Uusia tehtäviä
Uusia tehtäviä
Olen nyt siis paitsi eka varavaltuutettu, niin myös teknisen lautakunnan jäsen ja ylläripyllärinä myös Otavan opiston johtokunnan puheenjohtaja. Aika yllätyksiä kaikki, mutta jälkimmäinen tuli kyllä aika puun takaa yhtäkkiä yllättäen, ja olen aivan innoissani!
Tänään oli toinen teknisen lautakunnan kokous. Lyhyesti: en edelleenkään halua urheilupuiston reunamalle nelikerroksisia kerrostaloja, mutta edelleen kaikki muut lautakunnassa haluavat. Viitostien parantamiset vie tylsästi kivaa luontoaluetta, mutta sen nielen jotenkuten enkä yrittänyt esittää ettei parannusta Urpolan kohdalla tehtäisi. Keskustan suunnitelmista pyysin saada itselleni yleissuunnitelman, joka on olemassa, jota ei ole missään hyväksytty ja jonka mukaan toki edetään. Kiirettä pukkaa liike-elämän intressejä miellyttäessä... No, avaudun tästä lisää sitten jos aihetta on vielä jatkossa.
Mutta siis, Kerttu is back.

Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen
Kommentoin tätä merkintää omassa blogikirjoituksessani.
Syy kerrostalojen vastustamiseen?
Niko tuntuu aiheellisesti ihmettelevän, että missä vika kun vihreä on ainoa, joka vastustaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä tässä tapauksessa. Olisikohan mahdollista saada selitys asiaan? :)