Mikä oikeudenmukaisuuden taju, puheenjohtaja Katainen?

Panu Laturi 16.3.2010

Helsingin Sanomat uutisoi eilen maahanmuuttoasenteiden jyrkentyneen Suomessa selvästi. Samaan aikaan rasismi on lisääntynyt ja radikalisoitunut. Esimerkiksi verkossa sekä tutkijoita että poliitikoita uhkaillaan ja varsinkin ministeri Thors on jatkuvien uhkailujen kohde.

Asenteiden kiristyminen näkyy myös politiikassa. Enää perussuomalaiset eivät ole ainoa puolue joka käy kamppailua maahanmuuttajia vastaan. Sama näkyy myös kolmen suurimman puolueen retoriikassa ja varsinkin siinä, että kaikissa puolueissa maahanmuuttokriitikoille on annettu enemmän vapauksia. Puolueiden johtohenkilöt eivät enää ole selkeästi humaanin maahanmuuttopolitiikan kannalla. Heidän julkiset kommenttinsa liittyvät ennen kaikkea maahanmuuton ongelmiin, ei niinkään siihen, miten maahanmuuttajat saisivat Suomessa inhimillisen kohtelun ja kuinka heidät saataisiin parhaalla mahdollisella tavalla kotoutettua tänne.

Esimerkkinä jyrkentyneestä retoriikasta käy Kokoomuksen puheenjohtaja Kataisen lausunto tämänpäiväisessä Hesarissa: "Suomalaiset eivät ole rasisteja. Suomeen saa tulla tekemään töitä, ja apua annetaan sitä tarvitseville. Nyt monien oikeudenmukaisuuden tajua on kuitenkin loukattu, ja se pitää hyväksyä". "Pitää tehdä kiristäviä toimenpiteitä, jotta väärinkäytökset voidaan karsia."

Kenen oikeudenmukaisuuden tajusta Katainen oikein puhuu? Mihin hän näillä oikeudenmukaisuuden tajun loukkauksilla viittaa? Loukkaako maahanmuuttajien nykyinen kohtelu todella suomalaisten oikeudentajua? Itse en ainakaan tällaista tunnetta tunnista. Maahanmuuttajien kuvaaminen väärinkäytöksiin syyllistyvänä ryhmänä, joille on syytä kohdistaa kiristäviä toimenpiteitä, on vaarallista puhetta Kataiselta. Tällaiset puheet vain lietsovat vihaa.

Suomalaisen yhteiskunnan ei yksinkertaisesti pidä suostua Kataisen esittämään ajattelumalliin. Nyt tarvitaan kaikkien puoluejohtajien selkeä irtiotto maahanmuuttokriitikoista. Se tarkoittaa, että ei myötäillä heidän asennemaailmaansa ja jatkuvasti korosteta ongelmia ja väärinkäytöksiä. Kaikista puolueista tarvitaan nyt maltillisia ja järkeviä puheenvuoroja.

Poliittista selkärankaa ja vastuunkantoa tarvittaisiin ennen kaikkea kolmen suuren puolueen puheenjohtajilta. Heillä pitäisi olla uskallusta puhua siitä, että Suomen velvollisuus on ottaa vastaan pakolaisia. Heidän pitäisi puhua siitä, että kaikkia maahanmuuttajia pitää kohdella inhimillisesti. Heidän pitäisi selkeästi irtisanoutua maahanmuuttokriitikoista. Heidän pitäisi uskaltaa olla koventamatta linjaansa vaikka kyselyt kertoisivatkin juuri heidän puolueensa kannattajien muuttuneen huomattavasti maahanmuuttovastaisemmiksi.

Tällä hetkellä näyttää, että Vihreät ja RKP ovat ainoat puolueet, jotka ajavat liberaaleja ja humaaneja arvoja Suomessa. Muiden puolueiden retoriikka on valitettavasti selkeästi koventunut, ja puolueet hyväksyvät sen, että niiden piirissä "virallisen linjan" lisäksi annetaan tilaa hyvinkin kovalle linjalle. Esimerkkeinä tästä voi mainita kokoomuksesta eurovaaliehdokas Pöntisen ja viimeksi Wille Rydmanin sekä demareista Kari Rajamäen.

Seuraavissa vaaleissa sekä äänestäjien että median on syytä olla tarkkana. Median pitää seurata millaisia ehdokkaita puolueet ottavat listoilleen. Varsinkin niiden äänestäjien, jotka arvostavat humaania ja avarakatseista politiikkaa ei tule äänestää sellaista puoluetta joka on ottanut yhdenkin niin sanotun maahanmuuttokriitikon listalleen. Vain näin voidaan painostaa puolueita siihen, että niiden ei kannata flirttailla maahanmuuttovihan kanssa tai ottaa listalleen tällaisia ehdokkaita.

Vihreät ei hyväksy vihapuheita emmekä ota ehdokkaiksi rasisteja tai minkään sortin maahanmuuttokriitikkoja. Haluamme sanoa tämän myös ääneen. Haastan muut puolueet tekemään saman.

 

Juuri niin

Kirjoittanut Marjo Hämäläinen (ei varmistettu) 16.03.2010

Kiitos Panu selkeäsanaisesta haasteestasi.

"Maahanmuuttokriitikoiden" julkinen myötäily  suurten puolueiden

johtoväen suusta on raukkamaista populismia ja todella vastenmielinen ilmiö.

i

VIhapuheita? Todella??

Kirjoittanut tstk (ei varmistettu) 16.03.2010

Hei Panu!

Puhut tärkeässä teemassa! Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, ja on inhimillistä auttaa hädässä olevia. On väärin jos rasismi nousee tai inhimillisyyttä poljetaan. Sitäpaitsi monikulttuurisuus on rikkaus, joka parhaimmillaan lisää elämän laatua.

En saanut jutustasi kuitenkaan kiinni, miten Jyrki Katainen tai kolme suurinta puoluetta sitten ovat toimineet näitten periaatteiten vastaisesti. En löytänyt HS.fi -sivuilta tuota juttua mihin viittaat eikä paperistakaan lehteä täällä vähemmistösuomessa ollut käsillä. Niinpä joudun kommentoimaan vain sen varassa mitä tähän kirjoitit.

Onko mielestäsi todella "vihapuhetta" tai "rasismia" sanoa että jonkun oikeudentajua on loukattu?  Onko "maahanmuuttovihalla flirttailua" sanoa että väärinkäytöksiin on puututtava. Ihan oikeesti? Selitä, en ymmärrä.

Edellistä ihmettelen, mutta tätä en voi sietää:

Annat ymmärtää että kritiikki on pahasta, ja että jonkin asian kritiikki = asian vastustaminen. Jos jotain voi ihmiskunta historiastaan oppia, niin ainakin se pitäisi, että kriittisyyden kieltäminen on pyrkimystä tyranniaan ja epäinhimillisyyteen. Sellaista keskustelua, jossa asiaa ei voi tarkastella kriittisesti, sanotaan fundamentalismiksi tai uskonnoksi.

Miten politiikassa voi edes toimia, jos ei kritiikkiä salli ja siedä?

 

 

Todella nerokasta

Kirjoittanut Henri Heikkinen (ei varmistettu) 16.03.2010

Kovasti demokraattista, suvaitsevaista ja avarakatseista. "Emme kuuntele ketään joka on eri mieltä". Kuunteletteko te koskaan omaa retoriikkaanne?

uhuh demokratia

Kirjoittanut platon (ei varmistettu) 16.03.2010

Puoluesihteerillä on hyvin mielenkiintoinen käsitys demokratiasta ja journalismista.  Puolueiden johdon tulisi ajaa politiikkaa, jota äänestäjät eivät kannata eivätkä halua. Ja median tulisi propagandisesti tukea tätä työtä.

Ai jumalauta

Kirjoittanut Olli (ei varmistettu) 16.03.2010

Käyttäisit sinäkin tuon tarmosi vaikka jonkun kunnon ammatin hankkimiseen, niin ei tarvitsi elellä Kelan tuilla ja muilla ajamillasi sosiaalietuuksilla, kuten noiden puolustamiesi MaMu-neekereiden ja voisit vaikka joku päivä sitten ostaa vaikka ikioman henkilöauton niin ei tarvitsisi ihmetellä, että miks VR ei kulje lumituiskeessa.

liikaa rasismin vastaisuus on rasismia

Kirjoittanut juha.anttila (ei varmistettu) 16.03.2010

<!--
@page { margin: 2cm }
P { margin-bottom: 0.21cm }
-->

Tärkeintä ei ole rasismin vastaisuus vaan monikulttuurisuusmyönteisyys.

Minusta Katainen vaikutti paremmin sisäistäneen vihreiden poliittisen ohjelman rivin 146 kuin sinä

146 Poikkeuksia ei myönnetä
kulttuuritaustan perusteella kenellekään.

Lausehan on äärimmilleen tulkittuna rasistinen. Siinä kielletään  esim.USAssa vallalla oleva mustien kiintiöt ja mielestäni se olisi hyvä asia ja tulkitsen Kataisen tulkinneen suuren yleisön ajattelevan samoin.

Olemmeko kansan edustajia vai kansan kouluttajia?

Tsirp

Kirjoittanut kapa. (ei varmistettu) 16.03.2010

Laturilla on pahasti jalat irti maasta.
Äkkiä joku puheenkirjoittaja apuun, ettei mies pääse muuttumaan poliittiseksi ilmapalloksi.

Vihreät ja RKP

Kirjoittanut Nimetön (ei varmistettu) 16.03.2010

Vasemmistoliitto suhtautuu myönteisesti mamuihin. Se on liian paha kilpailija vihreille, joten eipä mainita sitä.

Kaiken kattavaa rasismia, vaikka julkinen sektori elää velaksi

Kirjoittanut Ari Heikkinen (ei varmistettu) 17.03.2010

Ehkäpä vihreiden kannattaisi tutustua suomen julkisen talouden tilaan, esim.:

http://tilastokeskus.fi/til/jali/2009/jali_2009_20...

Julkinen sektori elää tällä hetkellä käytännössä velaksi, eikä varaa verojen korottamiseen juurikaan ole - kysymys on siitä, pitääkö suomen olla koko maailman sosiaalitoimisto velaksi.

Selkeää puhetta!

Kirjoittanut Väsynyt (ei varmistettu) 17.03.2010

Hieno kirjoitus!

"Vihreät ei hyväksy vihapuheita emmekä ota ehdokkaiksi rasisteja tai
minkään sortin maahanmuuttokriitikkoja."

Nyt tuli varmaan kaikille selväksi, että minkäänlaiseen maahanmuuttoon millään tavoin kriittisesti suhtautuvalla henkilöllä ei ole vihreissä sijaa.

Tanskalaisetkin varmaan kannattaa laittaa boikottiin:

http://www.nelonen.fi/uutiset/ulkomaat/tanska-kiri...

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Pinnalla

 

Seuraa Facebookissa

 

Vihreät verkossa