Mitä Kööpenhaminassa tapahtui?

Kööpenhaminassa järjestettiin historian suurin ympäristökokous, johon osallistuivat lähes kaikki maailman maat sekä valtionjohtajat 119 maasta. Kokouksessa oli 30 000 virallista osanottajaa. Tarkoituksena oli sopia siitä, miten maailma alkaa taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Hyvistä aikeista huolimatta lopputulema oli hyvin vaatimaton, järjestöjen mielestä jopa katastrofaalisen huono. Sitä, miksi kävi kuten kävi, pohdittiin Vihreiden järjestämässä tilaisuudessa Helsingin Eurooppa-talolla 21.12.2009.

Tilaisuudessa 70 ihmistä kuunteli ilmastoasiantuntijoiden analyyseja kokouksen kulusta, syistä ja seurauksista - sekä näkemyksiä siitä, miten tästä voidaan jatkaa eteenpäin. Keskustelutilaisuuden puheenjohtajana toimi valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen.

- Kööpenhaminassa käytännössä jalostettiin eteenpäin luonnoksia, joita oli valmisteltu etukäteen Kioton pöytäkirjan ja YK:n ilmastosopimuksen pohjalta. Molempien raiteiden neuvotteluryhmien työlle annettiin vuosi lisäaikaa. Kööpenhaminan julistus, sitoumus tai teksti, Copenhagen Accord, listaa ne alueet jotka tulevassa ilmastosopimuksessa pitää olla mukana, Tynkkynen sanoi.

Lämpeneminen luvataan rajoittaa alle kahteen asteeseen, mukana on jopa viittaus siihen, että rajaksi voidaan asettaa myös 1,5 astetta. Tavoitteeksi asetetaan myös päästöjen taittaminen niin pian kuin mahdollista. Eniten suurissa asiakysymyksissä edettiin kehitysmaiden ilmastotyön rahoituksessa. Kansainvälisesti rahoitettuja ilmastotoimia myös seurataan ja arvioidaan.

Miinuspuolelle jäi Tynkkysen mukaan paljon: teollisuusmaiden tavoitteita ei ole kirjattu lukuina, eikä teksti sisällä linjauksia useista keskeisistä elementeistä kuten hiilinieluista. Tekstissä ei ole myöskään määritelty julkisen rahoituksen osuutta ilmastotoimien rahoittamisessa.

Ympäristöjärjestöt pitävät lopputulosta mahalaskuna suhteessa niihin odotuksiin, joita kokoukselle oli. Vaikka kokous epäonnistui, varsinainen tavoite ei ole hävinnyt minnekään.

- On välttämätöntä että sopimus saadaan aikaan lähitulevaisuudessa, koska myös toimenpiteille on jäätävä aikaa, Greenpeacen ilmastovastaava Simo Kyllönen sanoi.

Kokoukseen lähdettiin optimistisin tuntein, mutta enteistä epäonnistumisestakin oli olemassa.

- Vaikka kokousta edelsi intensiivinen ryhmätyö, lähes kaikki asiat jäivät Kööpenhaminaan. Tämä antoi viitteitä epäonnistumisesta. Työryhmien mandaattia on jatkettu nyt vuoden päähän Meksikoon asti. Se poliittinen sitoutuneisuus, jota nyt on viestitty, alkaa toivottavasti näkyä pikku hiljaa myös työryhmätyöskentelyssä, Kyllönen toivoi.

Myös elinkenoelämän kannalta on tärkeää saada aikaan globaalisti kattava ja sitova ilmastosopimus. Kattavalla sopimuksella on kolmoishyöty: päästöjen vähenemisen lisäksi kansainvälinen sopimus tasaisi yritysten kilpailukykyeron globaaleilla markkinoilla ja loisi edellytykset ilmastoteknologiamarkkinoiden kasvulle.

- Tämä tulos on pettymys myös EK:lle, koska se ei poista markkinoilla epävarmuutta vaan enemmänkin lisää sitä, ilmastoalan asiantuntija Tuuli Mäkelä EK:sta sanoi.

Mäkelä painotti, että nyt on panostettava puhtaan teknologian kehittämiseen myös EU:ssa. Siinä yritykset ovat avainroolissa.

 

Halvaantunut meduusa ja muita outoja olioita

Ilmastopolitiikan tutkija Antto Vihma, joka siirtyy Ulkopoliittiseen instituuttiin vuodenvaihteessa, sanoi Kööpenhaminan tekstin olevan akateemisesti kiinnostava uusi olio.

- Muodoltaan se on ensimmäinen laatuaan YK:n ilmastosopimusjärjestelmässä. Linkit kaikkeen aiempaan neuvotteluun ja siihen, mitä aiemmin on sovittu, ovat hyvin pienet. Olemukseltaan se on samantyyppinen kuin esimerkiksi G8-maiden julistus.

Vihman mukaa on syytä olla skeptinen, miten Kööpenhaminan lopputulema voi toimia käytännössä.

Usein sopimuksia arvioidaan akateemisessa maailmassa niin, että kriteereinä ovat velvoittavuus, tarkkuus ja delegointi

- Tässä velvoittavuus vähäistä. Myös tarkkuuden osalta tulos on heikko; rahoitusmekanismi oli kokouksen suurin anti, mutta miten se toteutetaan jäi sekä rahoituslähteiden että hallinnan kannalta täysin auki. Delegointi tarkoittaa sitä, miten paljon valtaa siirtyy hallitukselta kansainvälisen elimen käsiin. Tässä se jäi täysin nollille, Vihma sanoi.

 

Blame-game

Kokouksen epäonnistumiselle on julkisuudessa esitetty jo monia eri syitä. Yhdysvaltojen senaatin kankeus on yksi niistä; Obamalla ei käytännössä ollut mahdollisuuksia sitoutua tiukempaan ilmastotoimintaan kuin mihin senaatti on valmis. Toisaalta EU tuli kokoukseen joissain asioissa sisäisesti riitaisana, esimerkiksi nielulaskentaan sillä ei ollut yhteistä linjaa. G77-maat jarruttivat ja hidastivat neuvotteluja monissa kohdin. Niin EU:lla, Yhdysvalloilla kuin tärkeimmillä kehitysmailla neuvottelukannat olivat joustamattomat

- Neuvottelut eivät oikeastaan ole neuvottelut, jos kaikki pysyvät alkuperäisissä tavoitteissaan ja liikettä ei tapahdu, Tynkkynen huomautti.

Neuvotteluja myös käytiin usealla eri tasolla, ja näiden tasojen suhde ja vaikuttaminen toisiinsa oli usein epäselvää. Tanskan rooli kokouksen läpiviemisessä osoittautui heikommaksi kuin oli etukäteen arveltu.

- Kokoustekniikka ei vastannut kokouksen suuruutta. Kokousta ei osattu prosessoida niin, että valtionjohtajilla olisi ollut jotain päätettävää, Kyllönen sanoi.

Antto Vihma arvioi kokousasetelman olleen sellainen, että hyvää lopputulosta olisi ollut erittäin vaikea saada aikaan.

- USA tuli yllättävän paljon ota tai jätä -korteilla Kööpenhaminaan. Kehitysmaablokki taas on hajallaan, sen sisällä keskinäinen luottamuspula on erittäin suuri. Tästä luottamuspulasta hyötyvät kyyniset jarruttavat.

YK:n konsensuspakko, jossa yksikin maa voi kaataa kaikkien muiden maiden aikaansaaman neuvottelutuloksen, ei helpottanut neuvotteluissa onnistumista. Epäonnistumisen jälkeen on käyty julkista keskustelua jopa koko kansainvälisen sopimisen tulevaisuudesta.

- Toivottavasti tämä prosessi toimii opetuksena ja herättäjänä. Nyt on myös olemassa riski, että aletaan purkaa multilateraalista prosessia, ja sen tilalle tulee kansallisiin politiikkoihin sidotut kansalliset päästövähennystavoitteet, joita sitten tarkastellaan epävirallisissa kansainvälisissä kokouksissa, Greenpeacen Simo Kyllönen huomautti.

 

Miten tästä eteenpäin?

Miten pohjanoteerauksesta sitten noustaan vahvempina? Helppoja vastauksia ei ole. Seuraava ilmastokokous on vuoden päästä Meksikossa, ja siihen mennessä neuvotteluissa ja välikokouksissa on päästävä eteenpäin. Meksikon kokous ei voi onnistua ilman välissä tapahtuvia edistysaskelia.

Kööpenhaminassa hukattiin suuri momentum, mutta toivoa ei ole varaa menettää.

- En muista nähneeni näin suurta kansalaisjärjestöjen aktivoitumista koskaan ennen. On kova haaste saada se jatkumaan vuodella eteenpäin Meksikoon. Mitään muuta vaihtoehtoa ei toisaalta ole, Simo Kyllönen tiivisti järjestöjen tuntemukset.

Teksti: Suvi Reijonen

Kuvat: Vesa Saarinen