Susipuhelimet käyttöön

Erkki Pulliainen 7.3.2010

Maailma on täynnä syklejä, yksi niistä on susisykli. Ainakin kerran vuosikymmenessä susiasiat nousevat lehtien otsikoihin, niitä on joko (tavallisesti) joidenkin mielestä liikaa tai liian vähän. Nyt on jälkimmäinen tila.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan maassa on kadoksissa 30 - 50 sutta, kokonaismäärä on pudonnut 150 -160 yksilöön. Tämä on liian vähän, sillä se ei riitä takamaan kannan perinnöllisen monimuotoisuuden säilymistä.

Tilanteen tekee totuttua kiusallisemmaksi se, että nyt ei voi ajatuksellisesti tulevaisuutta rakentaa Karjalan tasavallasta saatavan muuttovoiton varaan. Susikanta on sielläkin huvennut merkittävästi. Se on tässä yhteydessä myös todettava, ettei itäinen naapuri myöskään saa merkittävästi muuttovoittoa Suomesta.

Susiyksilö ei muuten perusteettomasti jätä synnyinlaumaansa. Oloissamme lauman käytännön maksimikoko näyttää olevan 12 – 13 yksilöä eli siinä on alfa-parin kahden vuoden pentutuotantoa. Yhden lauman reviirin keskimääräinen pinta-ala on tuhat neliökilometriä.

Maamme ”susimarkkinoilla” ei ole koskaan ollut reilun pelin politiikkaa. Metsästyslaki on nyt perusviritykseltään kunnossa, kunhan sen mukaan vaan toimittaisiin. Vaan ei toimita! Aisanylipotkijoita suojellaan, mikä ei ole pienimmässäkään määrin lainrikkojien suojelijoiden edun mukaista.

Mitä pitäisi tehdä? Varustaa mahdollisimman moni susi radiopannalla ja ottaa jälleen käyttöön susipuhelin. Metsästäjät voisivat välttää menemästä koirineen sinne missä sudet juuri silloin ovat. Näin voisi moni arvokas metsästyskoirakin säilyttää henkensä. Sivutuotteena susien määrän liioittelulta menisi pohja pois.

Tämä on kallista puuhaa, sanotaan. Niin on mutta siihen Suomi on sitoutunut liittymällä vuonna 1995 Euroopan yhteisön jäseneksi ja esiintymällä sivistysvaltiona.

 

Pannat kaulaan, maksatko itse?

Kirjoittanut Lapponia (ei varmistettu) 08.03.2010

Ihmiset ja ihmisten hyvinvointi ja toimeentulo Suomessa ovat tärkeämpi huolenaihe. Metsässä liikkuminen on perusoikeus myös ihmiselle, mehän olemme veronmaksajia ja siis omistamme tämän maan. Emme me ole antaneet mitään valtuutusta EU:lle emmekä viherfasisteille päättää meidän asioistamme. EU:n peruspilareihinhan kuuluu Subsidiariteetti eli läheisyysperiaate, joka näköjään unohtunut EU-neuvostotasavallan huumassa.


Kaikella ystävällisyydellä, minäkin olen luontoa rakastava ja elämistä pitävä mutta järki tallessa.

Metsästäjät ja koululaiset

Kirjoittanut tstk (ei varmistettu) 17.03.2010

Sepäs olisikin dokumenttileffan paikka, kun kansanedustaja juoksisi synnyttämäisillään olevan alfanaaraan perässä pantojen kanssa, että varmasti joka pentu saa omansa :-)

Mutta vakavasti: Muistattehan siellä Helsingissä, että Suomessa on sellainenkin "vähemmistö" joka ei asu pääkaupunkiseudulla tai kaupungissa ollenkaan. HEille susi on oikeasti jokapäiväinen uhka ja kauhu.

Oletetaan maaseutukylä, jonka talojen pihoista susi on todistetusti vienyt koiria, lampaita, lehmiä. Oletetaan että yhdessä taloista asuu pari lasta; vauva ja ekaluokkalainen.

Laittaisitko ekaluokkalaisen kävelemään koulumatkaansa?Laittaisitko vauvasi päiväunille vaunuihin pihalle?

Susi on vaeltava eläin jolla on laaja reviiri. Niitä kyllä riittää taigalla, vaikka kaikki eivät Suomen puolella olisikaan, joten geeniperimän köyhtyminen on turha pelko.

Mitenkäs maaseudulla?

Kirjoittanut Maaseudulta (ei varmistettu) 27.03.2010

Toimiiko tämä susipuhelin myös silloin kun susi tulee pihaan ja tappaa koiran? Soitetaanko sieltä vaan että älkää menkö ulos kun sudella on nyt oikeus jolkotella teidän pihan lähettyvillä.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa