Urahdus Monacosta
Kokoomuksen eurovaaliehdokas Ari Vatanen teki viikonloppuna demokratialle palveluksen. HS:lle Monacosta antamassaan haastattelussa entinen rallikuski muistutti, että sillä todella on väliä, ketä vaaleissa äänestää – ja mitä puoluetta.
Vatanen arveli, että käsitys ihmisen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen on valheellisten ja väärennettyjen tutkimustulosten seurausta. Ilmastonmuutos onkin ”Neuvostoliittoon pettyneen vihreän liikkeen keksimää syyllistämistä”.
Fantastisen salaliittoteorian ohella Vatasen lausunnossa pisti silmään logiikan puute. Yhtäältä Vatanen väitti, ettei ihminen voi tietää, miten ilmasto muuttuu. Hetken henkeä vedettyään hän riensi kuitenkin lausumaan, että ilmastoa lämmittää aurinko eikä ihminen.
Tutkijat eivät siis osaa sanoa ilmastosta mitään, mutta entinen rallikuski voi tuulta nuuhkimalla kertoa, että kaikki johtuu auringosta.
Tämän jälkeen on helppo ymmärtää europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan lausuntoa, jonka mukaan parlamentin valtaa ei pidä kasvattaa, koska ”siellä on muutenkin liikaa epärealistista haihattelua”. Vatasen kokoomuslaisena kollegana Korhola varmasti tietää, mistä puhuu.
Vatanen ei anna mairittelevaa kuvaa kokoomuksen sitoutumisesta ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kokoomus tuskin olisi nostanut ehdokkaakseen ihmistä, joka kannattaa markkinatalouden korvaamista sosialismilla. Ilmastonsuojelun vastustaja sen sijaan kelpaa ääniä kalastelemaan.
Vatasen urahdukset muistuttavat siitä, että vaaleissa kannattaa olla tarkkana. Äänestämällä Sirpa Pietikäistä voi auttaa europarlamenttiin ilmastokriisiä kohti kiihdyttävän Ari Vatasen. Vastaavasti Johanna Korhosen tukija voi auttaa läpi Hannu Takkulan – joka on sinnikkäästi vastustanut Korhosen perheen ja muiden naisparien oikeuksia.
Vihreiden äänestäminen ei ole nopan heittämistä. Jokainen ääni on tuki kunnianhimoiselle työlle ilmastokriisin torjumiseksi.
Jäämme jännittyneinä odottamaan Vatasen seuraavaa paljastusta. Ovatko stalinistit sepittäneet myös tutkimukset, joiden mukaan tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää? Kuka lavasti yhdysvaltalaisten astronauttien käynnin kuussa?
Ja ketkä viherpiipertäjät ovat keksineet, että maapallo olisi pyöreä? Ihan tasaiselta se Monacossa näyttää.
DqMUDkCKpNTEqjfAz
elavil used for and elavil side effects and elavil overdose and elavil and elavil for pain
qwLgziNeNiQ
difference between adipex and phentermine and phentermine reviews and cheap phentermine no rx and phentermine without a prescription and phentermine online purchase
mTZrqwegyE
elavil nerve pain and elavil dose for nerve pain and side effects of elavil and elavil and elavil vs tofranil sleep
nIgOVQLVKyabufaAS
phentermine diet pills diet pills and buy phentermine online without a prescription and phentermine risk and phentermine florida and blue phentermine 30mg
FLALflYqZwv
phentermine side effects and phentermine prescription online and phentermine overnight u s a and phentermine fedex and phentermine day
rjmRIRhUezWFJWu
what is zolpidem and zolpidem side affects and zolpidem side effects and singulair side effects and singulair dosage
cnMwjSMfSOHQZwU
negative side effects of phentermine and herbal phentermine and overnight phentermine and buying phentermine no prescription needed and where can i order phentermine online
YLypbyCtZHenbpwIJWu
tramadol canine and tramadol tr50 and tramadol cod saturday delivery and tramax tramadol and tramadol apo tr50
noJvStaMiNPZp
cozaar hypotension tachycardia and cozaar tachycardia and fda black box warning cozaar and singulair 10mg and cozaar 100 mg
CqUDxKicJyWHIubyY
cozaar side effects and cozaar and cozaar rapid heart rate and rapid heart rate cozaar and cozaar generic name
Kirjoita uusi kommentti