Urahdus Monacosta
Kokoomuksen eurovaaliehdokas Ari Vatanen teki viikonloppuna demokratialle palveluksen. HS:lle Monacosta antamassaan haastattelussa entinen rallikuski muistutti, että sillä todella on väliä, ketä vaaleissa äänestää – ja mitä puoluetta.
Vatanen arveli, että käsitys ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen on valheellisten ja väärennettyjen tutkimustulosten seurausta. Ilmastonmuutos onkin ”Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä”.
Fantastisen salaliittoteorian ohella Vatasen lausunnossa pisti silmään logiikan puute. Yhtäältä Vatanen väitti, ettei ihminen voi tietää, miten ilmasto muuttuu. Hetken henkeä vedettyään hän riensi kuitenkin lausumaan, että ilmastoa lämmittää aurinko eikä ihminen.
Tutkijat eivät siis osaa sanoa ilmastosta mitään, mutta entinen rallikuski voi tuulta nuuhkimalla kertoa, että kaikki johtuu auringosta.
Tämän jälkeen on helppo ymmärtää europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan lausuntoa, jonka mukaan parlamentin valtaa ei pidä kasvattaa, koska ”siellä on muutenkin liikaa epärealistista haihattelua”. Vatasen kokoomuslaisena kollegana Korhola varmasti tietää, mistä puhuu.
Vatanen ei anna mairittelevaa kuvaa kokoomuksen sitoutumisesta ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kokoomus tuskin olisi nostanut ehdokkaakseen ihmistä, joka kannattaa markkinatalouden korvaamista sosialismilla. Ilmastonsuojelun vastustaja sen sijaan kelpaa ääniä kalastelemaan.
Vatasen urahdukset muistuttavat siitä, että vaaleissa kannattaa olla tarkkana. Äänestämällä Sirpa Pietikäistä voi auttaa europarlamenttiin ilmastokriisiä kohti kiihdyttävän Ari Vatasen. Vastaavasti Johanna Korhosen tukija voi auttaa läpi Hannu Takkulan – joka on sinnikkäästi vastustanut Korhosen perheen ja muiden naisparien oikeuksia.
Vihreiden äänestäminen ei ole nopan heittämistä. Jokainen ääni on tuki kunnianhimoiselle työlle ilmastokriisin torjumiseksi.
Jäämme jännittyneinä odottamaan Vatasen seuraavaa paljastusta. Ovatko stalinistit sepittäneet myös tutkimukset, joiden mukaan tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää? Kuka lavasti yhdysvaltalaisten astronauttien käynnin kuussa?
Ja ketkä viherpiipertäjät ovat keksineet, että maapallo olisi pyöreä? Ihan tasaiselta se Monacossa näyttää.
Autuaita ovat tietämättömät
Ilmasto on muuttunut kautta aikojen ja muuttuu parasta aikaa. Ihminen kiihdyttää ilmaston muuttumisen nopeutta vapauttamalla ilmakehään kasvihuonekaasuja, joiden ansioista se Vatasen auringon tuottama lämpö viipyy kauemmin tällä pallolla. Tästä aisasta KAIKKI millään tavalla pätevät tutkijat ovat yksimielisiä.
Se mikä aiheuttaa päänvaivaa pätevienkin tutkijoiden keskuudessa, ovat seuraukset ja niiden vakavuus. Yleisesti ottaen media ja poliitikot ovat ne tahot, jotka haluavat esittää ääreviä arvioita; tutkijat kyllä tiedostavat tuottamiensa mallien ja arvioiden virhemarginaalit, ja työskentelevät tuottaakseen yhä luotettavampaa tietoa.
On kyllä aika vajaata yrittää väittää, että ihminen ei kykenisi ilmastoa muuttamaan. Jos nyt on yhtään tällä pallolla kuljeksinut, niin on kyllä aika vaikea löytää paikkoja joilla ihmisen kädenjälki ei näkyisi. Ihminen kykenee tuhoamaan metsät, tappamaan lukuisia lajeja sukupuuttoon, saastuttamaan meret ja rehevöittämään järvet, patoamaan joet ja pumppaamaan kymmeniä miljoonia vuosia maan alla uinuneet energiavarat takaisin pinnalle, ja aika monta muutakin asiaa. Ilmaston kiihtyvä muuttuminen tulee ihan ilmaiseksi siinä sivutuotteena.
Mutta hei, ihan mistä kukin tykkää. Jos ei kapasiteetti riitä, niin voihan se olla mukavampi kulkea laput silmillä ja painaa vaan lisää kaasua.
Ilmastonmuutosteoria on suuri
Ilmastonmuutosteoria on suuri kupla ja
liian merkittävä tulonlähde liian monelle että merkittävätkin
tutkimukset vaietaan kuoliaaksi.
On peräti itsekeskeistä kuvitella että ihminen olisi niin
merkittävässä asemassa että omalla toiminnallaan voisi tehdä näin
suuria muutoksia maan ilmastoon.
Lisäksi on todettu että ilmasto on lämmennyt merkittävästi myös
aurinkokuntamme muilla planeetoilla...mutta tämä lienee täysin
merkityksetön seikka sekin.
Marsin ilmasto on muuttumassa merkittävästi...miksi?
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/uk/article17...
Artikkeli koskien Jupiterin merkittävää lämpenemistä...miksi?
http://www.space.com/scienceastronomy/jupiter_spot...
Ja vielä Space lehden artikkeli koskien Venusta ja samaa aihetta.
Sattumalta ilmasto muuttuu kaikilla lähiplaneetoilla samaan aikaan.
Miksi?
http://www.nature.com/nature/journal/v412/n6842/fu...
Ja vielä linkki yhteen ilmastoteoriaan.
http://www.dsri.dk/sun-climate/NewStaff.htm
6 vuoden ajanjakso
Uutisten aikaväli on 6 vuotta. En myöskään ymmärrä miksi pitää vetää mukaan planeettoja, jotka poikkeavat telluksesta? Marsissa ilmaan noussut pöly nostaa planeetan lämpötilaa. Venus on tosin oiva verrokki siitä, mitä valloilleen päässyt kasvihuoneilmiö tarkoittaa.
Sattumaako, että telluksen ilmakehän hiilidioksidi ja muidenkin kasvuhuonekaasujen pitoisuudet ovat nousseet samaan aikaan teollisen vallankumouksen kanssa? Fossiilisista polttoaineista vapautuu hiilidioksidia ilmakehään sellaista vauhtia, että se ylittää niiden tavanomaisen hiilenkierron.
Taitaa olla huijausta se, että jäätikkökairauksista olisi saatu dataa ilmakehän kaauspitoisuuksista 800 000 vuotta taaksepäin?
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/5314592.stm
Tavanomainen vaihtelu nykyisellä geologisella ajanjaksolla on ollut 180-280 miljoonasosan välillä. Nykyinen pitoisuus on yli 380 ppm.
Kasvihuoneilmiön olemassaolon ja sen voimistumisen vaikutusten kieltäminen tarkoittaa yli 180 vuotta vanhan asian kieltämistä. Kannattaisi tutustua sellaisten ihmisten työhön, kuin Fourier, Tyndall, Arrhenius, Callendar, Plass ja Keeling.
Ihmisen rooliin voidaan suhtauta pääasiassa kolmella tavalla. Ääripäitä edustavat ne, joiden mielestä mitään ei ole tehtävissä ja jotka kieltävät asian olemassaolon ja eivät näe syytä tehdä pienintäkään elettä asian suhteen. Ne, jotka hyväksyvät asiaa koskevan tutkimustiedon, haluavat että vaadittaviin toimenpiteisiin ilmastonlämpenemisen hillitsemiseksi ryhdytään 10 vuoden sisällä.
Kokoomuksen tilanne olisi ollut vielä herkullisempi viisi vuotta sitten, kun meteorologi Lea Saukkonen oli eurovaaliehdokkaana kokoomuksen listoilla. RKP:n ohella Kokoomus on eniten hajallaan asiassa.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/...
Yhtenäisyys ja nopanheitto
Tero"Äänestämällä suhteellisen oikeistomyönteistä ja teknologiakeskeistä vihreää ääni voikin päätyä entiselle taistolaishipille. Törkeää epärehellisyyttä ja äänestäjien hämäämistä yrittää väittää, ettei vihreiden - ehkä Suomen heterogeenisin puolue ehdokkaiden poliittiselle kentälle sijoittumisen suhteen - äänestäminen olisi nopan heittämistä."No niin. VoteWatch ja muutama muu europarlamentin äänestyskäyttäytymistä seuraava taho ovat todenneet että Vihreät ovat europarlamentin yhtenäisin ryhmä.
Sanoisin kuitenkin, että
Sanoisin kuitenkin, että Tynkkynen ja Vihreät ovat ihan yhtä maallikkoja ilmastoon liittyvissä asioissa kuin Vatanen (ja muut täällä kommentoijat), joten mielestäni henkilö joka väittää ilmastonmuutoksesta puoleen tai toiseen perustaa väittensä pelkkään uskomukseen.
Mitä itse olen aihesta lukenut, kukaan ei käsittääkseni kiistä sitä, että jos otetaan huomioon pelkästään hiilidioksidin edesauttama kasvihuoneilmiö, on sen vaikutus keskilämpötilaan mitätön - noin yhden asteen luokkaa - ja vastaavan voi jokainen lukea myös IPCC:n omasta paperista (sivu 11):
http://www.ipcc.ch/pdf/technical-papers/paper-II-e...
"If temperature were the only climatic variable to change in response to this An Introduction to Simple Climate Models used in the IPCC Second Assessment Report 11 radiative forcing, then the climate would have to warm by 1.2°C in order to restore radiative balance."
Tästä Tynkkynenkin lienee samaa mieltä.
"katastrofi"-ennusteet perustuvat takaisinkytkentöihin, eli siihen, miten joku muu reagoi tähän "noin yhden asteen" hiilidioksidin aiheuttamaan muutokseen.
Se miksi en itse luota IPCC:n ennusteisiin on se, että he itse myöntävät pilvipeitteen keskeiseksi takaisinkytkennäksi malleissaan, mutta myöntävät, etteivät tiedä edes tämän takaisinkytkennän etumerkkiä (edellisen linkin sivu 12):
"Clouds have a strong radiative effect, and are, therefore, likely to produce a noticeable feedback. This feedback depends on changes in the amount, altitude and characteristics of the clouds, as well as on the reflectivity of the underlying surface, so even the sign of the feedback is uncertain"
Minun on vaikea luottaa malleihin, joissa tärkeitä takaisinkytkentöjä on arvottu.
Niin tai näin
Olen iloinen, että ilmastonmuutoksen vastustajatkin ovat aidosti kiinnostunut aiheesta julkaistuista tutkimuksista ja aiheesta saadaan oikeasti tosi mielenkiintoisia keskusteluja (kuten tämä :).
Mielestäni olisi tärkeää ymmärtää se, että ilmastoon ei vaikuta yksin hiilidioksidipäästöt, pilvipeite tai kosminen säteily, vaan nämä kaikki yhdessä sekä monet muutkin tekijät. Tämän takia ei voi puusilmäisenä tuijottaa vaan yhden aihepiirin tutkimuksia, vaan oikeasti yrittää yhdistää kaikkea tätä arvokasta tutkimustietoa kokonaisuudeksi.
Tiedämme esimerkiksi, että hiilidioksiidin määrä lisääntyy ilmakehässä mm fossiilisia polttoaineita käytettäessä. Samaan aikaan tiedämme, että maailman metsät ovat meren ohella tärkeitä hiilinieluja. Kuitenkin metsäpinta-ala on huvennut valtavasti viimeisten vuosisatojen aikana. 1+1=? Pienikin muutos maapallon keskilämpötilassa voi aiheuttaa yllättäviä seuraamuksia. Sulava ikirouta voi vapauttaa ilmakehään valtavat määrät metaania, joka on hiilidioksidia huomattavasti voimakkaampi kasvihuonekaasu. Tiedämme siis paljon asioita, jotka voivat voimistaa kasvihuoneilmiötä maapallolla. Tämän lisäksi tiedämme, että osa nyt havaitusta lämpenemisestä johtuu todennäköisesti planeettamme ulkopuolisista tekijöistä. Olisi hienoa, jos saisimme tietää vielä lisää.
Tässä(kin) ketjussa on taas paheksuttu "ilmastonmuutosuskovaisuutta" kuitenkin samalla ilmaistu oma "epäusko" koko aiheeseen. Itse arvostan kokolailla ja tasapuolisesti yhtä vähän kumpaakaan uskoa.
Vatanen
Vatanenhan on ainoa järjen ääni koko vaaleissa, ääneni menee hänelle!
Vieläkun vihreätkin saisivat päänsä ulos kukkapuskista katsomaan vähän omilla silmillään
ljChXbIkSkSdlIVXIP
3cDBvD kdbgzgeuvhzn, [url=http://usmscfxlluth.com/]usmscfxlluth[/url], [link=http://rnhqwingxpwj.com/]rnhqwingxpwj[/link], http://dixfndysobnv.com/
AGiiJOyYsMD
soma intimates and herbal soma and cheap soma and what type of drug is soma and soma bikes
JrDxPxwLEKJIyC
singulair 10mg and generic singulair and cozaar and side effects of cozaar and cozaar hypotension at night
Kirjoita uusi kommentti