Luomusta elintarvikemarkkinoiden valtavirtaa
Luomusta elintarvikemarkkinoiden valtavirtaa
Luomu ole Suomessa saavuttanut kaupan valikoimissa ja kuluttajien valinnoissa sille kuuluvaa asemaa, joka sillä on esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Kuluttajien kiinnostus luomuun on kasvussa, mutta silti Suomessa luomutuotteista ei ole tullut elintarvikemarkkinoiden valtavirtaa.
Poliittista tahtoa ei luomun kehittämistyöstä pitäisi puuttua, sillä laajalla yhteistyöllä laadittu luomumarkkinastrategia on otettu sekä hallitusohjelmaan että suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmaan.
Luomun asemaa markkinoilla haittaa tiukasti elävä myytti tehotuotetunkin suomalaisen ruoan puhtaudesta. Niin kauan kuin kaikkea Suomessa tuotettua ruokaa myydään "puhtaana", "onnellisten eläinten tuottamana" ja "melkein luomuna", aidon luomutuotannon on vaikea saada kunnon kilpailuasemaa markkinoilla.
On tunnustettava rehellisesti luomun ylivertaiset vahvuudet niin tuotantoeläinten paremmassa kohtelussa, ympäristöystävällisyydessä kuin Itämeren suojelunkin kannalta.
Edelleenkin vain noin prosentti vähittäiskaupan myynnistä Suomessa on luomua, vaikka luomuviljelyalaa maassamme on kansainvälisesti vertailtuna paljon. Paljon lisäarvoa menetetään siinä, että suuri osa luomutuotteista sekoittuu tavanomaisesti tuotettujen tuotteiden kanssa, eikä tule myyntiin luomuna. Suomalaiselle luomutuotannolle riittäisi kysyntää myös vientituotteena.
Luomun markkinaketju on saatava kuntoon. Tämä edellyttää maa- ja metsätalousministeriöltä määrätietoisia toimia ja myönteistä asennetta luomun edistämiseksi. Pullonkaulat viljelijöiltä teollisuuden, kaupan ja suurkeittiöiden kautta kuluttajille on poistettava. Kaupan on vastattava kasvaneeseen kuluttajakysyntään ottamalla aktiivinen rooli luomutuotteiden saamisessa kuluttajien saataville.
On myös tärkeää luoda luomualalle erikoistunut, ammattimainen, vahva ja valtakunnallinen toimija, jossa on edustettuna koko ketju tuottajista jalostajien kautta kauppaan ja markkinointiin.
Suomalainen luomu tarvitsee edistäjäkseen Tanskan Organic Denmarkin kaltaisen notkean ja kompaktin organisaation, jolla ei ole keskenään ristiriitaisia tavoitteita.
Luomalla luomutuotannolle oma vahva neuvontajärjestelmä saataisiin kasvatettua tuotannon volyymiä riittävän suureksi takaamaan tuotteiden varma saatavuus joko kotimaisilla tai ulkomaisilla markkinoilla.

Luomumarkkinoista
Nyt näyttää siltä, että luomutuotteiden kysyntä kotimaisillakin markkinoillamme on reippaassa vauhdissa ja jollei markkinoille saada hyviä kotimaisia luomutuotteita selkeällä terävällä luomubrändillä, niin kauppa hakee tuotteet ulkomailta, jossa tarjontaa riittää.
Suomalaiset elintarvikeyritykset ovat pitkään karsastaneet luomua eivätkä ole nähneet siinä mahdollisuuksia. On varovaisesti tehty tavanomaisia menestystuotteita luomuna ja ihmetelty, miksi kauppa ei käy. Luomu on valinta ja asiakkaalle sitoutuminen ja sitä hän vaatii myös tuotteen valmistajalta. Milloin näemme ne rohkeat kotimaiset elintarvikeyritykset, jotka uskaltavat satsata tulevaisuuden alaan ja tuottavat markkinoille aitoja luomutuoteuutuuksia tai jopa luomuelintarvikebrändin?