Ryhmäpuheenvuoro Kööpenhamina-tiedonannosta

Arvoisa puhemies

Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole pääasiassa tekninen ongelma. Valtaosa päästöjen vähentämiseen lähivuosikymmeninä tarvittavasta teknologiasta on jo markkinoilla tai tulossa pian.

Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole ensisijaisesti myöskään taloudellinen ongelma. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että päästöt voidaan vähentää kestävälle tasolle kohtuullisin kustannuksin.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on ennen kaikkea poliittinen ongelma. Haastavinta on sopia reilusta tavasta jakaa päästövelvoitteet maailman maiden kesken. Maailman maiden, joilla on hyvin erilaiset vastuut ilmastonmuutoksen aiheuttamisessa ja hyvin erilaiset edellytykset rajoittaa päästöjä.

Teollisuusmaat eivät halua vähentää päästöjä ilman sitoumuksia Kiinan kaltaisilta nousevilta talouksilta. Kehitysmaat taas eivät hyväksy rajoituksia, elleivät teollisuusmaat ensin leikkaa omia päästöjään merkittävästi ja rahoita ilmastotyötä köyhissä maissa.

Neuvotteluissa ollaan kuin herrasmiehet ovella: ”Teidän jälkeenne”, ”ei kun menkää Te toki ensin”. Mutta jos kaikki odottavat toisten etenevän, ei kukaan liiku mihinkään. Tämä on Kööpenhaminan kokouksen suurin haaste.

Umpikujasta voidaan päästä vain sillä, että kaikki liikkuvat yhtä aikaa. Kaikkien on pistettävä paremmaksi. Kaikkien on Kööpenhaminassa oltava valmiita tiukentamaan tarjouksiaan päästöjen rajoittamisesta ja ilmastotyön rahoittamisesta.

Euroopan unioni on ollut ilmastonsuojelun veturi koko neuvottelujen historian. Puutteineenkin EU:n tarjoukset päästövähennyksistä ja ilmastorahoituksesta ovat kirkkaasti parhaasta päästä. EU on esimerkillään rohkaissut keskeisiä maita tuomaan neuvottelupöytään omia tarjouksiaan. Suomen hallitus on tukenut EU:n edelläkävijyyttä ilmastoneuvotteluissa.

EU on valmis tiukentamaan päästövähennystavoitettaan 20:stä 30 prosenttiin, jos kaikki merkittävät maat sitoutuvat riittävän tiukkoihin tavoitteisiin. Tästä lupauksesta on pidettävä kiinni.

Kuten hallitus tiedonannossa linjaa, EU:n on viestittävä valmiudestaan Kööpenhaminaan. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että 30 prosentin päästövähennystä voi pitää ilmastokriisin välttämisen kannalta pikemminkin ala- kuin ylärajana.

Päästötavoite on myös osoittautumassa aiemmin luultua kivuttomammaksi. Muuten niin ikävän taloustaantuman takia päästöt ovat pudonneet selvästi. Tämä tekee 30:kin prosentin vähennyksestä huomattavasti helpompaa ja halvempaa. Jos koko maailma saadaan mukaan ilmastotalkoisiin, minimoituu myös riski kilpailukykyhaitoista Euroopan ja Suomen teollisuudelle.

Suomen on varauduttava kansallisesti päästötavoitteen tiukkenemiseen hyvissä ajoin. Tämä edellyttää tehokkaita toimia kaikilla sektoreilla.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä bioenergian syöttötariffeissa, korjausrakentamisen energianormeissa, autoilun verotuksen päästöporrastuksen tiukentamisessa ja tienkäyttömaksuissa on edettävä ripeästi. Hallituksen asettamien työryhmien esitykset kiinteistöveron porrastuksesta, yhdyskuntasuunnittelun vahvistamisesta, energiatehokkuuden parantamisesta ja sähköautojen edistämisestä on myös toteutettava vielä tällä hallituskaudella.

Hiiltä sitovien nielujen, erityisesti metsien, laskenta on neuvotteluissa Suomelle tärkeä kysymys. Nieluista on haettava ratkaisu, joka on reilu ja järkevä sekä Suomelle että muulle maailmalle.

Arvoisa puhemies

EU-johtajien tulee viedä Kööpenhaminaan rakentavaa viestiä myös rahoituksesta. Riittävän taloudellisen tuen kanavoiminen ilmastotyöhön kehitysmaissa on sekä reilua että järkevää.

Reilua se on siksi, että teollisuusmaat ovat aiheuttaneet valtaosan tähänastisesta lämpenemisestä, mutta ilmastonmuutoksen haitoista kärsivät ensimmäisenä ja eniten maailman köyhimmät. Me suomalaiset olemme tottuneet kantamaan vastuun omista teoistamme ja siivoamaan omat jälkemme. Saman tulee päteä globaalisti myös ilmastonsuojelussa.

Järkevää se on siksi, että päästöjen vähentäminen nousevissa talouksissa on kustannustehokasta. Tukemalla päästöjen rajoittamista kehitysmaissa voidaan leikata ilmastonsuojelun kustannuksia ja siten säästää rahaa. Energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvan energian edistämiseen kehitysmaissa käytetty euro on siksi ihmiskunnalle kannattava sijoitus.

Komission arvio kehitysmaiden ilmastotyön rahoitustarpeesta – 100 miljardia euroa vuonna 2020 – lienee oikeaa suuruusluokkaa. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo kuitenkin, että EU:n on neuvotteluissa oltava valmis korottamaan tarjoustaan. Euroopan parlamentti on esittänyt, että yksin EU:n rahoitusosuuden pitäisi olla 30 miljardia euroa vuodessa.

Hurjilta kuulostavat summat kannattaa suhteuttaa tarpeeseen ja maksukykyyn. 30:kin miljardia euroa merkitsee alle 20 senttiä EU-kansalaista kohti päivässä. Se ei ole kohtuuton hinta ilmastokriisin välttämisestä.

Luottamuspulaa rikkaiden ja köyhien maiden välille ovat luoneet petetyt lupaukset. Me lupasimme käyttää vaatimattoman osan vauraudestamme – 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta – jotta maailman heikoimmatkin pärjäisivät vähän paremmin.

Tämä lupaus on täytettävä niin pian kuin mahdollista. Ilmastorahoitus ei saa myöskään olla pois inhimilliseen kehitykseen kehitysyhteistyössä käytetyistä varoista.

Yhdysvaltain presidentti Obama on vaatinut Kööpenhaminasta lopputulosta, jonka toimeenpano voidaan aloittaa välittömästi. Tämän tulee koskea myös rahoitusta.

Rikkaiden maiden on aloitettava ilmastotyön tukeminen heti ensi vuonna. Suomenkin on varauduttava kantamaan oma ja oikeudenmukainen osuus yhteisestä rahoitusvastuusta, niin kuin hallitus tiedonannossa linjaa.

Tarvittavia rahasummia ei ole realistista saada yksin maiden budjettivaroista. Siksi tulee ottaa käyttöön uusia ja innovatiivisia rahoituskeinoja. Näitä voivat olla tiedonannossa mainitut päästöoikeuksien huutokauppa ja kansainväliset verot lento- ja laivaliikenteelle.

Vihreiden mielestä myös Tobinin verona tunnettu kansainvälinen varainsiirtovero voisi tuottaa kipeästi kaivattuja varoja globaaliin ilmastotyöhön. Samalla voitaisiin hillitä spekulointia markkinoilla ja mahdollisesti auttaa ehkäisemään tulevia finanssikriisejä.

Arvoisa puhemies

Suomi – eikä edes EU – ei voi yksin ratkaista ilmastonmuutosta. Siihen tarvitaan globaalit ilmastotalkoot.

Hyvä uutinen on se, että joukot alkavat olla kasassa. Esimerkiksi Japani on esittänyt suhteessa EU:takin tiukemman päästötavoitteen. Uusi-Seelanti päätti juuri ottaa käyttöön kansallisen päästökaupan. Norja pyrkii kokonaan päästöneutraaliksi lähivuosikymmeninä. Venäjä on ilmoittanut tiukentavansa omaa päästötavoitettaan. Ja niin edelleen.

Kirimisen varaa toki vielä on. Kaikki teollisuusmaat ovat silti selvästi sitoutuneet ilmastotalkoisiin. EU ei taatusti jää yksin.

Suomessa valitettavan vähälle huomiolle on jäänyt se, että myös kaikki tärkeimmät kehitysmaat ovat tehneet lupaavia esityksiä päästöjen rajoittamisesta. Paljon parjatulla Kiinalla on melko kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma. Maa on ilmoittanut olevansa valmis leikkaamaan talouden hiili-intensiteettiä vähintään 40 prosenttia ensi vuosikymmenen loppuun mennessä.

Intiassa hallitus valmistelee energiatehokkuustoimia, jotka toteutuessaan leikkaisivat maan päästöjä suunnilleen saman verran kuin koko Suomi tuottaa vuodessa. Juuri tänään tuli tieto, jonka mukaan Intian hallitus kaavailee talouden hiili-intensiteetin leikkaamista neljänneksellä.

Rohkaisevia uutisia on kuulunut muistakin maista. Etelä-Korea pyrkii vähentämään päästöjä 30 prosenttia, Brasilia 40 prosenttia muuten toteutuvasta tasosta. Indonesia on valmis leikkaamaan päästöjä enimmillään jopa 40 prosenttia vuoden 2005 tasoon verrattuna.

 

Arvoisa puhemies

Maailma siis liikkuu. Kaikki avainmaat ovat valmiita rajoittamaan päästöjä. Toki tavoitteiden taso, sitoumusten muoto ja konkretian aste vaihtelevat.

Lupaukset eivät kuitenkaan muutu sitoviksi sitoumuksiksi ilman kansainvälistä sopimusta. Siksi Kööpenhaminan kokous on niin tärkeä. Siksi Kööpenhaminassa tarvitaan poliittinen läpimurto.

Maailman maat ovat valmiita toimimaan, mutta vain yhdessä. Vahva, juridisesti sitova sopimus takaa sen, etteivät jotkut jää katsomaan sivusta, kun toiset puurtavat talkoissa. Vahva sopimus on Euroopan ja Suomen etu.

Siksi Suomen ja EU:n on kiritettävä Kööpenhaminassa muuta maailmaa kohti kattavia, kunnianhimoisia ja reiluja ilmastotalkoita.

Se on meidän vastuumme, se on meidän velvollisuutemme ja se on meidän etumme.