Ville Niinistön puhe valtuuskunnassa 6.3.2010

Hyvä valtuuskunta,

Salo: nykysuomen sanakirjan mukaan suuri metsäalue, erämaa, sydänmaa, korpi.

Salon kaupunki on osuvana ajankohtana isäntänä vihreän valtuuskunnan kokoukselle. Salon viime vuosikymmenet kertovat pienessä mittakaavassa, millaisen murroksen koko Suomi on läpikäynyt.

Muutamassa vuosikymmenessä Salo on kehittynyt pienestä teollisuuskaupungista – jossa valtaosa asukkaista oli asunut seudulla vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja – voimakkaasti kasvavaksi kansainväliseksi informaatioteknologian keskukseksi.

Itselleni Salo on tärkeä kaupunki muutoinkin. Sukuni juuret ovat syvällä Salon seudun mullassa. Salon seudun kumpuilevien jokilaaksojen ja metsäisten mäkien kulttuurimaisema on minulle pala kauneinta Suomea.

Viime vuosina Salo on ollut edelläkävijänä myös kuntarakenteen uudistamisessa. Seudun kymmenen historiallista kuntaa yhdistyivät viime vuoden alussa uudeksi Saloksi. Yhdistymisen ajankohta ei vain ollut kaikkein otollisin. Taantuma on kohdannut vientiyritysvaltaisen Salon voimakkaana ja työttömyys on lisääntynyt nopeasti. Salo on nimetty äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Äkillinen rakennemuutos ei kohtaa enää vain vanhojen teollisuusalojen paikkakuntia, vaan myös Salon kaltaisia kaupunkeja, jotka ovat olleet johtamassa Suomen viime vuosikymmenien nousua ICT-alan edelläkävijäksi.

Suomen keskeiset haasteet ovat myös Salon haasteita. Mistä rakennamme pohjan uudelle kestävälle taloudelle? Miten varmistamme julkisen talouden ja hyvinvointipalvelujen rahoituksen kestävyyden?

Elinkeinopolitiikan saralla on selvää, että Suomen on löydettävä uusia vahvuuksia. Olemme olleet liian pitkään kiinni 1990-luvun teknologiakeskeisessä ajattelussa. Tämä on pätenyt niin suomalaiseen elinkeinoelämään kuin valtion tietoyhteiskuntastrategiaan. Eri puolilla maailmaa osataan kuitenkin tehdä korkeatasoista tekniikkaa paljon Suomea halvemmalla. Tietoyhteiskunta on paljon muutakin kuin vain kaapeleita – johtavat tietoyhteiskunnat osaavat käyttää tekniikkaa helpottaakseen kansalaistensa arjen elämää ja parantaakseen työn tuottavuutta.

Suomen pitää pystyä siirtymään yhä enemmän sisältöpuolelle ja aineettomiin investointeihin. Tätä tukisi myös se, että julkinen hallinto ryhtyisi avoimen tietoyhteiskuntakehityksen edelläkävijäksi.

Arvon valtuuskunta,

Kuntien taloustilanne on herättänyt syystä huolta. Hallitus on eri ratkaisuin helpottanut kuntien taloustilannetta yhteensä lähes miljardin euron vuosittaisella panostuksella. Kuntien rahoitusvaje on silti edelleen samaa suuruusluokkaa.

Hallituksen on syytä edelleen miettiä uusia keinoja helpottaa kuntien taloustilannetta. Verotuksen kokonaisrakennetta arvioitaessa on perusteltua jatkaa kiinteistöveron roolin kasvattamista. Se on riippumaton suhdanteista, tulonjakovaikutuksiltaan suhteellisen hyvä ja toisi juuri kunnille vakaan lisätulon. Myös jätevero tulisi muuttaa kunnalliseksi veroksi vahvistamaan kuntien taloutta ja parantamaan jätteiden keräämistä.

Toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelaan olisi perusteltua paitsi tuensaajan aseman parantamiseksi myös kuntien talouden näkökulmasta; valtion tulisi kantaa päävastuu taantuman yhteydessä lisääntyvien menojen kustannuksista, ja lisääntyvät toimeentulotukimenot heikentävät kuntien asemaa taantumassa verotulojen supistumisen lisäksi.

Hyvinvointipalvelujen rahoituksen varmistamisen lisäksi on puhuttava palvelujen tuottamisesta. Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma toi viime viikolla esille näkemyksensä, että päätöksiä kuntien palvelujen karsimisesta on tehtävä nyt. Yhtenä esimerkkinä hän toi esille subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Vihreät vastustavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamista, niin kuin vastustimme menestyksekkäästi aikeita poistaa päivähoidon nollamaksuluokka. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on nähtävä ennen kaikkea jokaisen lapsen oikeutena varhaiskasvatukseen. Kysymys ei ole vain vanhempien tilanteesta.

Mäki-Lohiluoma on kuitenkin oikeassa siinä, että jotakin on tehtävä. Yksi asia on selvää. Tehottomasti tuotettuun palveluun meillä ei ole varaa, koska silloin kuntalaiset eivät saa rajallisilla resursseilla niin laadukkaita palveluita kuin muutoin olisi mahdollista.

Sosiaali- ja terveysalan panostukset ovat kuntien kustannuksista lähes kaksikolmasosaa. Hallitus on päättänyt toteuttaa kokeilun, jossa kunnasta tai kuntayhtymästä muodostuva sosiaali- ja terveysalue vastaa sosiaalipalveluista, perusterveydenhuollosta ja perustason erikoissairaanhoidosta. Salo on ilmoittautunut tällaiseksi kokeilualueeksi.

On selvää, että meidän on jatkettava sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelurakenteen kehittämistä. Vihreistä on tärkeää, että samalla pyritään ratkaisemaan monikanavaisen rahoituksen ja heikon demokraattisen ohjauksen ongelmat.

Hyvä valtuuskunta,

Varsinais-Suomessa on vielä yksi tyypillinen suomalainen haaste edessään. Turun ja Salon seutujen yhteen kasvanut asutus on levittäytymässä yhä laajemmaksi, väljäksi amerikkalaiseksi autokaupungiksi.

Salon seudulla edellytykset järkevälle kaavoitukselle ovat kasvaneet uuden Salon kaupungin myötä. Turun seudulla kuntien epäterveen kilpailun myötä kukaan ei hallitse levittäytyvää pientalomassaa. Palvelut ja työpaikat karkaavat kauas asuinalueiden ulkopuolelle ja ihmiset joutuvat käyttämään autoa lähes kaikkiin päivittäistarpeisiinsa.

Yhdyskuntarakenteen hallitsematon levittäytyminen on johtamassa niin ekologisesti kuin taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen. Tieinfrastruktuurin ja kunnallistekniikan kasvu – usein vielä samalle väkimäärälle – aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia. Tiivis yhdyskuntarakenne on avainasemassa, jotta joukkoliikenteestä voidaan tehdä helppo ja mukava vaihtoehto.

Turun ja Salon seuduilla asuu yhteensä selvästi yli 300 000 asukasta. Tällainen väkimäärä mahdollistaa toimivan ja kattavan, useimmiten raiteisiin perustuvan, julkisen liikenteen. Näin olisi lähes missä tahansa Länsi-Euroopassa. Ei kuitenkaan meillä.

Varsinais-Suomessa tarve raideliikenteen investointeihin ja yhteyksiin on selvä. Paikallisjunayhteys tarvittaisiin erityisesti Turusta Saloon, mutta myös Turusta Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Selvitys arvioi tällaisten hankkeiden olevan nopealla aikataululla, jopa muutamassa vuodessa, toteutettavissa. Halvimmillaan hanke maksaisi 30 miljoonaa euroa, mikä on halpa hinta järkevän asemaseudun kaavoituksen ja pendelöinnin mahdollistamisesta lukuisissa kunnissa.

Uusi Esa-rata Turusta Helsinkiin Lohjan kautta lyhentäisi matkustusajan reiluun tuntiin, lisäisi raideliikenteen houkuttelevuutta ja toisi koko Varsinais-Suomen lähemmäs pääkaupunkiseutua.

Kolmantena tärkeänä hankkeena on Turun seudun pikaraitiotie, joka yhdistäisi Turun työssäkäyntialueen tehokkaasti osaksi samaa kokonaisuutta. Turun kaupunki on jo päättänyt toteuttaa pikaraitiotien, jos se pystyy varmistamaan hankkeelle riittävän rahoituksen ja ympäristökuntien osallistumisen.

Suomessa on vakavan yhteiskunnallisen keskustelun paikka siitä, miten me pystymme taloudellisesti vaikeana aikana lisäämään panostusta raiteisiin. Muutoin olemme jäämässä pahasti jälkeen länsi-eurooppalaisesta kehityksestä.

On selvää, että raidehankkeiden osuutta on lisättävä uusista infrainvestoinneista teiden kustannuksella. Sekään ei kuitenkaan vielä riitä. Valtion budjetista on vaikea lohkaista raiteiden kaltaisiin kannattaviin tulevaisuusinvestointeihin niiden tarvitsema osuus.

PTT:n Pasi Holm teki hallituksen tilaustyönä selvityksen liikennerahastojen sopivuudesta Suomeen. Hän toi yhtenä vaihtoehtona esille myös valtion Infra Oy:n perustamista. Ruotsissa on puolestaan käytössä kehyksen ulkopuolinen valtion sisäinen lainamalli. Vaihtoehtoja siis on.

Yksityistä sektoria tarvitaan myös mukaan. Osmo Soininvaara on esittänyt, että uusista raideyhteyksistä hyötyvät maanomistajat maksaisivat omistuksensa arvon nousun vastikkeeksi. Rakennusoikeuksien takia he voittaisivat joka tapauksessa. Tämä sopisi erityisesti kaupunkiraiteisiin. Nykyaikainen pikaraitiotie maksaa noin 5-10 miljoonaa euroa kilometri. Turun seudun pikaraitiotie rahoittuisi kokonaan jo noin 500-1 000 asukkaan tai työpaikan rakentamisella kilometriä kohden.

Toisena haasteenamme on se, että seudullinen joukkoliikenne ei toimi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Ero on mittava esimerkiksi Ruotsiin, jossa verotusoikeuden omaava maakuntataso järjestää joukkoliikenteen. Ruotsissa joukkoliikenteen osuus seutuliikenteestä on Suomeen verrattuna yli kaksinkertainen.

Turun ja Tampereen kaltaiset seudut tarvitsevat toimivan seudullisen joukkoliikennejärjestelmän. Jo nyt ollaan päätetty edetä isäntäkuntamallilla sopimuspohjaisesti seudullisen joukkoliikenteen rakentamisessa. Silti Helsingin Seudun Liikenteen kaltainen lakisääteinen erillisjärjestely ja kuntayhtymä voisi olla näillä seuduilla tarpeen.

Konkreettinen tapa viedä eteenpäin Turun seudun jähmeää yhteistyötä olisi lakisääteisen ja myös seudullista raideliikennettä tuottavan Turun Seudun Liikenteen perustaminen. TSL:n tehtävänä olisi paitsi runkobussiverkkoon ja paikallisjuniin, myös pitemmällä aikavälillä pikaraitiotiehen perustuvan joukkoliikenneverkon rakentaminen. Samalla seudullista kaavoitusta on yhdessä kehitettävä joukkoliikenteen ratkaisuja tukevaksi.