Luovan työn tekemisen mahdollisuudet on turvattava

Heli Järvinen 23.10.2009

Tekijänoikeus on ainut keino, millä musiikilla, kirjoittamisella ja muulla luovalla työllä voi elää.  Tieto- ja viestintäteknologian nopea kehitys on kasvattanut alan haasteita. Oikeuden työnsä tulosten hyödyntämiseen tulee jatkossakin kuulua tekijälle. Nyt kaivataan uusia keinoja, jotta luovalla työllä eläminen voi jatkossakin olla mahdollista. Kulttuuriministeri Wallinin tulee ryhtyä selvitystoimiin, miten tekijänoikeusjärjestelmä voidaan sopeuttaa uuteen toimintaympäristöön. Myös asenneilmapiirin täytyy muuttua. Monet kuluttajat ovat sitä mieltä, että musiikkia ja elokuvia voi ladata ilmaiseksi netistä. Esimerkiksi Spotifyn kaltaisista pilvipalveluista ei makseta musiikin tekijälle mitään ja kännyköiden mp3-soittimista ei tarvitse maksaa hyvitysmaksua.Hyvitysmaksu tulee laajentaa koskemaan matkapuhelimien mp3-soittimiin. Laittomasti internetissä liikkuvat tuotteet tulee saada pois markkinoilta, jotta laillisesta kaupasta tulee mahdollista. Mahdollisia keinoja voisivat olla varoitus koneen käyttäjälle, jos joltakin koneelta lähetetään eteenpäin paljon piraattituotteita. Ja viime kädessä nettiyhteyden voi myös katkaista, jos laiton toiminta ei lopu.


 

 

No jopas nyt on, luulis jos

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 28.10.2009

No jopas nyt on, luulis jos värisokea olisi, että tää on kokoomuksen tuutista tullutta. Lasini ovat kyllä puhtaat, joten ei vika voi olla minussa. Valitettavasti tällaiset tietämättömätkin hölmöt lasketaan internetin valtaväylille.

Kannattaisi ottaa asioista selvää, ennenkun alkaa laukomaan ihan mitä sattuu. Tämä kyllä horjuttaa vihreiden asemaa helsingissä "nuorten puolueeksi" profiloituneena. Anteeksi nyt vain, mutta nyt et tiedä, mistä puhut. Inhottavaa todeta, että taidat kuulua samaan kastiin Risikon, Hyssälän ja Lin**nin kanssa.

Toivon ihan näin lehden puolesta, ettei artikkelisi läpäise vihreän langan laatukriteerejä ja ottaisit hieman opiksesi saamastasi palautteesta..

Tekijänoikeus

Kirjoittanut Pekka Raukko (ei varmistettu) 28.10.2009

Tästä keskustelusta voisin todeta, että tekijänoikeuskysymys ei liity useimpiin Helin kirjoituksesta esitettyihin kommenteihin mitenkään.

Tekijänoikeus liittyy nimittäin kirjoituksen sisältöön, ja useimmissa kommenteissa ei sellaista ole. Selkeänä esimerkkinä tämä viimeinen, jossa ei ollut mistään löydetty edes nimimerkkiä kopioitavaksi.

Puolueen puheenjohtajan otettava kantaa asiaan.

Kirjoittanut Jukka Laurila (ei varmistettu) 29.10.2009

Aina Vihreitä äänestäneenä ja puolueen jäsenenä olen tyrmistynyt tästä artikkelista.

Mielestäni nyt olisi puolueen puheenjohtajan aika tulla esiin ja ilmoittaa miltä osin Järvisen teksti on ja miltä osin ei ole linjassa puolueen virallisen kannan kanssa.

Perusteluja kaivataan

Kirjoittanut Ihmettelijä (ei varmistettu) 29.10.2009

Hei Heli

 

Kirjoitat blogissasi mm. että:

<i>"Hyvitysmaksu tulee laajentaa koskemaan matkapuhelimien mp3-soittimiin".</i>

 

Viitsisitkö perustella minulle, miksi joudun jo nykyisellään maksamaan jokaisesta ostamastani tyhjästä CD & DVD-levystä kasettimaksun, vaikken kopioikaan niille mitään tekijänoikeudellista materiaalia?
Pelkkä mahdollisuus siihen ei riitä maksun perusteeksi, koska
länsimainen oikeuskäytäntöhän lähtee siitä, että jokainen on syytön kunnes
syylliseksi todistetaan. Voihan siitä maksusta toki hakea vapautusta, mutta jälleen mennään metsään oikeusperiaatteiden kanssa: syytetyn ei tarvitse osoittaa
syyttömyyttään, vaan syyttäjän (= esim. TEOSTO) tarvitsee osoittaa
syytetyn syyllisyys.

 

kyllästyttää

Kirjoittanut Kari (ei varmistettu) 29.10.2009

Noin 10 vuotta olen vihreitä äänestänyt mutta tähän kyllä tulee nyt muutos.

Et voi olla tosissasi...

Kirjoittanut Pettynyt opiskelija (ei varmistettu) 29.10.2009

Luulin että vihreät olisivat viimeinen puolue jotka kannattavat tälläistä yksityishenkilöiden kiusaamista ja valvomista suuryrityksien vuoksi. Kiitos kun toit ajatuksesi julki niin voin siirtyä äänestämään puoluetta joka ajattelee tavallisen kansalaisen parasta.

Faktat muuten eivät ole mielipideasioita... Ilmaista musiikkia ON saatavilla verkossa sekä laillisesti että laittomasti, eikä sitä faktaa voi mielipide muuttaa.

puolue vaihtoon

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 30.10.2009

itse olen kanssa äänestänyt vihreitä viimeisen 10 vuotta ja voin sanoa, että en enää. alkanut aika moni juttu ärsyttää tässä puolueessa. tuntuu nykyisin olevan edustajat suurella enemmistöllä it-aivottomia ja sitten loput lupailee muuta ja kääntää takin heti kun siihen on vain mahdollisuus.

Tähän loppui vihreiden kannatus

Kirjoittanut Äänen tuottaja (ei varmistettu) 30.10.2009

Sananvapauteen kohdistuu selkeitä hyökkäyksiä joka taholta ja jos niihin ei puututa niin alamäki ei ole ollenkaan loiva joten hyppään kyydistä ja toivon omalta osaltani pystyväni kehittämään jotain uutta. Tuotan itse musiikkia, mutta en teostolle vaan ihmisille.

puolue meni vaihtoon

Kirjoittanut tyrmistynyt (ei varmistettu) 31.10.2009

Olen ihan typertynyt Helin kirjoituksesta. Eihän nykyjärjestelmässäkään tulot taiteilijoille mene muutamaa suurartistia lukuunottamatta. Suurin osa rahasta valuu intressiorganisaation taskuun, josta onkin tullut näemmä jo niin iso, että pystyvät jopa vihreitä ostamaan taskuunsa. Onneksi toit kantasi selville ennen eduskuntavaaleja vahvistaen sen, mitä olen jo jonkin aikaa vihreistä epäillyt. Teistä on kehittynyt holhousyhteiskuntaa kannattava kokoomuksen apupuolue, joka on myynyt periaatteensa. Odotin kovasti enemmän:-(

Seuraavia vaaleja odotellessa

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 01.11.2009

Tämän tapaiset virheelliset ja perusteettomat blogikirjoitukset syövät paitsi kansanedustaja H. Järvisen, myös myös koko puolueen uskottavuutta. Paria positiivista poikkeusta lukuunottamatta (kuten Petteri Järvinen), ei puolueesta tunnu juurikaan järjen valoa löytyvän. Näillä näkymin äänestän itse mieluummin perussuomalaisia tai piraattipuoluetta.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa