Kilometrikorvaukset kohdalleen
Kilometrikorvaukset kohdalleen

Viime vuonna maksettiin niitä kulukorvauksia, joilla kompensoidaan oman auton käyttöä työtehtäviin, yhteensä 1,1 miljardia euroa. Summan suuruutta kuvaa, että koko liikenneverkkoon ollaan ensi vuonna laittamassa 1,4 miljardia euroa.
Tiukentuva talous pakottaa arvioimaan kriittisesti kaikkia veroista tehtäviä vähennyksiä ja verottomia kulukorvauksia.
Työmatkakuluista kodin ja työpaikan välillä voi saada verotukseen vähennyksiä. Kun matkustaa työtehtäviin muualle kuin varsinaiselle työpaikalle, voi saada työnantajalta kilometrikorvauksia. Nyt korvaus on 45 senttiä kilometriltä. Toisin sanoen työnantaja maksaa 100 km:n työmatkasta työntekijälle 45 euron korvauksen. Ja tuo korvaus on työntekijälle verotonta tuloa.
On selvää, että korvauksia oman auton käytöstä työmatkoihin tarvitaan silloin kun julkisen liikenteen käyttö on mahdotonta tai liian vaikeaa. Yhtä selvää on, että korvausten on oltava kohdallaan, eli vastattava kuluja. Vähän mutkikkaampi kysymys on se, kuinka paljon auton hankintahinnasta tulisi korvata osana kilometrikorvausta. Harva kun hankkii auton pelkästään työmatkoja varten.
Moni seikka viittaa siihen, että nykyinen korvaus on ylikompensoiva eli isompi kuin käytöstä aiheutuvat kulut. Näin on vaikka lähdettäisiin siitä, että auton hankinta tulee jotenkin näkyä korvauksissa. Korvaussumma on kasvanut samaan aikaan kun autojen keskihinnat ovat laskeneet, huoltovälit pidentyneet ja autojen keskimääräinen bensankulutus on kääntynyt laskuun.
Korvauksen on osuttava kohdalleen myös siksi, että liian suurena se houkuttaa muuntamaan palkkatuloja verottomaksi kulukorvaukseksi, kuten on joissakin tapauksissa käynytkin. Kun näin käy, menettää valtio ne verotulot, jota maksettaisiin normaalista palkasta. Pidemmällä aikavälillä tästä on haittaa myös työntekijälle, koska mm. työeläke määräytyy palkan, ei kulukorvausten perusteella.
Hetemäen verotyöryhmä käy tänä syksynä läpi erilaisia vähennyksiä ja siinä yhteydessä tulee avatuksi myös kilometrikorvausten perusteet. Tämä on tarpeen ja tervettä. Samalla voisi miettiä, saisiko tännekin jonkun elementein, jolla voi kannustaa ihmisiä hankkimaan vähäpäästöisempiä autoja.
Oma lukunsa ovat siis työmatkavähennykset, joita tehdään kustannuksista, joita syntyy kodin ja varsinaisen työpaikan välillä kulkemisesta. Nykyinen vähennysjärjestelmä on raskas, byrokraattinen ja huonosti ilmastopolitiikkaa tukeva.
Kaikki liikkumisen kannustimet tulisi päivittää niin, että ne tukevat kestävää liikkumista ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

On olemassa muitakin kuin polttoaine- ja pääomakuluja
Arvoisa ministeri Sinnemäki,
auton polttoaine- ja pääomakulujen lisäksi, kilometrikorvausten tulee kattaa vakuutuksista ja huolloista aiheutuvat kustannukset. Mitä lyhyempiä matkat ovat, sitä suuremmat ovat polttoaine- ja huoltokustannukset. Ollakseen oikeudenmukainen sekä vähän (lyhyitä) että paljon (pitkiä) työmatkoja ajaville työntekijöille, korvaus voisi olla käänteisesti progressiivinen. Siis mitä enemmän työntekijä ajaa matkoja omalla autollaan, sitä pienemmäksi kilometrikohtainen korvaus käy.
Jo nyt maksetun korvauksen taso laskee tietyn kilometrimäärän saavuttamisen jälkeen, joten suosittelen, että ministeri jatkaa tutustumista asiaan, ettei pyörää tarvitse keksiä uudelleen.
Verottajalla ja Tilastokeskuksella lienee myös tilastojen korvauksiin oikeuttavien matkojen pituuksista, joita voi yrittää suhteuttaa lyhyiden ja pitkien matkojen aiheuttamiin erilaisiin polttoaine- ja huoltokustannuksiin. Luotan, että huolellisen pohdinnan jälkeen löytyy oikeudenmukainen tapa uudistaa korvauskäytäntöä.
Hyvää ja työntäyteistä kesää!
Petri Juujärvi
Yksityisautoiluko olisi aiempaa halvempaa?
En ymmärrä kantaa, jossa yksityisautoilu olisi tullut aiempaa halvemmaksi ja näin samalla vaikuttanut deflaation kaltaisesti. On tainnut mennä aamupuurot väärään kurkkuun.
Järkeä päätöksiin !
Lainaus : " ...Korvaussumma on kasvanut samaan aikaan , kun autojen keskihinnat ovat laskeneet , huoltovälit pidentyneet ja autojen keksimääräinen bensankulutus on kääntynyt laskuun ."
Tässä asiassa olisi tarkistuksen paikka :
Se että bensankulutus on kääntynyt laskuun ei tahdo riittää , kun öljyn hinta on noussut suhteessa nopeammin .
Toinen suuri ongelma jota ei tunnu olevan nykyisten päättäjien tiedossa :
Nykyisten uusia vähäpäästöisten autojen moottorien öljynkulutus on vastaavasti kasvanut yllättävän suureksi !!
Pahimmillan 1l / 1000km
(Eli pidemmillä öljynvaihtoväleistä ei ole mitään hyötyä kustannusten kannalta . )
Tässä suhteessa asiassa ollaan menty metsään pahasti.
matkakustannusten korvaukset
Olen maalaispikkukaupungissa asuva terveyskeskuksen työntekijä, hoidan tehtäviäni viiden kunnan alueella. Työmatkoihini tarvitsen omaa autoa, koska käyttökelpoista julkista liikennettä ei ole. Oman auton käyttö on siis pakollista, muuten autoa oikeastaan tarvitsisikaan. Nykyinen kilometrikorvaus on oikeudenmukainen, se on pysynyt nyt 2 vuotta samana. Omalla kohdallani se mahdollistaa työsää tarvittavan auton omistamisen, johon ei yksinhuoltajana olisi muuten varaa.
Ennen kuin näitä tavallisten ihmisten työnteon mahdollistavia kulukorvauksia aiotaan heikentää, pitäisi julkista liikennettä kehittää, että olisi vaihtoehtoja. Nyt kuitenkin koko ajan heikennetään esim. linja-autovuorojen tukia maaseudulla, jonka seurauksen linja-autoliikenne esim. kyläkunnilta kuntien keskustoihin on käytännössä kokonaan loppunut. Ihmiset ovat pakotettuja ajamaan omilla autoillaan, kaikilla ei siiihen edes ole mahdollisuutta (esim. vanhukset, jotka joutuvat turvautumaan kalliisiin taksikyyteihin).
Joten, vihreät, lähtekäähän ajamaan tätä liikenneasiaa vähän toisesta päästä tukemalla maaseudun julkista liikennettä, eikä siten että oman auton käyttöön pakotetut työssä käyvät ihmiset joutuvat kärsimään!!
Mikä oiva paikka toteuttaa autovihaa ...
... ei tarvita, kuin hukkuvien kuntien kommentti, että kilometrikorvaus vie parilta kylmenevältä kaupungilta lentoyhteyden, niin jo nousee viheridealistien seasta syyttävä sormi ihmisen vapautta kohti. Täytyy tajuta, että jos asuu iskän ostamassa kattohuoneistossa Helsingissä ja hakee tofunsa stokkalta kävelymatkan päästä, ei se onnistu ihan kaikilta. jonkun on ne luomutomaatit viljeltävä ja sinne farmille tuskin bussi kulkee.
Jos halutaan vähäpäästöisiä autoja, ne maksaa PALJON. Monet arvostavat turvallisuuttakin, se maksaa vielä enemmän. Jos työn tekopaikka vaihtelee ympäri eteläsuomen, varsinkin poikkiliikenne on täysin olematonta. Ilmeisesti muutamien vihreiden itselleen valitsema askeesi pakkokeinoin ulotetaan myös minuun. Paitsi että minulle se tarkoittaa ensin paria tuntia junalla Helsinkiin ja sieltä sitten pari kolme jonnekkin itäsuomeen, jos sattuu niin hyvä säkä, että kohdekylässä juna vielä pysähtyy. Mutta mitäpä lisähotelliöillä on väliä tai minun yöunillani, kunhan vaan idealistit tietävät pakottaneensa taas tietämättömän kansan tekemään niinkuin "on oikein".
Ei tässä luonnonsuojelun kanssa ole mitään tekemistä, tahdotte vaan, että kaikki muutkin elää, niinkuin te.
Muistan yhdenkin "työ"ministerin monista pohjanoteerauksista TVssä, kun polkupyöräilevä putkimies toivotettiin tervetulleeksi puolueeseen. Toivottavasti tajusit edes jälkeenpäin, kuinka elitistinen kommentti ja vaatimus se oli.
Olisiko sittenkin pitänyt valita työministeriksi joku, joka on joskus ollut töissä, eikä vain rustaillut runoja?
Valitettavasti olette aivan yössä
Epäkohtia
En kovinkaan usein ehdi ottaa kantaa ja keskustella yhteiskunnallisista asioista, mutta nyt lomalla on pakko puuttua muutamaan omasta mielestäni jyrkähköön epäkohtaan blogissasi.
"Moni seikka viittaa siihen, että nykyinen korvaus on ylikompensoiva eli isompi kuin käytöstä aiheutuvat kulut. Näin on vaikka lähdettäisiin siitä, että auton hankinta tulee jotenkin näkyä korvauksissa. Korvaussumma on kasvanut samaan aikaan kun autojen keskihinnat ovat laskeneet, huoltovälit pidentyneet ja autojen keskimääräinen bensankulutus on kääntynyt laskuun." Vaikuttaa kuin jättäisit tahallaan huomioimatta polttoaineen, katsastustusten, autoveron, ja korjaamopalveluiden hinnannousut.
"Työmatkakuluista kodin ja työpaikan välillä voi saada verotukseen vähennyksiä. Kun matkustaa työtehtäviin muualle kuin varsinaiselle työpaikalle, voi saada työnantajalta kilometrikorvauksia. Nyt korvaus on 45 senttiä kilometriltä. Toisin sanoen työnantaja maksaa 100 km:n työmatkasta työntekijälle 45 euron korvauksen. Ja tuo korvaus on työntekijälle verotonta tuloa." Tuloa? Ymmärrykseni mukaan kyllä auton omistajalle syntyy myös kustannuksia. Vai miten mielestäsi on?
"Korvauksen on osuttava kohdalleen myös siksi, että liian suurena se houkuttaa muuntamaan palkkatuloja verottomaksi kulukorvaukseksi, kuten on joissakin tapauksissa käynytkin. Kun näin käy, menettää valtio ne verotulot, jota maksettaisiin normaalista palkasta." Kilometrikorvauksia ei voida maksaa palkan vastineena ilman että kyseiset korvauksen alaiset matkat ovat toteutuneet myös todellisuudessa. Mikäli vastinetta maksetaan perusteettomasti, niin kyseessä on rikos josta on laissa asetettu rangaistus. Kts. tapaus Habita.
"saisiko tännekin jonkun elementein, jolla voi kannustaa ihmisiä hankkimaan vähäpäästöisempiä autoja." Kannattaisikohan kokeilla Euroopan raskaimpiin kuuluvan autoverotuksen keventämistä?
"Oma lukunsa ovat siis työmatkavähennykset, joita tehdään kustannuksista, joita syntyy kodin ja varsinaisen työpaikan välillä kulkemisesta. Nykyinen vähennysjärjestelmä on raskas, byrokraattinen ja huonosti ilmastopolitiikkaa tukeva." Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta asua työpaikkansa lähellä, jolloin edes jonkinlaista tasa-arvoa lisää vähennys joka tasaa työn tekemiseen liittyviä kustannuksia. En jaksa uskoa että kukaan hakee työpaikkansa mahdollisimman kaukaa saadakseen verotuksessa enemmän matkavähennyksiä. Uskotko sinä?
Kannatan kyllä vihreitä arvoja, mutta muutettaville asioille pitäisi olla kestävät perusteet. Siksi koen viestisi kovin ristiriitaisena "tiukentuvaan talouteen nähden".
Hyvää Kesänjatkoa,
Pasi Haavisto
Esimerkkilaskelmia kilometrikorvauksista
Osmo Soininvaara esittää pari esimerkkilaskelmaa autoliiton laskurin tiedoin.
autoetu
Selvennys poliitikolle, joka ei maksa itse matkojaan.
Ammatin harjoittajana, autoni on liikkuva verstas.
Saan autostani kilometrikorvauksen 0.45€/km. Työnantajalleni edullinen vaihtoehto.
Minulle ei tule yhtään voittoa maksettuani : autoni, verot, vakuutukset, polttoaineet ja huollot.
PS. näin menetätte teitä äänestävien työtä tekevien äänet.