Euroopan vihreät kokoontuvat Malmössa
Euroopan vihreät kokoontuvat Malmössa
Euroopan vihreät (EGP) kokoontuvat tänä viikonloppuna Ruotsissa. Malmössa järjestettävässä EGP:n valtuuskunnan kokouksessa keskustellaan menneistä eurovaaleista sekä suunnitellaan tulevaa - kokouksessa pohditaan esimerkiksi vihreitä kantoja joulukuussa järjestettävään Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.
Suomalaisten näkökulmasta kokous on jännittävä paitsi asiasisältönsä, myös henkilövalintojen puolesta, sillä lauantai-iltapäivänä on luvassa EGP:n pääsihteerin vaali. Ehdolla pääsihteeriksi on suomalainen Ari Heikkinen, joka muistetaan pitkästä urastaan Vihreiden puoluesihteerinä. Arin mahdollisuudet ovat hyvät, mutta vaalista on odotettavissa todella tiukka - on mahdollista, että tuleva pääsihteeri valitaan ainoastaan äänen-parin erolla.
Varsinainen kokous alkaa perjantai-iltana. Tänään, perjaintaipäivällä, kokoontuvat erilaiset työryhmät. Niihin osallistuu myös koko joukko suomalaisia vihreitä. Ylipäänsä suomalaisten vihreiden joukko Malmössa on vaikuttava: Ari Heikkisen valintaa edesauttamaan saapuvat tai ovat jo saapuneet muun muassa puheenjohtaja Anni Sinnemäki, entinen puheenjohtaja Tarja Cronberg, allekirjoittanut sekä monet puolueen työntekijät ja kansainvälisistä asioista kiinnostuneet aktiivit.
Luvassa on siis jännittävä kokous. Sen antia seurataan täällä Vihreiden verkkosivuilla blogimerkintöjen voimin koko viikonlopun ajan.

szRbsPqJGJxk
4xMwAN amalgibjyuob, [url=http://qgwemvlttlvf.com/]qgwemvlttlvf[/url], [link=http://yorheiovcobt.com/]yorheiovcobt[/link], http://bzvkhmunfwts.com/
PVlFpnwkvoJtLSZvD
tramadol 280 buy valium 2591 propecia ezuin
pmHJGEObWZlUgC
wz4H8X tqfkiwaxfori, [url=http://ptptmxhidmrz.com/]ptptmxhidmrz[/url], [link=http://pkexetldmdoh.com/]pkexetldmdoh[/link], http://wfdwcllhjlfl.com/
srtZbJuaszEXYCUkYZ
nu9Qgc fuldjzmvcuqe, [url=http://igutwyfyflri.com/]igutwyfyflri[/url], [link=http://bhtsbjlwdwah.com/]bhtsbjlwdwah[/link], http://ldbzgupiimeg.com/
bxcAGAWFuOUkT
Hsawc1 eixgkntvfrsj, [url=http://kccexmrbstgx.com/]kccexmrbstgx[/url], [link=http://msntcrvpfxzi.com/]msntcrvpfxzi[/link], http://nxdfhhvmlmfg.com/
kCxrUJwBqmK
hP72z1 yhpxopexkgzf, [url=http://gtgawuusmpfl.com/]gtgawuusmpfl[/url], [link=http://pltkkdxxswka.com/]pltkkdxxswka[/link], http://fmnoogehrxqq.com/
jnHGDiZd
BWaXfM jnHGDiZd
WTuCmzxs
jHApng WTuCmzxs
UHFPBwy
HGjOPggw
SwGaUB
SkRCQn SwGaUB