Luovan työn tekemisen mahdollisuudet on turvattava

Heli Järvinen 23.10.2009

Tekijänoikeus on ainut keino, millä musiikilla, kirjoittamisella ja muulla luovalla työllä voi elää.  Tieto- ja viestintäteknologian nopea kehitys on kasvattanut alan haasteita. Oikeuden työnsä tulosten hyödyntämiseen tulee jatkossakin kuulua tekijälle. Nyt kaivataan uusia keinoja, jotta luovalla työllä eläminen voi jatkossakin olla mahdollista. Kulttuuriministeri Wallinin tulee ryhtyä selvitystoimiin, miten tekijänoikeusjärjestelmä voidaan sopeuttaa uuteen toimintaympäristöön. Myös asenneilmapiirin täytyy muuttua. Monet kuluttajat ovat sitä mieltä, että musiikkia ja elokuvia voi ladata ilmaiseksi netistä. Esimerkiksi Spotifyn kaltaisista pilvipalveluista ei makseta musiikin tekijälle mitään ja kännyköiden mp3-soittimista ei tarvitse maksaa hyvitysmaksua.Hyvitysmaksu tulee laajentaa koskemaan matkapuhelimien mp3-soittimiin. Laittomasti internetissä liikkuvat tuotteet tulee saada pois markkinoilta, jotta laillisesta kaupasta tulee mahdollista. Mahdollisia keinoja voisivat olla varoitus koneen käyttäjälle, jos joltakin koneelta lähetetään eteenpäin paljon piraattituotteita. Ja viime kädessä nettiyhteyden voi myös katkaista, jos laiton toiminta ei lopu.


 

 

Kiitos tästä valaisevasta

Kirjoittanut entinen ääni (ei varmistettu) 25.10.2009

Kiitos tästä valaisevasta näkemyksestä Heli. Ehkä tämä on vain sinun henkilökohtainen mielipiteesi, eikä puolueen nykyinen kanta, mutta ei hyvältä näytä.

Kymmenen vuoden ajan olen äänestänyt jokaisissa vaaleissa/eurovaaleissa vihreitä, mutta nyt on valitettavasti lorun loppu ja aika jättää tämä pahasti taantunut puolue taakse.

Mitä ylläoleviin kommentteihin tulee, kannattaa niihin kiinnitää huomiota. Jos halutaan turvata luovien alojen ammattilaisten tuomeentulo kannattaa kohdistaa katse heidän tämänhetkisten "etujen" ajajiin, jotka riistävät tunnonvaivoitta koko kulttuurialaa, eikä välttämättä alkaa kriminalisoimaan 50% koko kansasta - jollei välttämättä halua samaistua ranskalaisiin.

Viime vuodet Vihreissä on ollut pelkkää alamäkeä ja puolue on alkanut muuttua samanlaiseksi harmaaksi massaksi kuin valtapuolueetkin. Ette ole edes yrittäneet uudistua ja pitää kynää terävänä.

Onneksi seuraavissa vaaleissa on tarjolla uusi, raikas puolue, joka tulee todennäköisesti imemäään itseasiassa teiltä Vihreiltä aika paljon kannatusta, ottaen huomioon kuinka paljon äänestäjäkunnastanne on nuoria, valveutuneita äänestäjiä.

Onnea jatkolle.

Näkyy olevan tuon Heli

Kirjoittanut puppi (ei varmistettu) 25.10.2009

Näkyy olevan tuon Heli Järvisen tyyli se että kirjoittelee tänne kaikkea ja sit ei edes vaivaudu puolustamaan kantaansa tai ei edes viitsi korjata blogiinsa ilmiselviä virheitä kuten nyt esim: tuo spotify letkautus.

Kummaa sekoilua (taas)

Kirjoittanut työläinen (ei varmistettu) 25.10.2009

Olisi ihan kiva, että Helikin hieman ottaisi asioista selvää ennen kuin alkaa kirjoittaa. Ärsyttää kun taas joutuu vakuuttelemaan ihmisille, että on vihreissä sellaisiakin, jotka tietävät asioista ja osaavat ajatella. Nimenomaan Spotifyn tapaiset palvelut ovat sitä tulevaisuutta, jossa laillinen, levy-yhtiöiden kanssa tehtyihin sopimuksiin perustuva palvelu, josta myös tekijöille korvauksia tulee, on näppärämpi tapa kuunnella musiikkia kuin laiton kopiointi.

Ei näin.

Kirjoittanut AH (ei varmistettu) 25.10.2009

Onhan tämä puolueen jäsenenä vähän typerryttävää luettavaa, mutta toisaalta en voi oikein olla yllättynytkään. Vihreiden kanta tekijänoikeuksiin ja yksilön oikeuksiin suuryrityksiä vastaan on ollut jakomielinen vuoden 2005 tekijänoikeusuudistuksesta lähtien. Siinähän osa vihreistä, esimerkiksi Rosa "Gramexin ihanat miehet" Meriläinen, äänesti uudistuksen puolesta, kun taas ainakin Oras Tynkkynen ja Jyrki Kasvi äänestivät sitä vastaan.

 

Nyt täytyisi vain vakuuttaa itselleen että jos äänestää sellaista vähän järkevämpää vihreää niin ei tule samalla tukeneeksi näitä Teoston taskussa olevia vihreitä. Piraattipuolue alkaa näyttää tässä valossa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Voi kun olisi kaksi ääntä antaa, tai single transferrable vote, tai jonkinlainen preferenssijärjestelmä!

Kirjoittaja voisi ottaa

Kirjoittanut Simbukka (ei varmistettu) 25.10.2009

Kirjoittaja voisi ottaa selvää asiasta, ennen kuin alkaa laukomaan valkoisia valheita ja lokaamaan koko Vihreiden maineen.

Ensinnäkin mietipä hetki minkä takia Spotify on olemassa?

Sen takia, että levyteollisuus on mukana puuhassa; he omistavat tietyn osan palvelusta ja tästä musiikista, jota soitetaan, maksetaan korvauksia artisteille.

Toisekseen kännyköiden hyvitysmaksun verukkeella tapahtuvalla rahastuksella tuskin päätyy latiakaan artisteille. Mieti nyt vähän hei itsekin - maa kutsuu!

Kolmanneksi puhut  nettiyhteyden katkaisusta suu vaahdossa, mutta sen olemassaolo vaan on sinun harmiksesi laillinen oikeus.

Neljänneksi: kuinka paljon tekijänoikeusmafia maksoi sinulle, Heli, että tällaisen kirjoituksen suolsit näppäimistöltäsi ulos?

Kiitos tästä artikkelista,

Kirjoittanut Janne Jalkanen (ei varmistettu) 25.10.2009

Kiitos tästä artikkelista, sillä se vahvisti minulle sen luulon, että Vihreissä ei, paria poikkeusta lukuunottamatta, ole todellista ymmärrystä digitaalisesta maailmasta ja siitä murroksesta missä elämäntyylimme on menossa. Mielipide on toki sinällään ihan mahdollinen, mutta perustelut ovat niin valitettavan väärät ja sekavat, että se osoittaa kirjoittajan osalta täydellistä tietämättömyyttä ja haluttomuutta ottaa asioista selvää. Jos tuota mieltä on, se tulisi edes perustella oikein - näin huuhaaperusteluista ei voi edes keskustella järkevästi.

Joten heihei Vihreät, oma ääneni siirtyy Piraattipuolueelle. Vaikken heidänkään agendaansa allekirjoita täysin, ainakin siellä tiedetään, mistä puhutaan.

Menetitte juuri monta äänestäjää

Kirjoittanut Esa (ei varmistettu) 25.10.2009

Tällaisilla kivikautisilla kommenteilla on puoluetta tuhoava vaikutus. Ei voi kun ihmetellä mitkä interssit sinulla oli tätä kirjoittaessasi, ei ainakaan äänestäjien. Aika pelottavaa että vihreiden joukosta löytyy edustajia, jotka ovat näin selvästi valvomassa TO-järjestöjen etuja.

Heli on oikeassa ja väärässä

Kirjoittanut Hannu Oskala (ei varmistettu) 25.10.2009

Helin kirjoituksessa on valitettavasti yksi suuri asiavirhe: Spotify on laillinen palvelu.

Tosin hän on mielestäni oikeassa siinä, että Spotifyn ansaintalogiikan kautta saatavat tilitykset ovat niin pienet verrattuna esim. vaikka radiosoittokorvauksiin, että Spotify ei mahdollista uuden kulttuurin tuottamista.

Muista kohdista olen Helin kanssa pitkälti samaa mieltä: laitonta toimintaa ei voida pitkään katsoa sormien läpi ja tekijänoikeus on luovalla työllä eläville erittäin tärkeää.

Helin ei kannata pelästyä negatiivisten kommenttien vyörystä. Verkkokeskustelijoissa vaan on todella paljon piraattimielisiä.

Meitä luovan työn ammattilaisia on vihreiden joukossa ja jäsenissä kuitenkin myös, ehkä jopa enemmän kuin "piraatteja", ja olenkin todella huojentunut tekstistäsi. Viime aikoina mm. Vinon tietoyhteiskunta-paperin linjaukset olivat todella ahdistavia alani tulevaisuuden kannalta. Hyvä että meidän asiallemmekin löytyy ymmärtäjiä eduskuntaryhmästä.

Hannu Oskalalle

Kirjoittanut Esko Lati (ei varmistettu) 25.10.2009

"Muista kohdista olen Helin kanssa pitkälti samaa mieltä: laitonta toimintaa ei voida pitkään katsoa sormien läpi ja tekijänoikeus on luovalla työllä eläville erittäin tärkeää."

...ja tämähän se oikeuttaakin UHKAILUN Internetyhteyksien katkaisulla yms. turhaa tehotonta tuulimyllyjä vastaan taistelua? :-)

Esko Latille

Kirjoittanut Hannu Oskala (ei varmistettu) 25.10.2009

Tämä on monimutkainen asia, mutta Ranskassa nyt suunniteltava lakiehdotus ei ole täysin päätön.

Jos ajaa liian kovaa ylinopeutta autolla, tai jää lievästä ylinopeudesta kolmesti kiinni tietyn ajan sisällä, niin kortti lähtee kuivumaan. Miksi ihmeessä  virtuaalisessa maailmassa pitäisi olla täysin eri säännöt?

Internet on suuri mahdollisuus. Se toi mukanaan paljon vapautta. Vapauden mukanaan tuomaa vastuuta ei vielä kukaan halua kantaa.

Vapauksien ja vastuiden tasapaino täytyy löytää. Joku RIAA edustaa ehkä menneisyyttä, jonka näkemys uhkaa internetin hyviäkin puolia. Toisaalta taas sitten piraattien linja "täydellisen vapauden" ajaminen vaikuttaa luovan työn tekijän mielestä enemmän anarkialta kuin todelliselta vapaudelta. Tasapainon löytäminen vie varmastikin aikaa. Nykytila se ei varmastikaan tule olemaan enää kymmenen vuoden päästä.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa