Öljyriippuvuudesta irtautuminen ajankohtaista
Öljyriippuvuudesta irtautuminen ajankohtaista
Meksikonlahden öljyvuoto on aiheuttanut valtavia haittoja alueen meri- ja rannikkoekosysteemeille. Myös sen sosiaalinen ja taloudellinen hinta näyttää nousevan korkeaksi.
Öljyonnettomuuden välitön syy on turvajärjestelmien ja valvonnan pettäminen. Juuret ovat kuitenkin syvemmällä.
Maailman öljynkulutus on kasvanut kovaa tahtia. Ihmiskunnan kyltymätön öljynjano on ajanut pumppaamaan öljyä äärimmäisistä oloista, arktisilta alueilta ja syvältä merenpohjasta.
Mitä enemmän öljyä kulutetaan, sitä todennäköisemmin jossain vaiheessa tapahtuu ikäviä yllätyksiä. Ja mitä enemmän tekniikan äärirajoilla liikutaan, sitä vaikeampaa vuotoja on hallita.
Maailmantalous on vieroitettava öljyriippuvuudesta tulevien öljykatastrofien välttämiseksi, ilmastopäästöjen leikkaamiseksi ja talousriskien minimoimiseksi. Onneksi keinot ovat tiedossa.
Vihreät julkaisi jo kolme vuotta sitten öljyriippuvuusohjelman. Siinä esitettiin keinot, joilla Suomi voisi vuoteen 2030 mennessä irtaantua öljyriippuvuudesta eli pärjätä lähes kokonaan ilman fossiilista öljyä.
Selvästi eniten öljyä käytetään Suomessa liikenteessä. Noin viidennes menee raaka- ja voiteluaineisiin, minkä lisäksi öljyä käytetään teollisuudessa, talojen lämmityksessä ja työkoneissa.
Tärkeimmät keinot öljyriippuvuuden lopettamiseksi voi tiivistää puoleen tusinaan:
1) uudis- ja korjausrakentamisen energiatehokkuuden olennainen parantaminen rakentamismääräyksiä tarkistamalla
2) öljylämmityksen vaihtaminen pelletteihin ja muihin uusiutuviin lämmitysöljyn verotusta kiristämällä ja vaihtoehtoja tukemalla
3) liikennetarpeen vähentäminen fiksulla yhdyskuntasuunnittelulla ja videokonferenssien kaltaisilla tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuilla
4) ihmisten kannustaminen valitsemaan joukkoliikenne, kävely tai pyöräily mm. työsuhdematkalipulla ja satsauksilla ratoihin
5) autojen energiatehokkuuden parantaminen verotuksen päästöporrastusta kiristämällä ja kestävien biopolttoaineiden edistäminen biojalostamoja tukemalla
6) autoilun vähentäminen ottamalla käyttöön paikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut
Suomi ei toki yksin voi vieroittaa maailmaa öljyriippuvuudesta. Voimme kuitenkin tehdä – ja meidän pitää tehdä – oma osuutemme ja näyttää muulle maailmalle mallia.
Siten Suomi voi osaltaan vaikuttaa siihen, että Meksikonlahden öljyvuoto jäisi toivottavasti öljykauden viimeiseksi suuronnettomuudeksi.

"6) autoilun vähentäminen
"6) autoilun vähentäminen ottamalla käyttöön paikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut"
Minkä takia Suomea pitää öljyn varjolla siirtää edelleen kohti poliisivaltiota? Eikö tässä tapauksessa bensiinin ja dieselin hinnan veronkorotus yhdistettynä kaupunkien keskustojen "sisäänpääsymaksuihin" ajaisi samaa asiaa paljon tehokkaammin, varsinkin kun paikannuksesta ei ole kokemusta missään päin maailmaa?
Ammattiliikenne voi sitten pyytää veronpalautuksia suhteessa ajettuihin kilometreihin tai painostaa siirtymään kaasua/sähköä käyttäviin autoihin tms.
Lisäksi, mikäli paikannus perustuu GPS:ään, niin ratkaisu aiheuttaisi lisää ongelmia joiden luulisi olevan tuttuja jo TV-luvantarkastusten yhteydestä. Näitä voidaan kompensoida, mutta vaatisi valtiolta pitkälle vietyä kansalaisten seurantaa poliisin ja valvontakameroiden puolesta, mikä jälleen maksaisi lisää rahaa, enemmän kuin veroina tulee sisään. Lisäksi en ole varma haluaisinko elää sellaisessa yhteiskunnassa.
Sitten tarvitaan ydinvoimaa
Vihreät on oikeassa siinä, että riippuvuus öljystä on huono asia. Se, mikä unohtui sanoa, oli, että jotenkin energiahuolto on järjestettävä. Maakaasun esittäminen ratkaisuna tässä yhteydessä on todella outoa, koska se on myös fossiilinen polttoaine kuten öljykin ja lisäksi se lisää Suomen energiariippuvuutta Venäjästä. Pelletit, puuhake ja turve ovat niinikään hiilivoimaan rinnastettavia energiamuotoja ja ne ovat ainakin isossa määrin poltettuina päästökaupan ja ilmastosopimusten piirissä. Niitä ei voi käyttää "ilmaiseksi" eikä rajattomasti.
Jotenkin tulee mieleen, että ylitsepursuava ja ajoittain jopa teatraalinen ydinvoimanvastaisuus on vain Vihreiden peitetoimi monille paljon kiusellisemmille asioille, joita jatkossa tulee eteen, jos hallitustaival seuraavallakin eduskuntakaudella sattuisi jatkumaan.
Yksityisautoilua voi ja kannattaa vähentää suurissa asutuskeskuksissa, mutta suuri osa Suomesta on kuitenkin haja-asutusaluetta, joilla oma auto on välttämättömyys. Pääkaupunkiseudun ruuhkaongelmia voisi torjua maksupisteisiin perustuvin ruuhkamaksuin, jolloin vältytään niiltä hankaluuksilta, joita pakollinen autojen paikantaminen toisi tullessaan. Jo sellainen, että laitettaisiin tietullit Laajalahden poikki Espoon itärajaa myöten aina Kehä I:lle ja siitä Kehä I:n pohjoispuolta myötäillen Puotilaan kulkevalle linjalle, auttaisi paljon (käytettäessä ruuhkaista Kehä I:tä joutuisi maksamaan tietullin).
Tämäkin kirjoitus kuvastaa
Tämäkin kirjoitus kuvastaa hyvin sitä miten vihreiden ideologia perustuu myytteihin: öljy paha, ydinvoima paha, autoilu paha, hiilidioksiidi paha, jne. ja vastaavasti bioenergia hyvä, joukkoliikenne hyvä, pyöräily hyvä, jne.
Sitten kun olette luetelleet ideologianne mukaisen hyvä/paha jaottelun ("pahan" osalta jopa yksittäistapauksiin vedoten) mielestänne tätä "hyvää" pitäisi sitten pakkosyöttää ihmisille verotuksella, maksuilla, ihmisten kyttäyksellä GPS-pohjaisilla paikkatiedoilla sun muulla.
Ongelma tässä ajattelussa on kuitenkin siinä, että se sallii vain yhden näkökulman asiaan - tosiasiassa mm. ehdottamanne biopolttoaine ja -energia ratkaisunne eivät välttämättä ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu edes lyhyellä aikavälillä.
Nyt vasta tajusin Virheiden
Nyt vasta tajusin Virheiden lopullisen ajatusmaailman kliimaksin.