Washington odottaa Obamaa

^{Kuva: Tiina Jutila}

Kävin tällä viikolla Washingtonissa Worldwatch-instituutin johtokunnan kokouksessa. Koko kaupunki tuntuu elävän Obaman odotuksessa. Matkalla lentokentältä hotelliin taksikuski kysyi, olenko tullut seuraamaan Obaman virkaanastujaisia. No, enpä ole. Kuljettaja oli musta mies, kysyin miltä Obaman virkaanastuminen tuntuu. Hienolta, hän vastasi, mikä ei tietysti yllättänyt yhtään. Hotellin aulassakin oli Obama-juliste.

Torstaiaamupäivänä tapasin USA:n senaatissa kolmen senaattorin avustajia, Kerryn, Liebermanin ja McCainin. Keskustelimme USA:n linjasta kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja myös USA:n tulevasta ilmastolainsäädännöstä.

John Kerryhän on nimitetty senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi ja tulee olemaan kansainvälisten ilmastoneuvottelujen kannalta senaatin keskeisin henkilö. Lieberman ja McCain puolestaan ovat sorvanneet hiilidioksidin päästökauppalakia, jollaisen nyt odotetaan menevän läpi, kun presidentti vaihtuu ja demokraateilla on enemmistö sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

Kaikki tapaamani ihmiset tuntuivat keskittyvän odottamaan Obaman virkaanastumista ja hänen linjanvetojaan presidenttinä. Yksi ja toinen tuntuu olevan koko lailla täpinöissään. Tulee mieleen Beckettin näytelmän nimi ”Huomenna hän tulee”. Obama tulee ensi viikolla.

Odotuksen tunnelmassa en saanut keskustelukumppaneistani irti kovinkaan paljon konkreettista. Sain kuitenkin vaikutelman, että on olemassa voimakas tahto toimia rakentavasti kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, jotta Kööpenhaminassa saataisiin seuraava ilmastosopimus aikaan, ja myös säätää omat lait ilmastopäästöjen rajoittamisesta. Kuulin, että Obama tulee tekemään viimeisen virkaanastumistaan edeltävän vierailun chicagolaiseen tuuliturbiinitehtaaseen. Tämä on takuulla harkittu viesti.

EU:n uudesta ilmastolainsäädännöstä ei täällä tunnuta tietävän kovinkaan paljon. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kerroin viime joulukuussa päätetystä EU:n ilmastolakipaketista ja myös siitä, millaisia ehdotuksia Euroopan parlamentissa on tehty kehitysmaiden ilmastonsuojelun avustamisesta. Keskustelukumppanini myönsivät, että seuraavaa ilmastosopimusta tuskin syntyy ilman että teollisuusmaat osallistuvat kehitysmaiden ilmastoinvestointien rahoittamiseen. Mutta tästä ei USA:ssa ole juurikaan keskusteltu. Keskustelu siitä, mitä USA on valmis kehitysmaille tarjoamaan jotta seuraava kansainvälinen ilmastosopimus syntyisi, ei ole tullut ajankohtaiseksi, kun presidentti Bush on halunnut ylipäänsä estää koko neuvottelut.

Iltapäivällä oli Worldwatchin vuotuinen seminaari, jossa esiteltiin ”Maailman tila 2009” -raportti. Sen aihe on ilmastonmuutos.

Worldwatchin johtaja Chris Flavin siteerasi Churchillia, joka kertoi toisen maailmansodan synkimpinä vuosina ajatelleensa, että lopulta USA aina toimii oikein, sen jälkeen kun se on kokeillut kaikki muut vaihtoehdot. Chris totesi, että sen jälkeen, kun kansainväliset ilmastoneuvottelut alkoivat, globaalit päästöt ovat nousseet 30 %.

YK:n ilmastopaneelin IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri sanoi, että jo vuoteen 2020 mennessä vesipula tulee koettelemaan miljoonia uusia ihmisiä. Ennustehaarukka on aika laaja, Aasiassa vesipulasta kärsiviä tulee 120 – 1200 miljoonaa lisää ja Afrikassa 75 – 250 miljoonaa. Pachauri totesi myös, että päästöt koko maailmassa pitäisi kääntää laskuun vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme että maapallo ei lämpene yli 2 – 2,4 asteen.

Kysymykseen, mitä haluaisi Obaman tekevän presidenttinä, Pachauri vastasi toivovansa, että tämä tiukentaa lähivuosien ilmastotavoitteitaan. Obaman lupaus USA:n paluusta vuoden 1990 tasolle vuoteen 2020 mennessä ei riitä. Myös USA:n pitäisi omaksua sama tavoite kuin EU:n eli vähentää päästöjä 20 – 30 % vuoteen 2020.

Worldwatchin tiedottaja teki tästä Pachaurin lausunnosta tiedotteen ja kertoi myöhemmin, että aika pian erään sanomalehden nettisivulle ilmestyi kommentti: ”Kuinka hemmetin kylmää oikein pitäisi tulla, että nuo ihmiset olisivat tyytyväisiä?” (Washingtonissa on juuri nyt aika kylmä, pakkasta ei ole monta astetta, mutta pureva tuuli hyytää.)

Potsdam-instituutin tutkijan Bill Haren sanoma oli, että EU:nkin asettamat ilmastotavoitteet ovat liian lepsuja. Jos haluamme selvästi yli 50 % todennäköisyyden sille, että maapallo ei lämpene yli kahta astetta, ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus ei saisi nousta yli 400 ppm:n (miljoonasosan), joka on jo aika lähellä, olemme yli 380 ppm:ssä. Jotta ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus voitaisiin vakiinnuttaa tälle tasolle, ei riitä edes pudottaa päästöt nollaan joidenkin vuosikymmenien kuluessa, vaan ne on käännettävä negatiivisiksi. Toisin sanoen pitää ruveta imuroimaan hiilidioksidia ilmasta. Ja itse asiassa nykytiedon valossa kaksi astettakaan ei ole mikään turvaraja, lämpeneminen pitäisi pysäyttää sitäkin alemmas. Eli joudumme suunnilleen väistämättä siihen, että ilmakehän kasvihuonekaasumäärää on vähennettävä. Mutta tässä ja nyt tärkeintä on saada aikaan päätökset lähivuosikymmenien päästövähennyksistä, globaalit päästöt pitää kääntää laskuun ennen vuotta 2020 ja sen jälkeen niitä pitää vähentää rivakasti.

Mielenkiintoisen ja rohkaisevan näkökulman toi maatalousasiantuntija Sara Scherr. Hän puhui siitä, että nykyisellään maatalous, erityisesti karjankasvatus, on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, ja ilmastotavoitteita on lähes mahdoton saavuttaa vähentämättä maatalouden päästöjä. Mutta toisaalta muuttamalla maatalouden ja maankäytön menetelmiä voidaan lisätä maaperään varastoituvan hiilen määrää, eli maataloutta voidaan jopa käyttää planeetan viilentämiseen.

Scherr kertoi, että maatalousväen ajattelu on muuttunut tosi nopeasti. Ei ole kauaakaan siitä, kun ala vierasti täysin sitä ajatusta, että maataloudella olisi mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa ja että maaperän hiilisisältöä tarvitsisi ylipäänsä ajatella. Mutta nyt on hyvin nopeasti viriämässä kiinnostus maaperän hiilimäärän lisäämiseen. Parasta on, että menetelmät, joilla maaperän hiilimäärää lisätään, parantavat myös maaperän hedelmällisyyttä. Tämä kuulosti hyvin rohkaisevalta. Sara Scherrin artikkeli onkin yksi mielenkiintoisimmista uudessa Maailman tila-raportissa.

Marcel Brenninckmeijer, Good Energies-yhtiöstä näytti kuvia siitä, miten nopeasti aurinkosähkön hinta on tullut alaspäin. Hän päätteli alan ”oppimiskäyristä”, että aurinkosähkö tulee hinnaltaan kilpailukykyiseksi alle kymmenessä vuodessa.

Minun selostukseni EU:n uudesta ilmastolainsäädännöstä herätti paljon kiinnostusta.

Worldwatchin illallisen pääpuhuja oli John Kerry. Hän kertoi tutkimuksesta, jossa oli syötetty ilmastomalliin kaikkien maiden nykyiset ilmastositoumukset. Bisnes as usual (siis kehitys ilman päästörajoituksia) johtaa ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuden nousuun jopa 900 ppm:ään ja maapallon lämpenemiseen 6 asteella. Mutta silloinkin, kun kaikki olemassa olevat sitoumukset syötettiin malliin, kasvihuonekaasupitoisuus nousi noin 600 ppm:ään ja planeetta lämpeni reilusti yli 3 astetta. Kerry sanoi, että Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tullaan tarvitsemaan pääministereitä, muuten ei saada aikaan riittävän kunnianhimoista sopimusta.

Kerry vaikutti oikeasti perehtyneeltä ilmastoasioihin. Kuulin hänen neuvoneen Hillary Clintonia tekemään ulkoministerinä ensimmäisen vierailunsa Kiinaan, tavoitteena suostutella Kiinaa ottamaan itselleen päästörajat. Clinton oli sanonut haluavansa Kerryn mukaan. Pöytäkumppanini kommentoi, että tulee olemaan aika huimaa, kun kaksi ”melkein presidenttiä” menee yhdessä Kiinaan kylään.

Kun perjantaina Worldwatchin johtokunnan kokouksen jälkeen menin lentokentälle, taksikuski ihmetteli, enkö jää virkaanastujaisiin. Hänkin oli musta mies. Kysyin, miltä Obaman nousu presidentiksi tuntuu. ”Mahtavalta”, hän sanoi ja jatkoi, että Bush on eilen lähtenyt Valkoisesta talosta ranchilleen ja Obama on muuttanut sisään.

Taksin radio kertoi Obaman vierailusta chicagolaisessa tuuliturbiinitehtaassa, juuri siitä vierailusta josta minulle eilen oli kerrottu. Kuulin Obaman äänen sanovan, että uusiutuvaan energiaan voidaan luoda miljoonia uusia työpaikkoja.