Ville Niinistön puhe valtuuskunnassa

Hyvä valtuuskunta,

”Opiskelijat on Suomessa ainoa väestöryhmä, jonka katsotaan voivan elää köyhyysrajan alapuolella. Tähän on vihdoin puututtava!”

Tämä iskulause oli yksi vaaliteemoistani vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Tuolloin olin myös töissä Turun yliopiston ylioppilaskunnan korkeakoulupoliittisena sihteerinä. Olin turhautunut päättäjien kanssa keskusteltuani siihen, että 1970-luvulla opiskelleet päättäjäsukupolvet eivät ymmärtäneet oman aikani opiskelijoiden tilannetta.

Aikana, jolloin yli puolet sukupolvesta tekee korkeakoulututkinnon, ja työelämä on muuttunut epävarmemmaksi, vain harva on sellaisella alalla, jolla työnäkymät ovat vakaat. Useimmilla korkeakoulutetuillakin opiskelijoilla valmistumista seuraa epävarmuus: pienipalkkaiset harjoittelupaikat ja pätkätyöt. Akateemisilla matalapalkka-aloilla mahdollisesti saatavan pysyvän työsuhteen palkka jää pysyvästi lähemmäs kahta kuin kolmea tuhatta euroa – alle suomalaisten keskiansiotason. Toisella asteella opintotuki on elinehto niille nuorille, jotka eivät voi saada tukea perheiltään.

Mitä tähän sanoo sosiaaliturvan uudistamista pohtiva Sata-komitea? Varmasti komitealla täytyy olla opiskelijoiden asemaa merkittävästi parantavia ehdotuksia harkittavanaan, koska sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on hallitusohjelman toimeksiannon mukaan ”työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa”.

Näin komitea muotoili huolensa opiskelijoiden asemasta väliraportissaan tänä keväänä:

“Opiskelijoiden köyhyyttä pidetään sen sijaan hieman eri asiana kuin muiden ryhmien köyhyyttä. Monien mielestä opiskelu on vapaaehtoista investointia tulevaisuutta varten, jonka tuotto tulee aikanaan parempien ansioiden muodossa. Näin ollen taloudellinen niukkuus opiskeltaessa on tämän investoinnin hinta. Tätä ajatusta tukevat myös tutkimustiedot siitä, opiskelijat kokevat elämänsä selvästi myönteisempänä ja onnellisempana kuin muut köyhyysrajan alapuolella olevat kotitaloudet.”

Sata-komitea näyttää uskovan, että opiskelijat ovat edelleen niitä 1970-luvun etuoikeutettuja opiskelijoita, joiden luomaa mielikuvaa vastaan opiskelijaliike on saanut kamppailla jo kaksikymmentä massakorkeakoulutuksen vuosikymmentä.

Tosiasiassa YTHS:n raporttien mukaan opiskelijoiden pahoinvointi on 2000-luvulla lisääntynyt selvästi: joka kolmannella naisopiskelijalla ja joka viidennellä miesopiskelijalla on psyykkisiä ongelmia. Lisäksi joka kolmas nais- ja joka neljäs miesopiskelija arvioi stressin olevan suurin uhka terveydelleen. Opiskeluaikaisella pahoinvoinnilla on taipumus vaikuttaa koko tulevaan työuraan.

Koulutus on toki edelleen investointi tulevaisuuteen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Kun yritämme pidentää ihmisten työuria, emme voi lähteä siitä, että vastavalmistuneet tulevat työelämään jo valmiiksi pahoinvoivina.

Vihreiden mielestä meidän on tarjottava opiskelijoillekin taloudelliset edellytykset keskittyä tärkeään tehtäväänsä, eli opiskeluun. Opintososiaalisten etuuksien merkitystä ei voi yliarvioida myöskään koulutuksen tasa-arvon ja jokaisen nuoren todellisen osaamispotentiaalin saavuttamisessa.

Tämä hallitus korotti opintotukea ensimmäistä kertaa yli viiteentoista vuoteen. Opintorahaa korotettiin 15 prosentilla kaikilla koulutusasteilla ja opintotuen tulorajoja korotettiin 30 prosentilla. Opintotuen henkilökohtaisuutta on lisätty asumislisän puolisotuloharkinnasta luopumisella. Nämä olivat tärkeitä saavutuksia, joiden eteen vihreät teki paljon töitä.

Tosiasiassa opintotuki on kuitenkin tasokorotuksenkin jälkeen alhaisempi kuin 1990-luvun alussa: tämä johtuu siitä, että yhtenä harvoista perusturvaetuuksista opintotuki ei ole sidottu indeksiin. Sata-komitea esitti väliraportissaan muiden toistaiseksi indeksiin sitomattomien perusturvaetuuksien osalta jo tätä.

Vihreiden mielestä myös opintotuki on sidottava indeksiin, jotta tulevina vaikean julkisen talouden vuosina ei jälleen käy niin, että nousevat sukupolvet laitetaan taantuman maksajiksi.

Sata-komitean asenteen huomioiden saattaa olla opiskelijoiden etu, että opintotuen laajempi kokonaisarviointi on siirretty Opetusministeriön opintotukityöryhmän tehtäväksi. Indeksiin sitomisen lisäksi tämän työryhmän on syytä miettiä kustannustehokkaita tapoja tukea täysipäiväistä opiskelua ja sitä kautta opintoaikojen lyhentymistä.

Ateriatuen sitominen opiskelijaruuan enimmäishintaan mahdollistaisi edullisen opiskelijaruokailun. Ruoka on asumisen ohella keskeinen menoerä opiskelijoilla, ateriatuki kohdistuu juuri opintoihinsa keskittyviin opiskelijoihin, ja sillä on myönteinen vaikutus opiskelijoiden terveyteen.

Opintotuen huoltajakorotus helpottaisi opiskelijaperheiden toimeentuloa, joka nykyisellään monesti hyvin heikko. Sen avulla opiskelijapariskunnat voisivat nykyistä turvatummin halutessaan perustaa perheen. Nykyisin korkeakouluopiskelijoilla on alle 29-vuotiaana lapsia yli kolme kertaa harvemmin kuin muilla. Huoltajakorotus voisi näin ollen aikaistaa perheen perustamista ja myös nopeuttaa perheellisten opiskelijoiden opintoja.

Opiskelijat suhtautuvat varauksellisesti opintolainaan nostoon: sitä nostavat – perustellusti – lähinnä ne opiskelijat, jotka uskovat hyvään työmarkkina-asemaan valmistumisen jälkeen. Opintolainan houkuttelevuutta tulisikin lisätä Ruotsin mallia lähestyvällä valtion vakuutuksella, jonka avulla työttömyys- tai sairausjaksojen aikana ei tarvitsisi maksaa lainan lyhennyksiä.

Näiden opiskelijaetuuksien parantaminen on kustannustehokasta ja järkevää myös taloudellisesti vaikeana aikana. Opiskelijoiden täysipäiväisen opiskelun edistäminen vapauttaa palvelualojen töitä työttömille. Perheen perustaminen jo opiskeluaikana tulee kokonaistaloudellisesti halvemmaksi julkiselle taloudelle ja työnantajille.

Sen sijaan esitettyihin ajatuksiin osa-aikaopiskelijoiden rajaamisesta opintotuen ulkopuolelle on suhtauduttava kriittisesti: on parempi, että opiskelija opiskelee edes osa-aikaisesti kuin ei ollenkaan – tällaisen rajoituksen vaikutus voi olla opintonsa läpäisevien osuuden lasku, ehkä juuri perheellisten opiskelijoiden osalta. Ei ole myöskään perusteltua rakentaa tutkintoaikojen rajaamisen päälle rinnakkaista sääntelyä.

Hyvä valtuuskunta,

Tuhatvuotinen yliopistolaitos on länsimaisessa perinteessä yksi keskeisimmistä yhteiskunnan tulevaisuuden rakentajista. Ilman sivistykseen ja korkeimman tiedon tavoitteluun perustuvaa kukoistavaa yliopistolaitosta ei voida taata inhimillistä edistystä.

Suomessa yliopistot yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa muodostavat vahvan korkeakoulutusjärjestelmän, joka on palvellut meitä hyvin ennen kaikkea suomalaisten nostamisessa yhdeksi maailman koulutetuimmaksi kansakunnaksi.

Tänä syksynä toteutettuun yliopistouudistukseen on ladattu paljon odotuksia. Vihreät teki vuosia töitä yliopistouudistuksen painotusten oikeaan asettamisessa.

Meille uudistuksen keskeinen sisältö oli siinä, että se vapautti yliopistot valtion tilivirastoasemasta ja julkisen vallan kuormittavasta mikro-ohjauksesta. Samalla taattiin julkisen perusrahoituksen sitominen indeksiin ja helpotettiin ulkopuolisen rahoituksen hankkimista.

Uuden yliopistolain myötä yliopistot voivat itse ohjata ulkopuolisen rahoituksen keskeiseksi näkemäänsä toimintaan. Uudistus on merkittävä edistys edeltävien hallitusten politiikasta, jossa julkinen perusrahoitus taantui ja yksityinen rahoitus keskittyi usein yliopistojen perustehtävän kannalta toissijaiseen soveltavaan tutkimukseen. Ilman korkeatasoista perustutkimusta ei ole kuitenkaan pohjaa uuden sukupolven soveltavalle tutkimukselle.

Pidimme myös Aalto-yliopiston ja muiden halukkaiden säätiöyliopistojen perustamista mielenkiintoisena avauksena. Sitä ei saa kuitenkaan toteuttaa muiden yliopistojen kustannuksella. Julkisen vallan on kohdeltava perusrahoituksessa kaikkia yliopistoja samojen opetuksellisten ja tutkimuksellisten tavoitteiden pohjalta. Aalto-yliopistolle on nyt asetettuja kovat tavoitteet, se on enemmän kuin kolmen yhdistyvän yliopiston summa; toivottavasti se myös tavoitteet saavuttaa.

Ulkopuolisen rahoituksen lisääntymisen, valtion pääomasijoitusten ja indeksiin sidotun perusrahoituksen lisäksi hallitus lupasi yksiselitteisesti yliopistoille, että yliopistojen hallinnollisen aseman muuttumisen aiheuttamat vero- ja muut kustannusmuutokset korvataan yliopistoille täysimääräisesti.

Siksi on ollut hyvin yllättävää, että budjettikäsittelyn yhteydessä on noussut esille uusia merkittäviä, kattamattomia kustannuseriä työttömyysvakuutusmaksuista ja kiinteistöjen arvonlisäveroista. Yliopistot ovat olleet tähän syystä pettyneitä.

Nämä asiat eivät ole varmasti olleet yllätyksiä valtiovarainministeriön virkamiehille, vaikka ne ovat sitä olleet jopa opetusministeriölle. Yliopistouudistuksen yksi keskeisistä hyödyistä on juuri se, että yliopistot vapautuvat valtiovarainministeriön sotkeutumisesta asioihin, jotka eivät heidän substanssiosaamiseensa kuulu.

Hallituksen ja eduskunnan on varmistettava, että yliopistouudistuksen uskottavuudesta ja annetuista lupauksista pidetään kiinni. Näiden menoerien täysi korvaaminen on varmistettava budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

Vihreät oli myös keskeisessä asemassa perustuslaki- ja sivistysvaliokunnassa varmistamassa sen, että etsiessämme uutta emme hylkää suomalaisen yliopistolaitoksen vahvuutta: vahvaa sisäisen demokratian perinnettä.

Viime kädessä perustuslakivaliokunnan voimakas lausunto takasi sen, että perustuslain tarkoittama yliopistojen itsehallinto on juuri yliopistoyhteisön – opettajien, tutkijoiden, muun henkilökunnan ja opiskelijoiden – itsehallintoa.

Tämä itsehallinto suojaa yliopistoyhteisön toimijoiden riippumattomuutta niin julkisen kuin yksityisen vallan mielivallalta. Se vahvistaa tutkimuksen vapautta. Siksi oli tärkeää, että alkuperäisestä esityksestä poiketen yliopistojen sisäiset edustajat muodostavat edelleen enemmistön julkisoikeudellisten yliopistojen hallituksissa.

Uusi yliopistolaki antaa kuitenkin yliopistolle itselleen aiempaa laajemmat mahdollisuudet päättää sisäisen hallintonsa rakenteensa omissa johtosäännöissään. Julkinen valta ei ole esteenä, jos yliopistot halutessaan haluavat luoda uusia innovatiivisia hallintomalleja. Suurten hallintoremonttien onnistuminen edellyttää kuitenkin kyseisen yliopiston oman yhteisön laajaa tukea.

Perustuslakivaliokunta erikseen korosti kolmikannan merkitystä yliopiston autonomian toteuttamisessa, mutta siitä huolimatta joissakin yliopistoissa on ollut pyrkimyksenä opiskelijoiden ja keskiryhmien vaikutusvallan vähentäminen ja alemman tason elinten, kuten laitosneuvostojen, lakkauttaminen.

Vihreiden mielestä yliopistojen entistä ammattimaisempi strateginen johtaminen, ulkopuolisen asiantuntemuksen kasvava hyödyntäminen ja vahva sisäinen demokratia eivät ole keskenään ristiriidassa, vaan yhdessä yliopistouudistuksen onnistumisen takaavia voimatekijöitä. Laajempi taloudellinen itsehallinto vaatii yliopistoilta nykyistä enemmän; ulkopuolista talous-, kulttuuri- ja yhteiskuntaosaamista tarvitaan samalla enemmän, mutta se ei saa tapahtua yliopistoyhteisön itsensä sitoutumisen kustannuksella.

Yliopistot ovat nyt saaneet laajemman vapauden toteuttaa perustehtäviään palvellessaan suomalaisen yhteiskunnan ja koko ihmiskunnan edistystä. On yliopistoyhteisöjen itsensä käsissä, ei kenenkään muun, miten he haluavat tätä vapautta uuden yliopistolain sallimissa rajoissa toteuttaa.