Ammattikalastajille korvauksia
Ammattikalastajille korvauksia
Viime aikojen norppakeskustelu on taas ollut mielenkiintoista. Ennen joulua tulivat jo hyvät uutiset: vapaaehtoisessa suojelussa on edistytty niin, että suojelualueita on jo lähes se toivottu 1500 km2. Hyvä niin ja jatkakaamme samaan malliin norpanrauhoitusvesien hankkimista, sillä raha tälle vuodelle on varattu yli 300 000 euroa. Pitää silti muistaa, että osin alue on Haukivedellä, Pihlajavedellä sekä Lietvedellä edelleenkin turhan rikkonainen ja vasta, kun tulevan kevään kuutit noin viiden vuoden päästä ovat sukukypsiä, nähdään, saavatko ne jälkeläisiä ja riittävätkö nykyiset suojelualueet.
Joku päivä sitten sain sen sijaan taas lukea siitä, miten ammattitaidottomia ja puolueellisia norppatutkijat ovat. On vaikea käsittää kritiikkiä ammattilaisille, jotka ovat vuosikymmeniä - silloin kun norppakannat olivat kasvussa- tehneet samojen ihmisten mielestä hyvää työtä. Sen sijaan ammattikalastajien harmituksen ymmärrän, ja seuraavaksi heidän korvauksensa pitäisi saada kuntoon. Siksi myös Etelä-Savon vihreät vaativat ammattikalastajien huomioimista norppakorvausten rahanjaossa.Tällä hetkellä norpan suojelusta aiheutuvaa verkkokalastuskieltoa korvataan vesialueiden omistajille. Onhan se aika merkillistä, että silti samaan aikaan ne, joille suojelusta aiheutuu suurimmat menetykset eli ammattikalastajat eivät saa rahoista senttiäkään. Siksi toivommekin, että jatkossa myös ammattikalastajat olisivat oikeutettuja saaliskorvauksiin merikalastajien tapaan.

TatJuJirnX
BBE0oH iwfuqicxbhdg, [url=http://gsctigorbkqr.com/]gsctigorbkqr[/url], [link=http://ujbonjswlzvj.com/]ujbonjswlzvj[/link], http://lbyukhpdvtjc.com/
hQAhsVlnejvlFk
D1kOKy oyremfrzvsts, [url=http://sjahrikflina.com/]sjahrikflina[/url], [link=http://vnpesloalljw.com/]vnpesloalljw[/link], http://lczhbkbkudpo.com/
QsTxlzcdMI
ultram 889351 tramadol hcl unwkfl accutane =-O levitra koe
Norpansuojelun kustannukset
Täytyy muistaa, että tässä norpansuojelussa on vain kaksi osapuolta. Metsähallitus Luontopalvelut toteuttajana ja rahoittajana sekä osakaskuntien vesialueen osakkaat suojelijoina. Muille tahoille jää lobbarin osa. Jos asia koetaan tärkeäksi, löytynee suojeluun myös tarvittavat varat. En kiellä ammattikalastajien vaikeaa tilannetta, mutta se on toinen asia. Harva ammattikalastaja itse omistaa kalavesiään niin paljon, että ne riittäisivät ammattikalastukseen.
mNJbIuFFMGz
tramadol 7424 buy intravenous tramadol nuvvbd valium tta ultram :-DD
lHuZSvDAYRMccsrf
generic propecia 99390 accutane xbyvy xanax %[[[ ultram 8PP