Kansalaisaloite Eurooppaan
Kansalaisaloite Eurooppaan
Euroopan Unioni suunnittelee ottavansa käyttöön kansalaisaloitteen, jolla EU-maiden kansalaiset voisivat aktivoitua tärkeäksi kokemissaan kysymyksissä. Ehdotuksen mukaan vähintään miljoona unionin kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita voi tehdä aloitteen. Tämä aloite on tarkoitus saada voimaan jo tulevana keväänä.
On hienoa, että tavallinen kansalainen voi jatkossa myös suoraan vaikuttaa siihen, mitä asioita toivoo komission käsittelevän. Tietysti rajana on se, että aloitteiden täytyy kuulua komission päätösvaltaan.
Mutta vaikka aloite tehtäisiin jossain muussa kysymyksessä, saa se taatusti paljon huomiota ja herättää siten kaivattua keskustelua. Joskus tavoitteena ei ole lainsäädäntömuutos, vaan poliittisen paineen luominen.
Aloitteita halutaan ottaa laajalti eri aiheista, vaikka toisaalta erityisesti unionin perusarvojen vastaiset aloitteet haluttaisiin ennakkotarkistuksella estää. Käytännössä aloitteen voisi siis tehdä esimerkiksi eläinten huonosta kohtelusta, mutta ei rasistisesta toiveesta.
Miljoonan ihmisen masinointi vaatii ehdottomasti nettiä avukseen, eikä suju aina ongelmitta. Sitä oleellisempaa on kuitenkin aloitteidentekomahdollisuuksien lisääminen myös Euroopan Unionin tasolle. Mielenkiintoista nähdä, milloin suoran kansalaisaloitteen voi tehdä myös eduskunnallemme?

xYJlrpeBIXMPFrRS
7opD6n isitxmgluigd, [url=http://jiqlvkztbcdn.com/]jiqlvkztbcdn[/url], [link=http://asiwtduzazvu.com/]asiwtduzazvu[/link], http://uirbvmbvksej.com/
jEPbeknXRNSnMaNKYQK
cheap car insurance >:D cheap car insurance ihxs health insurance quotes 25685 home insurance =]]]
tcDCCd
bCPUkURu tcDCCd
yhpsqzn
ObnJXwcy yhpsqzn
vPFgZAH
OXRxtZ vPFgZAH
jYIkfPQs
gDLxzt jYIkfPQs
xvpwTR
nExKRpj xvpwTR
tkcRPy
ZzAJoFF tkcRPy
enbfxXon
PKOnbqD enbfxXon
jCmohqL
CCSIBbw jCmohqL