös ympäristöominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Hankintayksikkö voi käyttää vaatimusten esittämiseen eurooppalaisessa, monikansallisessa tai muussa ympäristömerkissä olevia yksityiskohtaisia perusteita tai tarvittaessa niiden osia.” Ympäristömerkin perusteiden käytön edellytyksistä kerrotaan seuraavassa momentissa neljällä yleispätevällä vaatimuksella. Ympäristömerkkiin liittyvät potentiaaliset intressi- ja pyrkimysristiriidat on tarkoituksellisesti näin jo valmisteluvaiheessa ratkaistu. Tällainen merkki ei ole tietenkään muut poissulkeva, mutta tarjoajan kannattaa käyttää tarjolla olevaa ympäristömerkkiä, koska siinä työ on jo kertaalleen valmiiksi tehty.
   
  Saksan edellisen hallituksen kuluttajaministeri teetätti omaa maataan varten perusteellisen selvityksen tavaramerkin käytöstä julkisen hallinnon kilpailuttaessa elintarvikehankintojaan. Näin voidaan ottaa huomioon niin haluttaessa erityisenä perusteena luomu- ja/tai lähiruoka. Saksan käytäntö on luettavissa myös suomen kielellä kirjassa ”Bioenergia ja lähiruoka”. Toteamme tämän vain sen vuoksi, ettei yhtenäistä hankintakäsikirjaa ole vieläkään saatu aikaan. Kun ”järki voittaa” -linja voi toimia Saksassa, niin miksi näin ei voisi tapahtua samaan yhteisöön jäsenenä kuuluvassa Suomessa. Tämä korostuu hankintalain 59 ja 62 pykälissä.
     
Yhdyskunnan pitää olla ympäristönsä puolesta kunnossa, samoin yhteiskunnan sen sisällä pitää olla sosiaalisesti kestävässä tilassa. Tämä jälkimmäinenkin on otettu hankintalaissa huomioon. Sosiaalisilla näkökohdilla tarkoitetaan tässä muita heikommassa asemassa olevien suojelemiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi käytettäviä toimia. Voimakkain mahdollisuus on lain 14 §:n mukaisesti rajoittaa tarjouskilpailu työkeskuksille tai muille vastaaville yksiköille. Sosiaaliset näkökohdat voidaan muutoin sisällyttää hankintaprosessissa neljään eri vaiheeseen. Tutkimukset tukevat vahvasti johtopäätöstä, että heikossa työmarkkina-asemassa oleviin työikäisiin kannattaa kohdistaa toimia, jotka tuottavat heille itsetunnon kohoamista ja luottamuksen omaan itseensä palautumista. Tällöin puhutaan suorastaan ”kustannustehokkuudesta”. Tämänkaltaisiin näkökohtiin kannattaa siis kiinnittää huomiota kuntatasolla hankintalakia käytäntöön sovellettaessa. Ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat ovat näin samassa arviointikorissa.
     
 Ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen tarjouspyynnöissä edellyttää substanssin hyvää hallintaa. Tämä vaatimus pätee myös mm. laatukriteeristöön SOTE-lohkon hankinnoissa ja kaikenlaista elävää materiaalia koskevissa tarjouskilpailuissa. Eurooppalaista kuuluisuutta on saanut esimerkkitapaus, jossa keskieurooppalainen tarjoaja puolusti omaa jalopuuntaimiaineistoaan. Tästä materiaalista varttuneiden puiden fenologia olisi ollut luonnoton Suomessa vallitsevissa luonnonoloissa. Tätä olennaista puutetta ei olisi kilpailutusprosessin moitteeton läpivienti kompensoinut. Monilla täällä toimivilla ylikansallisilla yhtiöillä on hyvin miehitetty juristidivisioona, joka valittaa lähes kaikista hävityistä kilpailuista.
     
  Arvoisa puhemies! Monet kunnalliset päättäjät pähkäilevät nyt kuntansa hallintoon ilmestyneen tilaaja-tuottaja-käytännön kanssa. Heille selonteko antaa käyttökelpoista vertailuaineistoa. Eräs selonteon havainnoistahan on, että yleisemminkin ”kustannukset ovat näin lisääntyneet”.